Yksi perhe, kaksi perhettä, monta perhettä

Näin alkoi hyvän ystäväni taannoin lähettämä sähköposti. Inspiroiduin tästä perheiden monipuolisesta ja yhteisöllisestä kuvailusta. Se kuvaa sitä, miten olen kokenut ihmiset elämässäni viime aikoina.

Kuinka yksi perhe on ja pysyy. Se ei muutu. Se on sellainen pylväs joka tukee rankkasateessa ja helteellä. Ylämäissä, kuohuissa, tyrksyissä, ja pärskeissä. Se ei jätä. Sen kanssa voi olla oma itsensä. Ja sen kanssa voi pitää hauskaa, nauraa itelleen ja muille. Koska nuo ihmiset tuntevat minut parhaiten ja minä heidät. Me olemme kasvaneet toisistamme. Juuremme ovat samassa paikassa. Sieltä olemme ponnistaneet. Ja yhä ponnistamme omia elämiämme kohti. Ja välillä kaadumme samaan kasaan taas. Hihittämään, jaappamaan ja kihnaamaan. Rakkaus minkä vanhemmilta saa on puhtainta rakkautta. Se on vilpitöntä rakkautta ja aitoa huolenpitoa, jonka he ovat minulle antaneet. Toivottavasti osaan antaa takaisin tuota rakkautta. Vaikka näin kaukana olenkin ja se kipeää tekee aina silloin tällöin, meille kaikille. Rakastan äitiä, isää ja siskoani. Tuota ihanaa, vallatonta perhettäni.

Reissun päällä oppii ymmärtämään ja huomaamaan kuinka niin monet ihmiset ovat elämässä vain hetken. Kuinka kauniit hetket ja illat jaetaan yhdessä. Ja seuraavana aamuna jatketaan matkaa eri suuntiin. Jonkun kanssa voidaan olla kuin paita ja peppu hyvänkin aikaa. Jaetaan ihan kaikki lähes 24 / 7. Mutta sitten erotaan. Että joku päivä taas ehkä tavataan. Nämä ihmiset välittävät sinusta, aidosti. Mutta vain hetken. Se yhteys ehkä katoaa ehkä jää. Siitä ei voi ikinä olla varma.

Kuinka kuitenkin näistä kavereista, ystävistä ihanista, voi myös tulla perhe. Varsinkin kaukana omasta perheestä. He kuuntelevat, he auttavat ja hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Heidän kanssaan voi jakaa iloja ja suruja. Ja heiltä saa hienoja ajatuksia. Mutta koskaan ei voi olla varma, jahka he vain käyttävätkin hyväksi tai pettävät. Jos he vain ajattelevatkin omaa parastaan. Mitä ovat nämä tuttavukset loppujen lopuksi valmiit uhraamaan puolestani.

After all ja al final elikkä loppujen lopuksi, kaikki olemme yhtä suurta perhettä. Olemme verkostoitumalla kytketty toisiimme. Mitä enemmän rakkautta ja hyvää annamme ja jaamme ympärillemme, sitä enemmän sitä saamme osaksemme. Tansaniassa oli tapana puhutella kauempiakin sukulaisia ja kavereita siskoina ja veljinä. Tuollaisella puhuttelulla luodaan paljon lämpöä ja hyvyyttä! Minusta on aina sykähdyttävää kuulla jonkun sanovan minua siskokseen.

Ja ilolla olenkin ihan kaikkien sisko, jotka minua vain siskonaan haluavat pitää.

Pus pus.