RISTIIN RASTIIN KAMBODZAA

Viimeiset paivat Sihanoukvillessa meni rannalla maatessa. Loydettiin Tiian ja Matiaksen kanssa moporetkella todella rauhallinen Otres-beach, jonka olemassaoloa emme aikaisemmin edes tienneet. Hotellihuone maksoi 5 taalaa ja kaytannossa katsoen 4 paivaa kului paivisin kirjoja rannalla lukien, iltaisin korttia pelaten ja Mekongviskia siemaillen (0,7l pullo maksaa 1 taalan). Hotellilla ei ollut edes sahkoa ja generaattori oli ainoastaan pimean tultua paalla. Silloinkin ainoastaan sinne asti kun joku vieraista oli huoneen ulkopuolella. Ensimmaisena iltana tuli pienena yllatyksena se, etta saman tien kun paastiin huoneeseen niin henkilokunta laittoi generaattorin kiinni. Iltatoimet pilkkopimeassa jaivat hiukan vailinaisiksi. Toisaalta 5 taalan hinnalla ei paljon karsi valittaa, varsinkaan kun henkilokunta oli huippuystavallista. Ensimmaista kertaa koko matkan aikana paastiin majoittumaan aivan rantaan ja kokemus oli todella hyva. Aaltojen kohinaan on kiva nukahtaa ja herata.

10.2. lahdettiin sitten kohti Phnom Penhia ja pienen saadon jalkeen lopulta saatiin hiukan ylihintaiset liput ja kyyti bussiasemalle. Matka sujui suurinpiirtein suunnitelmien mukaan ja paadyimme lopulta Phnom Penhin kaoottiselle bussiasemalle. Tuktuk-kuskit ovat niin agressiivisia, etta bussin tuloalue on aidattu ja poliisit vartioivat sita, etteivat kuskit paase matkaajiin kasiksi. Kuskeja on noin 10 yhta lankkaria kohti ja meininki on sen mukaista. Loydettiin hotelli aivan bussiaseman vieresta ja oltiin siella 3 yota. Aika kului lahinna keskustaan ja jokirantaan tutustuessa, koska pakolliset turistinahtavyydet ehdittiin jo viime reissulla katsastaa ja keskustan kaupat jaivat vahemmalle huomiolle. Kohokohtana mainittakoon Swensens-jaatelobaari, jossa juhlistettiin ystavanpaivaa ja Tiian synttareita.

Keskustan jalkeen siirryttiin Phnom penhin viralliseen travellerigettoon Boeng Kak-"jarven" rannalle. Lahinna tama jarvi muistuttaa likaista vesiallasta keskella kaupunkia. Rannassa olevan roskan ja muovin maara on kasittamaton. Illalla tosin rantaterasseilla on kiva istuskella, koska jarven karu todellisuus jaa pimeyden takia nakematta. Kilpailu asiakkaista on kovaa ja hinnat todella alhaalla. Hotellihuoneemme maksoi 5 taalaa ja 2 taalan All u can eat- intialainen muodostui suosikkipaikaksi. Meno Lakesidella, kuten paikkaa kutsutaan, on melko vapaamielista. Pilvenpoltto Kambodzassa on kaytannossa sallittua, eika poliisi siihen puutu ja lakesidella asiaa ei todellakaan voi olla huomaamatta. Muutaman sadan metrin hotellistrippia ei yksinkertaisesti pysty kavelemaan ilman etteiko joku tulisi jotain tarjoamaan. Aluksi huvitusta heratti kun kysyttiin -You smoke? Sanottiin vaan ettei polteta, eika ole tarjota tupakkaa. Samantien sitten tajuttiin ettei kuski suinkaan yrittanyt pummata tupakkaa, vaan myyda pilvea.

Viimeisena paivana lahdettiin Tiian ja Matiaksen kanssa mikroautoilemaan paikalliselle radalle jonne on varmaan 15km suuntaansa. Saimme sitten hirvean vaannon jalkeen tuktuk-kuskin viidella taalalla (aikaisemmin sovimme jo 4 taalan hinnasta hotellimme vakkarikuskin kanssa, mutta han oli liian pilvessa lahteakseen ajamaan:) Ajaminen oli hauskaa, mutta muutama ylimaarainen kierros ei olisi ollut pahitteeksi. Iltapaivalla saatiin sitten thaimaan viisumit suurlahetystosta kouraan ja oltiin valmiita lahtemaan kohti Seam Reappia ja Angkorin temppeleita.

Ostettiin halvimmat mahdolliset liput (3,8 taalaa). Ongelmaksi muodostui se, etta matkatoimistossa ei ollut enaa lippuja, joten myyja antoi kuitin, joka sitten asemalla piti vaihtaa lippuihin. Viela suuremmaksi ongelmaksi muodostui se, etta matkatoimiston tati antoi kuitin minibussn kuskille joka sitten unohti vaihtaa kuitin lippuihin linja-autoasemalla ja haipyi paikalta saman tien kun sai rinkat ulos bussista. No eikun rinkat kyytiin isoon bussiin ja istumaan ja toivomaan parasta. Noin kymmenen kertaa lipuntarkastaja tuli esittamaan erinaisia kysymyksia lippujemme kohtalosta. Asia olisi selvinny helpoiten, jos olisimme muistaneet matkatoimiston nimen josta liput ostettiin ja kenellakaan ei ollut mitaan hajua ja pelkka Wanderer-baarin lahella ei lipuntarkastajalle riittanyt. Lopulta hassakka saatiin kumminkin selvitettya ja paastiin matkaan.

Maaseudun elamaa oli mukava seurata bussimatkalla ja maisemat ovat taysin erilaisia ja tietylla tavalla kauniimpia kuin esimerkiksi Vietnamissa. Elaimia, ihmisia ja jos jonkunlaista kulkupelia nakyy jatkuvasti ja on eksoottista seurata paikallista elamanmenoa. Tiia ja Matias soivat taukopaikalla friteeratun hamahakin. Tiian mielesta jalat olivat herkullisia, kun taas Matias kuvaili keskiruumiin makua maraksi koirankarvaksi, joten paatimme tyytya pelkkiin minibanaaneihin.

Sieam reapissa saatiin bussiasemalta elamamme halvin tuktuk-kyyti. 6 kilometria taalalla. Hotelli loytyi aivan keskustasta ja 10 taalaa ilmastoidusta huoneesta jaakaapilla ja tv:lla keskustassa oli hyva diili. Kaupungista on muodostunut taysin erilainen kuva nyt kuin aikaisemmin. Olimme 2 vuotta sitten todella kaukana keskustasta ja nyt kaikki tarvittava loytyy 100m sateella. Ruoka maksaa lahikuppilassa taalan, Mojitot 1,5 taalaa ja DrPepperia saa marketista kulman takaa. Mita sita muuta voi enaa toivoa.

Kaytiin eilen katsomassa Angkorin temppeleita ja tehtiin ns. Smalltour. Temppelit olivat yhta hienot kun edellisellakin kerralla ja oli kivaa katsella paikkoja ilman stressia. Olihan kaikki jo kertaalleen nahty. Seuraavaksi olisi tarkoitus lahtea kohti Battambangia. Emme tieda paikasta yhtaan mitaan, mutta eikohan se selvia kun sinne asti selvitaan. Aluksi ajateltiin ottaa jokilaiva, mutta 19 taalan hinta tuntui kohtuuttomalta verrattuna 3,75 taalaa maksavaan bussilippuun. Aika alkaa olla aika vahissa, koska viisumimme umpeutuu 24.2. Eli siihen mennessa taytyisi selvita Thaimaan puolelle. Sonjan vanhemmat ovat tulossa Rayongiin 26.2 ja silloin olisi tarkoitus tavata siella. Toivottavasti Finnairin lakko peruuntuu ja Miettiset paasevat turvallisesti Thaimaan lampoon Suomen tuliaisten kanssa (lista liian pitka tassa mainittavaksi :)