Profile
Blog
Photos
Videos
19.11.2010 Queenstown, NZ
Jeps, Queenstowniin saavuin sitten perjantai iltana ja buukkasin itseni heti seuraavaksi päiväksi reissuun kohti Fiordlandin kansallispuistoa ja Milford Soundia. Yö tuli vietettyä jälleen autossa, vaikka paikan nimi olikin Hippo Lodge. Mielenkiintoinen "leirintäalue" keskellä parkkipaikkaa ;)
Queenstown sijaitsee vuorien välisessä laaksossa ja kadut täällä on kuin Sanfraciscossa. Suoraa ylös ja suoraa alas... auto melkein hyytyi keskelle katua, kun yritti ylös päästä, mutta selviydyttiin. Näkymät on aivan mahtavat!! Ei voi kuin ihailla...
20.11.2010 kohti Milford Soundia
Seuraavana aamuna oli aikainen herätys ja autokin piti saada parkkiin jonnekin... Ranta tie oli oiva paikka jättää auto suoraan toisen hotellin eteen, jos vaikka tämän takia kukaan ei sitten murtautuisi meikäläisen autoon ja toisekseen parkkeeraaminen oli ilmaista. Tästä nokka kohti bussi pysäkkiä ja eikun odottelemaan kyytiä. Matkaan päästiin puol ysin aikaan ja ajoa olikin melkein 5 tuntia edessä. Matkalla kyllä pysähdyttiin niin monta kertaa, että ihan alkoi jo ihmetyttää, että päästäänkö sitä ikinä perille?! Tosin kyllä niin upeat vuorinäkymät oli, että kuvattavaa riitti. Sää tosin ei ollut kovin suosiollinen - vettä tuli kuin aisaa ja tuuli oli todella kova.
Tämä "laiva" tai miksi tätä isompaa "venettä" nyt voi kutsua oli kyllä mukava. Sai kunnollista ruokaakin pitkästä aikaa, eikä sitä tarvinnut itse valmistaa. Punkkaus oli neljän hengen hyteissä, tosin nyt oli aika hiljaista joten meitä oli vain 2 henkilöä yhdessä hytissä. Joten tilaakin riitti ;)
Matka tästä lahdesta merelle ei ole todellakaan pitkä, mutta aivan mielettömät näkymät. Vuoren seinämät nousevat suoraan vedestä aina 1000 metriin asti. Yritä siinä sitä sitten saada kameralla kuvattua, kun ei tuo vaakataso kuva riittä, joten sen takia aika paljon näitä pystykuvia jälleen. Mielettömän kaunista, suorastaan hulppeaa... Mikäs näitä näkyämiä katsellessa =D Iltaopäivästä päästiin sitten "vesi harrasteiden" pariin, voi jopa mennä uimaan, jos halusi. Tosin vesi noin 10 asteista, joten ei ihan kamalasti huvittanut. Melominen olikin sitten ihan toinen asia. Hauskaa oli ja hieman jopa kastui, mutta ei sentään uimassa tullut käytyä. Nähtiin parisen pingviiniäkin, nyt en muista mikä nimi oli, mutta erittäin uhanalainen lajike. Hauska vaappuja rannalla, tosin suki kyllä itseään ja heilutteli pientä pyrstöään... heh!
Ilta meni syödessä ja nauttiessa erittäin hyvää paikallista valkoviiniä ;) Iltasella käytiin katselemassa upeata tähtitaivasta ja sitä ennen tietenkin auringonlaskua, josta sai parisen hyvää kuvaa napattua. Aurinkoa tosin ei näkynyt, kun laski vuorien taakse.
Aamu oli aika kirpakka, joten vaatetta sai laittaa päälle. Tästä suuntasimme suoraan merelle ja katselmaan rantamaisemia sieltä käsin. Tuuli oli todella kova ja päästiin nauttimaan kunnollisesta merikyydistä. Paikalliset tykkäsivät hyppiä ilmaan, kun keula teki nopean laskun isoissa aalloissa, joten päästiin katselemaan kunnollisia loikkiakin kannella =D Aamu sää oli todella mainio, joten kuvaaminenkin onnistui aika hyvin.
Palaaminen rantaan olikin sitten jo päivällä ja tästä matka kohti Queenstownia jälleen alkoi. Sää muuttui kyllä totaalisen kamalaksi, joten vettä saatiin jälleen tuutintäydeltä ja tuulta sitäkin enemmän. Ikävä kyllä paluu matkalla ei näkynyt yhtäkään KEA lintua. Nämä vallan suloiset ja erittäin fiksut linnut tykkäävät tuhota autoja, joten katotaan jos pääsen tutustumaan niihin sitten tuolla Arhurs Passissa...
Viime yö oli älyttömän kylmä, joten makuupussille oli jälleen käyttöä. Aurinko tosin paistaa nyt ja matkaa pitäisi jatkaa kohti Dunedinia ja rannikkoa, mutta sisällä istun kirjoittamassa tätä erittäin paksu fleece yllä ja sormet jäässä. Pitkää tekstiä ei taida tulla, koska ei tullut kunnolla nukuttua ja väsyttää ja muisti pätkii....
Mutta, toivottavasti kuvista on jotain iloa ja ne toivottavasti kertovat jotain tuosta matkasta... eivät kyllä tee oikeutta todelliselle näkymälle, se on vain nähtävä itse, että sen tajuaa.
LISÄTTY TÄHÄN VÄLIIN UUTTA TEKSTIÄ: Nyt olen jo Dunedinissa ja kello on melkein viisi iltapäivällä. Ei jaksa lähteä mihinkään ja tämän yön vietän sisällä backbackersin paikassa, joka... tuota noh on aika jänskä tai ehkä voisi käyttää sanaa taiteellinen... tai jotain. Autossa olevat patjat kastuivat sitten eilen, joten kuivattelu hommiksi meni - yritän epätoivoisesti välttää sitä kamalaa tunkkaista hajua, joten peukut pystyyn! =) Onneksi tuli eilen väännettyä kalakeittoa, oikein kookosmaidossa, joten ruokaa on nyt ainakin pariksi päiväksi, ei tarvitse kuin lämmitellä (epätoivoista ruokavalion muutos yritystä). Yritän huomenna päästä katsomaan eläimiä, mutta aika epätoivoiselta näytti, kun albatrossit pesivät juuri tällä hetkellä niin paikka on kuulema kiinni torstaihin asti - en tod jää odottelemaan, kun seuraavana on luvassa Mt Cook!!
Katsotaan, jos kerkiän niin menen käymään myös paikallisessa suklaatehtaassa, ehkä sieltä tarttuu mukaan jopa jotain joululahja pakettiinkin ;) Toivo elää!! Aika kummasti rientää, kun on hauskaa... Kaupunki on aika jänskä. Täällä on useampia kirkkoja ja ilmeisesti goottitaide on ollut joskus huipussaan - upeita!
Sitten kotijoukoille: Toivottavasti faksi toimi ja kaikki kunnossa. Heh, meilit oli kyllä asiaa =D joten kiitos niistä ja muistakaa tekohengittää sitä pienintä perheen jäsentä, Jerry varmaan pysyykin nyt sitten sisätiloissa mielummin kun luntakin on ilmeisesti tullut, Tessa HIENOA, UPEAA ja MAHTAVAA!! ;D Toivottavasti sait meilini... Ja niistä joululahjoista, apua edelleen!! Täällä ei tajua ollenkaan tuota ajankulua ja kun kauppaan kävelee ja näkee nämä kaikki joulukoristeet niin, pakko kyllä sanoa, hämmentyy niin pahasti!! Ja vielä yhdelle: okei okei - laskutaidossa jotain vikaa...
Sitten ei muuta kuin erittäin isot halit jne. tiedätte kyllä milloin nähdään =D
Tyyppi,
Marika
- comments