<!-- @page { margin: 2cm } P { margin-bottom: 0.21cm } -->

Kuumaa verta

Santiagossa olemme nauttineet täysin rinnoin ja höllin rahapussin nyörein kaupungista. Ensimmäisenä iltana kävimme kuuntelemassa nykymusiikkia, jossa käytettiin perinteisiä eteläamerikkalaisia soittimia.

Antille konsertti oli kutakuinkin kärsimystä, minulle taas lähinnä kuriositeetti. Kävimme kuuntelemassa myös Silverstre-yhtyettä, joka sekoittaa rockiin chileläistä kansanmusiikkia, kuten cuecaa.

Olemme myös viihtyneet museoissa. Historiallinen museo oli aika tylsä (lähinnä siksi, että tekstiä oli paljon ja kaikki espanjaksi.) Modernintaiteen museo oli mielenkiintoinen. Siellä oli todella hyvä valokuvanäyttely. Arte precolumbiano -museosta pidimme molemmat todella paljon. Siellä oli runsaasti tietoa Amerikan valloitusta edeltävistä alkuperäiskulttuureista. Koulukirjoissa meille kerrotaan kyllä inkakulttuurista. Luultavasti siksi, että inkojen kulttuuri oli meidän näkövinkkelistä kaikkein kehittyneintä. Mantereella on kuitenkin elänyt (ja osa elää vieläkin) häkellyttävä määrä erilaisia alkuperäiskansoja, joista ei kerrota koulussa mitään eurooppalaisille kakaroille.

Sekin, miten sivistys mitataan, on hämmentävää.

Toki, inkakulttuurissa oli kirjoitusmerkkejä ja hyvin kehittynyt tapa laskea. Lisäksi keramiikkaa arvostettiin kovasti.

Mantereella on kuitenkin elänyt kansoja, jotka ovat esimerkiksi olleet erityisen hyviä kalastajia. Tai taistelijoita, kuten mapuchet.

Kävimme katsomassa jalkapalloa, Colo colon ja Evertonin peliä. Se oli hauska kokemus.

Kiersimme ensin stadionia aikamme löytääksemme oikean portin mennä sisälle. Vihdoin löytyi portti, jossa luki Lautaro Aripa. Meillä oli liput Lautaro-katsomoon, joten menimme portista turvatarkastuksien läpi sisään. Sisään päästyämme huomasimme, että olimme sittenkin väärässä katsomossa. Lautaro oli aidan takana ja me olimme Aripa-katsomossa, maalin takana: Fanikatsomossa siis.

Minulle ei ole ikinä missään huudeltu niin paljon. Kaikkea en ymmärtänyt, mutta rivoudet tulivat kyllä perille. Eräskin noin 12-vuotias pikkupoika tehosti huuteluaan hyvin selkeillä käsimerkeillä. Silloin oli hyvin hankala olla alentumatta samalle tasolle ja olla toteamatta, että et ole vielä naista saanut ja et tule vielä kymmeneen vuoteen toivon mukaan saamaankaan.

Kävin kysymässä alueella seisoskelevilta poliiseilta, että miten voisin päästä siihen katsomoon, mihin lippuni olin ostanut. Poliisi selitti jotain, mistä ymmärsin pääpointin, eli sen, että olimme tulleet väärästä portista sisään. (Mikä uutinen.)

Luovutimme. Laitoin hupun päähän ja menin istumaan. Noin vartti ennen pelin alkua poliisi tuli uudelleen meidän luoksemme ja meidät saatettiin oikeaan katsomoon. Poliisi kertoi ystävällisesti, että fanikatsomossa voi olla vähän pelottavaa (mikä oli ihan totta, ennen peliä ei pelottanut, mutta pelin aikana meno muuttui sellaiseksi, että olin ihan onnellinen, että meidät siirrettiin turvaan). Mutta oli se kuitenkin hassua. Ei minua ole ennen saattanut neljä poliisia täysissä rynnäkkövarusteissa.

Lautaro-katsomon puolella oli myös lainvartioita, mutta nämä poliisit olivat kohtuu normaalisti pukeutuneita. Fanikatsomossa sen sijaan patsasteli kummallakin sivulla kymmenisen poliisia rynnäkkövarusteissa.

Ja itse peli sitten. Jo ennen sen alkua ihmiset seisoivat (siis myös istumakatsomoissa), heiluttivat Colo colo -huiveja ja bannereita ja lauloivat kannustuslauluja. Fanikatsomossa oli suuri rumpu, jonka tahtiin yleisö lauloi. Tunnelma oli aivan upea, ja tämä ei ollut edes mikään tärkeä peli.

Jos haluaa oppia kirosanoja espanjaksi, jalkapallopeli on oiva paikka siihen. Kun Colo colon maalivahti päästi läpi uskomattoman helpon maalin (Siis niin iso emämoka, että minäkin sen tajusin, vaikken jalkapallosta ymmärrä mitään) edessämme seisonut vanhempi herrasmies meinasi repiä housunsa. Naama punaisena se huitoi ja huusi ja paiskoi kannustushuiviaan maahan.

Pelissä huomasi, että latinoveri on todellakin kuumaa. Kadulla taas huomaa, että ei se viilene, vaikka ikää tulisikin vähän enemmän. Täällä ei vislailla perään, mikä on erona Etelä-Eurooppaan, mutta kohteliaisuuksia kyllä kuulee. Tavallaan se on mukavaakin, kun eihän se mitään tarkoita. Joskus taas pistää miettimään, että pitäisikö loukkaantua eteläamerikkalaisten vaimojen puolesta, kun lastaan taluttava isä laukoo kohteliaisuuksia vastaan tulevalle vaaleaverikölle.

Hassuin tapaus sattui eilen, kun olimme tulossa aamulla kahvilasta Ñuñoan kaupunginosassa. Vastaamme käveli noin 80-vuotias pariskunta. Käsikynkkää, kummallakin kepit tukemassa. Pappa hymyili minulle ja vinkkasi silmää. Pidätimme Antin kanssa hetken naurua, että pariskunta pääsi kynkkäämään kauemmaksi ennen kuin repesimme.

Satu