Profile
Blog
Photos
Videos
19 - 220111 Taormina. Sicily. Italy
Ensimmäiseksi kohteeksemme Siciliassa valikoitui Taormina. Idyllinen vuoristokylä joka on kirvoittanut ylistyssanoja vuosisatojen ajan mm. sellaisilta merkkihenkilöiltä kuin Tennessee Williams, Truman Capote, D.H Lawrence ja Goethe. Yltiöromanttinen keskiaikainen tunnelma ja läheisen Giordini Naxoksen tykit biitsit ovatkin nostaneet Taorminan suosituksi lomakohteeksi. Euroopan ylhäistön matkatessa pakollisen euroopankiertueensa (The Grand Tour) vuosisatoja sitten, Taorminaa pidettiin yhtenä tärkeimmistä pysähdyspaikoista. Aateliset tosin kääntyisivät epäuskoisina haudoissaan mikäli näkisivät Taorminan kaupallistuneen rappion tänäpäivänä. Kaupunkia halkova ostoskatu muistuttaa Silja Europan bulevardia eivätkä turistimenuita tarjonneet kahvilatkaan pahemmin houkutelleet. Jos siis henkeäsalpaavat maisemat, vanha raiskattu kylämiljöö ja mahdollisuus ostaa Fendiä ohimennen ovat juttujasi - Taormina is the place to go..
Juna jätti meidät Taorminan/Giordio Naxoksen asemalle hieman puolenpäivän jälkeen. Bussi Taorminaan lähtikin nopeasti tämän jälkeen ja maksoimme vaivaiset 50 Centtiä/hlö kyydistä vuoren rinteelle. Vuoristoon päästyämme seurasi rattaiden työntelyä jumalattoman jyrkissä ylä ja alamäissä sekä majoituksen etsintää vajaavaisen kartan avulla. Majoituksen lopulta löydyttyä hylättiin rinkat apartamentosiin ja lähdettiin tutustumaan miljööseen (Ollaan suosittu kodinomaisia apartamentos tyylisiä asumuksia keitto- sekä vauvanhoitomahdollisuuksien vuoksi) Pikainen kierros todisti huhujen jumalaisista maisemista pitäneen paikansa mutta katujen verkkaisuus sekä useimpien ruokaloiden sekä kauppojen kiinniolo aiheutti ihmetystä. Off-sesongin aikana matkailu on oletusarvoltaankin jo ainoa oikea tapa liikkua mutta kolikon toinen puoli on palvelujen ja faciliteettien hintsu saatavuus(Vasta kolmantena päivänä löydettiin kylän ainut kauppa - sitä ennen aterioinnit ravintoloissa ja juomat ynm salumerioista..).
Muksujen kanssa ihanteellisessa asumismuodossa kaikki sujuikin odotetunlaisesti mutta Syksyn sairastuminen pitkittyneeseen nuhaan on tuottanut päänvaivaa. Taorminaa ympäröivistä kylistä käytiin tutustumassa Castelmonaan (1000 hengen vuoristokylä 550 metrin korkeudessa vuoren huipulla) sekä merenpinnan tasolla sijaitsevaan asutukseen jonne siirryttiin polleasti köysiratasta pitkin. Giordino Naxoksen biitsit nähtiin junan ikkunasta käsin ja Etnakin lopulta näyttäytyi viimeisenä päivänä tuulen puhallettua pilvet sen edestä. Paikallisista herkuista päästiin maistamaan "Cannoli Siciliana" sekä pizzaa jonka päällä oli jonkin sortin omituista knöllimakkaraa.. Kolme yötä kuluikin lopulta (jälleen kerran) liian nopeasti ja paljon olisi vielä jäänyt nähtävää (Läheisessä Savocan kylässä on kuvattu Kummisetää Corleonen penättyä Coppolalta kuvausoikeudet. Myös Forza D´agra olisi vierailun arvoinen). Lauantaiaamuna lähtiessämme jätettiin rahat keittiön pöydälle (henkilökuntaa emme tavanneet kertaakaan, avaimet haettiin kassalippaasta!) ja otettiin suunnaksi jo tutuksi tullut juna-asema. Meillä olisi 10:45 juna kohti Palermoa tavoitettavana..
"Whoever waits for time to pass loses time"
Sicilian Proverb
-I-
- comments
Kati <3
KAti Ihan hymy molemilla