<!-- @page { margin: 2cm } P { margin-bottom: 0.21cm } -->

Sauvalenkille ja saunaan

Valdivian jälkeen suuntasimme Puconiin, pikkukaupunkiin joka on kuuluisa tulivuorestaan ja kuumista lähteistä.

Piheyttämme emme kiivenneet tulivuorelle (se olisi maksanut noin 50 euroa ja silloin vielä luulimme, että meillä olisi mahdollisuus kiivetä tulivuorelle myöhemmin Chilessä.)

Kävimme kuitenkin kävelyllä Araucaria-metsässä. Apinanleipäpuut (Monkeypuzletree, en tiedä käännetäänkö tuo noin, kun nämä apinanleipäpuut eivät ole samanlaisia kuin ne, joita kasvaa Afrikassa. Liitän kuvia niistä blogiin, niin jos joku tietää puulle suomenkielisen nimen, saa kertoa.) olivat vänkiä. Muutenkin oli kiva käveleskellä monta tuntia metsässä ilman, että näkee ristin sielua. Näköalat ylhäältä kolmen tunnin kiipeämisen jälkeen olivat myös upeat. Huipulta näki kolme tulivuorta.

Kapuamisessa käytimme apuna bambukeppejä. Olen aina ollut sitä mieltä, että sauvakävely (anteeksi äiti) on vähän hölmöä hommaa, mutta nyt bambukepeistä oli kyllä paljon apua niin ylös kuin alaspäinkin tullessa.

Matkalla apinanleipäpuumetsään näimme suuren kyltin joka mainosti, että tule kokeilemaan aitoa suomalaista saunaa. Tottakai takaisin tullessa sitä piti sitten mennä ihmettelemään. Ikävä kyllä emme päässeet saunomaan, koska kyseessä oli suuri tilaussauna, emmekä jaksaneet alkaa järjestää porukkaa kasaan jakamaan kustannuksia.

Kuumille lähteille pääsimme kuitenkin ja kyllähän se melkein saunassa istumisen korvasi. Puconin lähellä on useita kuumia lähteitä, mutta ainoastaan yksi kivipohjalla. Menimme siis sinne yöuinnille. Onneksemme oli pilvetöntä ja pystyimme ihailla tähtitaivasta kuumassa vedessä lilluessamme.

Puconista otimme bussin Malalgauello nimiseen pieneen kylään. Nukuimme kylän ainoassa auki olevassa hospedajessa. Majataloa piti mummo, joka ihan selvästi luuli, että Suomi on USA:n osavaltio. En raaskinut korjata. Kerroin vain, että juu, ei meillä päin sitä possukuumetta vielä kovin paljoa ole.

Menimme Malalgauelloon, koska tarkoituksenamme oli kiivetä läheiselle Lonquimay-tulivuorelle. Turisti-info oli kuitenkin kiinni eikä vuorelle päässyt ilman omaa autoa, joten luovuimme kiipeämisideasta.

Onneksi matkalla Malalgauelloon aurinko paistoi ja maisemat olivat aivan upeat. Yritimme siis ottaa epäonnistuneen tulivuorenvalloituksen ajelun kannalta.

Malalcauellon jälkeen matkasimme pohjoista kohti ja pysähdyimme Chillanin kaupunkiin nukkumaan. Tarkoituksena oli mennä Curicoon saakka, mutta myöhästyimme junasta.

Seuraavana päivänä vihdoin pääsimme Curicoon. Siellä huomasimme, että aina sohvasurffauksessa kemiat eivät vain kohtaa.

En tiedä mikä siinä oli. Poika joka meidät majoitti oli todella mukava, hänestä ei ole pahaa sanottavaa. Jotenkin hänen kotonaan, missä asui myös kaksi kämppistä ja pojan isä, tuntui että on tiellä, vaivaksi.

Olimme kuitenkin ne kaksi yötä joista oli sovittu. Sinä aikana kävimme Miguel Torresin viinitilalla maistelemassa viinejä ja pällistelemässä miten viiniä tehdään.

Curicosta yritimme liftata eteenpäin huonolla menestyksellä. Aikamme tien vieressä seistyämme otimme siis bussin.

Nyt olemme olleet viikon Santiagossa. Ensin pari yötä hulppeimmassa hostellissa, missä olen ikinä ollut, sen jälkeen pari yötä Fernandon sohvalla, pari yötä toisella sohvalla ja tänään menemme kolmannelle.

Satu