<!-- @page { size: 21cm 29.7cm; margin: 2cm } P { margin-bottom: 0.21cm } -->

Maanantai 29.6, Tiistai 30.6, Keskiviikko 1.7, Torstai 2.7

Nyt on ensimmäistä kertaa ponchot ja hiippapipot torikauppiaiden tiskeillä. Ollaan jo hiukan käyty sovittelemasskin, eikä hinta päätä huimaa. Ehdin jo hiukan etukäteen laitellakin valokuvia maanantaisista Fiesta De San Pedro juhlista. Päivä alkoi aamuhartaudella torilla ja itse kirkonmenot kestivät reilusti toista tuntia. Meillä oli mukavasti aikaa hiippailla kameran kanssa ja napsia valokuvia juhlapukuihin sonnustautuneista paikallisista. Me ja ainakin 5000 muuta turistia antoivat kameroiden surrata, joten aika tottuneesti chilenot näyttivät poseerauksen ottavan.

Kirkonmenojen jälkeen alkoivat tanssit. Musisoivat ja tanssivat kulkueet kiertelivät päivän kaupungin katuja. Kylässä on kolme katua poikittain ja neljä ristiin, joten aika samoilla nurkilla juhlakulkue liikkui. Päivä oli varsin mukava ja lämmin ja aurinko paistoi pilevettömältä taivaalta. Muutamana ensimmäisenä aamuna tarkistimme heti herättyämme (jääkaapista) paikallisen pilvitilanteen. Pilviä nolla- ja seuraavina päivinä emme enää moiseen ryhtyneet, sillä täällä ei tosissaankaan pilviä näy.

Tiistaina päätettiin ottaa urheilupäivä, eli vuokrattiin fillarit ja poljettiin läheiseille Pukara De Quitor raunioille. Otettiin hiukan kuivaharjoittelua kuuden viikon päästä koittavalle Machu Picchu retkelle. Inkat olivat täälläkin asustelleet ja rakennelmat olivat kovin samanlaisia kuin oletamme näkevämme Perussa. Ainoastaan tuo vihreys oli vaihtunut punertavaan hiekkaan. Yliarvioimme voimamme lievästi, sillä ensimmäistä kertaa "urheilusuorituksen" aikana alkoi korkeus ottaa voimille. Puolen tunnin fillarointilenkki sai hapenoottokyvyn äärirajoilleen ja siihen vielä päälle 3 tuntia kiipeilemistä 200m nousua ylös ja alas. Kieltämättä hapoille iski reisilihakset. Maisemat toki olivat huikeat, joten oli ehdottomasti vaivan arvoista.

Mielessä meillä oli käynti geysereillä ja vulkaanisella alueella uudestaan, mutta kun lähtö oli aamulla kello 4 ja lämpötila kovimmillaan -17, niin vaihdoimme retken suolakenttiin, flamingoihin ja vuoristolaguuneihin. Tiukkaa teki olemassa olevalla vaatevarustuksella myös suolakentät aamutuimaan. Pakkasta oli ollut sen verran yöllä, että huolimatta lampien kovasta suolapitoisuudesta jäässähän ne osittain olivat. Valitettavasti flamingojen yksi kuolinsyistä on, että ne jäätyvät jalastaan kiinni.

Matka jatkui kohti Miscanti ja Meniques laguuneja, tai oikeammin pieniä järviä vuoristossa. Korkeutta oli tällä kertaa 4300m ja pienen kävelylenkin taittaminen sujui hitaasti, mutta varmasti. Oleskeluaika "korkeuksissa" jäi runsaaseen tuntiin, mutta ainakin toistaiseksi näytti siltä, että suuremmilta sivuoireilta vältyimme. Luonnonvaraisina eläiminä bongasimme listaamme ketun ja laamat. Toivottavasti päästään hiukan lähempää vielä valokuvaamaan.

Nyt teemme lentokenttäkuolemaa Santiagon kentällä, sillä suunnitelman mukaan meidän kone saapui Calamasta 01.40 ja 06.55 lentelemme Limaan. Ei edes kovin paha vaihto, kun vielä eilen limalennon piti olla 3 tuntia myöhässä, mutta ei ainakaan vielä näytä olevan. Meistä on tullut aika hakkereita lentokentillä langattomien nettiyhteyksien löytämisessä. Useimmilla kentillä yhteys on ollut tarjolla aika vaivattomasti, mutta vinkkejä jos näin ei ole. Ensin etsitään Vip-lounge ja liimaudutaan seinän ulkopuolelle koneen kanssa. Jos saadaan signaali, niin sitten limu tms. automaatteja etsimään lähistöltä, että saataisiin vielä sähköäkin. Yleensä aina on tärpännyt!