LAAKITYSTA KOTI-IKAVAAN

Ei olla moneen viikkoon ehditty eika jaksettu paivittaa blogia. Ajateltiin asken etta tuupataan kasittamaton maara kuvia ja videoita blogiin ja samalla kirjoitella viimeaikaiset tekemiset odotellessa kuvien latautumista. Kuinka ollakaan palvelu on poissa kaytosta 24h ja joudutaan hoitamaan homma myohemmin. No nyt se sit rupesi toimimaan. Eli uusia kuvia ainakin saatiin reilusti laitettua useammakin kansion verran ja katotaan onnistuuko videotkin.

Siem Riepista siirryttiin Battambangin ja Pailinin kautta Thaimaahan ja taalla vietettiin ensimmainen yo Chantaburissa josta sitten tultiin paivaa ennen Miettisia Ban Phehen. Battambang oli mukava pikkukaupunki (vaikkakin Kambodzan 2. suurin kaupunki). Paallimmaisena paikasta jai mieleen varmaankin Bambujuna, jota varmaan joku on jo kuva/video-osiossa paassyt kummastelemaan. Juna oli kaytannossa polttomoottorilla toimiva bamburesiina, joka kulki kiskoilla joille viimeksi huoltotoimenpiteita oli varmaan tehty joskus siirtomaavallan aikana. Bambu- tai oikean junan tullessa vastaan koko hoito vaan yksinkertaisesti nostettiin pois kiskoilta. Kyyti oli edessa olevien lehmien ja kiskojen kunnon huomioon ottaen melko kovaa. Paasimme myoskin opettamaan paikallisille lapsille englantia laheisen kylan kouluun. Koulua piti ylla paikallinen mies lahjoitusvaroin. Kokemus oli avartava ja saatiin taas paljon tietoa maan tavoista ja kulttuurista.

Pailin taas on pieni rajakaupunki, josta ei ole paljoakaan kerrottavaa. Turismi kaupungissa oli todella vahaista ja muita lansimaalaisia ei siella vietetyn vuorokauden aikana nahty. Huhutaan etta kaupunki on ollut jonkunlainen turvasatama punakhmeeriupseereille, mutta me ei heihin ainakaan tormatty. Sen sijaan tutustuttiin hauskaan taksikuskiin, joka kuskasi meidat ilmaiseksi syomaan ja kertoili omasta elamastaan ja kotikaupungistaan. Heilla oli vaimonsa kanssa tavoite paasta joskus kaymaan Sihanoukvilleen ja tuntui hiukan kummalliselta kertoa suomalaisena Kambodzalaiselle paikasta joka on 400 kilometrin paassa hanen kotikaupungistaan. Kerran elamassaan han oli nahnyt meren. Tama oli tapahtunut Kepissa. Paikallisten taksikuskien taksoilla tavoitteen toteutumiseen varmaan viela menee joku tovi.

Pailinista siirryimme Thaimaan puolelle Chantaburiin, joka on aika 'thaimaalainen' kaupunki (vahan turisteja). Kaupunki elaa jalokivibisneksella ja aamupalalla meissa heratti huvitusta se, etta joku Saksalaisseurue vertaili ostamiaan kivia mita ihmeellisimmilla mittareilla ja aamupalan sijasta lautasen tayttivat jalokivet. Sielta loytyi myos ensimmainen toimiva nettiyhteys, jolla saatiin kuvia ja videoita siirrettya jarkevalla nopeudella blogiin. Seuraavana paivana otettiin paikallisbussi Ban Phehen ja matka sujui yllattavan helposti. Eka yo oltiin keskustassa 500 batin huoneessa, mutta seuraavana paivana saatiin tingittya hyva rivitalobungalowi rannan lahelta 350 batin hinnalla (8e/yo). Matkaa Miettisille on noin kilometri ja keskustaan 15 km, joka taittuu lavataksilla katevasti ja halvalla. Saatiin tuliaisena Oltermannia, ruisleipaa, irtokarkkeja, suklaata, salmiakkikossua, salmiakkia yms. mika oli erittain mukavaa.

Ban Phessa on oltu nyt jo lahes kaksi viikkoa ja tutustuttu Miettisten kanssa lahiseudun nahtavyyksiin ja viime viikonloppu vietettiin Bangkokissa. Huomenna olisi viela tarkoitus tehda paivaretki Pattayalle ja sen jalkeen joudutaan hyvastelemaan Matti ja Anneli ja jatketaan matkaa Bangkokin kautta Koh Taolle, jossa aikomus olisi snorklailla ja sukeltaa (kunhan Sonja saa ensin sukelluskurssin suoritettua). Sielta mennaan ennen kuun loppua Phukettiin, jonne taas Heikin vanhemmat ovat tulossa 2 viikon lomalle. Nailla toimenpiteilla ollaan sitten varmasti saatu koti-ikava taltutettua joksikin aikaa.