Saapuminen.

olen ollut nyt kolme täyttä päivää seelannissa. maassa johon niin kauan unelmoin pääseväni. astuin lentokentältä ensimmäisen kerran ulos ja nuuhkaisin ilmaa. huumannuin tuoksusta. siinä oli jotain makeaa ja raikasta. en usko että läheisellä kahvikojulla oli mitään tekemistä siihen. eikä sillä ole väliä sillä rakastuin heti tunnelmaan, joka ympärilläni oli ja johon sulauduin. jonka osaksi olin tullut. olin tullut kotiin.

tulin hostellihuoneeseen ja hymyilin! videofilmasin nuo onnen hetket kun aurinko paistoi, palmupuut huojuivat tuulenvireessä ja näin aucklannin avautuvan edessäni, monikulttuurisena, värikkäänä ja sykkivänä keskustana, jossa hyvin eri väriset ja näköiset ihmiset hyvin monenlaisten ajatusten kanssa kulkivat suoraan, ristiin ja muuten vain kaduilla. ihmeellistä.

ihmisiä löytyi heti ympärille. erilaisia. erilaisten kiinnostusten kanssa. yhdessä nauroimme. jaoimme hetkiä. tutustuimme. tunnustelimme. välillä emme ymmärtäneet toisiamme. silloin pyysimme selittämään uudelleen. jos selittää tarpeeksi kauan voi siltikin käydä niin että viesti ei mene perille. se kuuluu elämään. ja joskus voi toisen kommikointi, käyttäytyminen, tavat ja asenteet tuntua hämmästyttäviltä ja vaikka kuinka yrittää keksiä käyttäytymiselle selitystä ja ymmärrystä voi silti jäädä katkera (voit myös käyttää sanaa kitkerä) maku suuhun. jäljelle voi jäädä myös suuri hämmennys ja kummastus, joskus vihastus tai jopa ihastus.

helpompi itselle jos ihastuu ja toki kummastuksesta oppii. ei siinä sen kummempaa. ihan mahtava maa. olen onnellinen että lähdin. ei ole ikävä ja kulttuurieroille pitää jaksaa nauraa, niin on helpompi. ja myöntää ja antaa aikaa itselle, että ottaa aikansa oppia. niin kuin tänään kun pyysin aikaa tietokoneelle ja eilen drinkkiä baarissa. PLEASE on se sana. miten sitä suomalaisena osaa käyttää ku meillä semmoista ei ole lainkaan. meillä sanotaan vaan että avaa ovi! tai anna leipää! mutta eikait sitä muuta voi ku olla kuin oma ittensä ja uskoa siihen. jos joskus unohtaa ympärillä olevan kulttuurin tavat tai ei niitä ole vielä automaattiseksi toimintamalliksi oppinut niin pitää vain muistaa hymyillä ja olla iloinen vaikka saattaa sanoa jotain loukkaavasti, tosi typerää ja täysin väärin. se on sitä kun elää toisella puolella maailmaa. haluaisin kertoa englanniksi näitä ajatuksia mutta siinä tulee eteen rajoittuneisuus, eiku rajallisuus. v**** ku en osaa ilmaista itseäni sillä kielellä. (no en niin suomeksikaan, näköjään.) mutta aion sen oppia täällä. on mulla hyvin aikaa. olen niin kauan että osaan. jos se on minun tavoite. se on se muuten. koska se rajoittaa niin paljon. ei voi olla oma rento itsensä. niin kuin suomeksi ku voi lätistä mitä sattuu sen kummemmin ajattelematta, helposti. mutta toisaalta eihän sekään toimi kaikkien kanssa. vaikka on yhteinen verbaalinen kieli niin ei välttämättä kuitenkaan ole yhteistä universaalista kieltä. ja jonku kanssa voi löytää kauniin yhteisen universaalin kielen vaikka ei yhteistä puhuttua kieltä ole.

ja nyt olen itekki jo ihan sekasin mitä kieltä puhun ja ajattelen ja kirjotan. jetlaakin syyksi voi laittaa. niin taidan mennä nukkuun. hyvää yötä mulle ja kaunista huomenta teille toivotan siis. huomenna meen tutustuun aucklandiin ja kattoon australian rugby joukkueen harjotusta. sitten oon inessä enemmän täällä rugby world cupin tunnelmissa...

nämä ensimmäiset ajatukset on kirjoitettu 8.9.2011 pehmeällä hostellin sängyllä ilolla.

jenny