<!-- @page { size: 21cm 29.7cm; margin: 2cm } P { margin-bottom: 0.21cm } -->

Keskiviikko 17.6, Torstai 18.6, perjantai 19.6, Lauantai 20.6, Sunnuntai 21.6

Kuten sijainnistamme ehkä saattaa päätellä, emme todellakaan ole Argentiinassa. Täällä iski keskiviikkoyönä sellainen myrsky, että katot paukkuivat ja vuoristotiet suljettiin liikenteeltä. Alustava arvio oli, että lauantai-sunnuntai seutuvilla saattaisi seuraavan kerran päästä läpi. Emme oikein voi ottaa riskiä, koska meidän pitäisi päästä takaisinkin päin reilun viikon sisällä. Hyppäsimme siis bussiin ja suuntasimme etelään.

Jos jokin asia on helppoa täällä Chilessä, niin se on matkustaminen. Bussifirmoja on varmaan toista kymmentä ja oikeastaan ei tarvitse mennä kuin asemalla ja päättää mihin seuraavaksi haluaa, aikatauluista viis. Ja hinnat ovat tietysti mahdottoman edullisia, 100km matkan saa parhaimmillaaan alle HKL:n kertalipun.

Olemme saapuneet kaupunkiin nimeltä Rancagua ja ensimmäiseen vuorokauteen meiltä tiedusteli kolme eri tahoa, mitähän ihmettä me täällä teemme kun tämä ei todellakaan ole mikään turistikohde. Eli kaupungista ei suuremmalti raportoitavaa. Asustelemme poliisiasemaa vastapäätä mukavassa hostellissa ja saatamme olla ehkä ensimmäiset turistit koko paikassa. Vettä on satanut hurjasti ja maassa tulvii oikein urakalla. Valokuvissa olleet evakuoiintikyltit ovat tulleet ilmeisen tarpeeseen, sillä ainakin TV-kuvien perusteella vettä on ollut Valparaison kaduilla runsaasti. Vielä kun celsius-mittari asetetaan tuohon +10 tienoille, niin siinähän on oivallinen juhannussää valmiina.

Juhannuksen kunniaksi teimme suuren chileno-makkaratestin. Tulokset ovat seuraavanlaiset: Parhaimmalle sijalle pääsi kuoreton nakki joka meiltäkin ostoskoristamme löytyy salanimellä "iso vitonen". Odottelemme siis sään selkenemistä ja grillin löytymistä. Melkein jaetulla ykkössijalla ovat mausteiset chorizot, joita on moneen kokoon ja makuun pyöräytetty. Palkintopalleille pääsee myös verimakkara, joka rouvalta jäi maistamatta, mutta herralle maistui oikein. Peräpäätä pitelevät makkaroiksi laskettavat kauniille letille laitetut siansuolet sekä saksalaistyyppinen "leberkäse" tyyppinen puriste, jonka sisältöä emme parhaimmalla ammattitaidollakan ryhdy arvailemaan. Markkaraa siis on yllin kyllin tarjolla täällä.

Kielitaito on ollut koetuksilla "pikkukaupungissa", jossa turisteja ei siis ole tälläkään vuosituhannella juurikaan näkynyt. Meillä kulkee taskussa sanakirja ja pieni muistivihko, johon tarpeen vaatiessa etsimme avainsanoja asioiden selvittämiseksi kuten "lämmittimemme on rikki, saisimmeko uuden". Varmaan yhtään kieliopillisesti oikeaa lausetta emme kykene muodostamaan, mutta toistaiseksi olemme tulleet ymmärretyksi. Haasteeksi on noussut se, kun sujuvalla espanjalla esittää kysymyksen, niin vastus tulee sen verran vauhdilla, että puoliakaan siitä ei saa kiinni.

Chile on yllättävän länsimaalainen. Kovin rauhassa saa täällä kuljeskella. Välillä on jopa vähän ikävä sitä aasialaista hyökkäävää, myyntihenkistä ystävällisyyttä, jossa turistille tarjotaan hotellit ja retket ja ravintolat samalla sekunnilla kun hän astuu bussista ulos. Tällä kukaan ei tyrkytä mitään, eikä tule iholle vaikka kuinka olisi eksyneen näköinen ja yrittäisi majapaikkaa etsiskellä rinkka selässä. Ystävällisyyttä olemme kuitenkin kokeneet kaikkialla. Viimeisimmässä asujaimistossa neljä rouvaa huolehtii hyvinvoinnistamme äärimmäisellä ystävällisyydellä 24 tuntia vuorokaudessa. Tai ainakin niin oletamme, koska yhteistä kieltä ei ole. Tyypillistä täällä on, että ovet ovat lukittuna sekä sisä-, että ulkopuolelta, joten aina liikkuessa on hälyytetävä henkilökunta paikalle. Turvallisuus ennen kaikkea ja hyvä niin.