Profile
Blog
Photos
Videos
Korkeanpaikan leirillä kottikärryjumpassa
Matongo, 13.1.2009
Matongon ensimmäinen kokonainen päivä alkoikin sitten pienellä kuntoilulla. Lastattiin kiloittain kamaa 56 litraiseen Haltin "pikku"reppuumme sekä lainattiin vielä kottikärryt koulutarvikkeita varten, ja eikun liikkeelle. Saimme paikallisen Ekin eli Ericin apuriksemme Franciksen kanssa. Eric lähti näyttämään tietä kohti koulua, jonne oli sovittu treffit rehtorin kanssa. "Tie" koululle oli hieman eri tyylinen kuin mitä itse aikanaan ekalle luokalle lompsi ja toimistohiirten selkä huusikin hoosiannaa jo ensimmäisten kivikkojen kohdalla. Onneksi Eki oli apuna ja kamat kurvasivat koulun pihaan hikisen tunnin päästä. Lämpöä täällä oli karvan vaille kolmekymmentä varmaan siinä aamuauringossa. Siinä ohessa korjattiin vielä piikki pois Villen Crocseistakin, joka olikin painanut kenkässä viikon. Tuliaiset Nairobista...
Koululla sitten reksin kanssa turinointia ja eikun tarvikkeita jakamaan luokkiin. Voin kertoa että tämän päivän ilmeet ala-astelaisten kasvoilla korvasivat kyllä kaikki tarvikkeiden roudaamisessa vuodatut hikipisarat ja sadat puhelut sun muut, joita on tarvittu saadaksemme kamat perille asti. Luokissa ei ollut mitään muuta kuin pulpetit (näyttivät paikallisten itse väsäämiltä hieman vinksinvonksin sojottavilta versioilta) ja penkit. Muutamissa luokissa oli onneksi sentään liitutaulumaalilla maalattu taulu luokan etuosassa. Mutta ei yhtään karttaa, piirustusta, tai mitään opetusmateriaalia, joten tarpeeseen tuli ihan joka ikinen juttu mitä paikalle tuotiin.
Se mitä muuta tapahtui koululla, onkin luonnollisemmin sitten opettaja-Honkasalon heiniä, joten Tuomas jatkakoon tästä.
Ville
p.s. B2700 Samsungistamme löytyi myös korkeusmittari ja kompassi, aivan loistavaa! Siitä tarkistettiin vielä korkeus, sillä puuskutus aamujumpassa ei ollut aivan normaalia ja tosiaan vajaassa 1700 metrissä ollaan.
- comments