Virtahevot golffaa ja 60 metrinen mamba

(Kakamegan sademetsä ja Nakurun luonnonpuisto)

Kisumu ja Nakuru, 16.-18.1.2009

On jännää herätä puoli kuusi aamulla ja lähteä golffaamaan, kun tähdet ovat vielä kirkkaana taivaalla ja ulkoilma on kiedottu vielä mustaan huntuunsa. Victorianjärven rannalla sijainnut kuivakka golfkenttä tarjosi meille monta epäonnistunutta lyöntiä, upean auringonnousun ja bunkkerissa peuhtaroineen virtahevon. Oli hauska seurata hipon jälkiä, kun se oli liikkunut yöllä kentällä. Kiitos Eddie ja Mikki peliseurasta ja mailojen lainasta. Ja tuli sentään yksi parkin. Ja Villekin pelasi (58) ilman mitään kokemusta, green cardia - eipä niitä kukaan kysellyt.

Suomalaiset lähetit kokoontuivat Kisumuun viikonlopuksi ja mekin tunnuimme jo kuuluvamme osaksi siihen porukkaan, kun kaikki olivat tuttuja. Monet hauskat ja vakavammatkin keskustelut käytiin tuolla porukalla, joka tuki meitä pyrkimyksissämme eteepäin. Erityiskiitos Maikille ja Tuulalle sekä Mikalle ja Reijalle sekä Tuulalle. Sivuosakiitokset menevät Pirkolle, Arjalle, Hannaleenalle, Villelle, Valtterille, Reiskalle, Johannekselle, Arille, Patelle, Jerelle, Paulille, Tuulalle, Sarille sekä Pasi-Tarzanille. Ja tietenkin erityisterveiset meidän nuorisoporukalle; Iitille, Kikille, Iirikselle, Mikille, Junnulle ja erityisesti Edwardille. Teitte olomme todella kotoisaksi ja autoitte aina, kun oli ongelmia. Mikastahan tuli meidän hovikakkakuski, kun näytteitä alkoi menemään tutkittavaksi joka päivä... Toivottavasti pääsemme tekemään vastapalveluksia joskus.

Mutta nyt sieltä Kisumun residenssin mukavalta sisäpihalta hieman eri tunnelmiin. Mainion Simba Club illallisen jälkeen käytiin yöpuulle ja seuraavana päivänä olikin sitten Megaka...eikun Kakamegan sademetsäluonnonsuojelualueen vierailun vuoro. Kisumusta pohjoiseen sijaitseva sademetsäalue on keskimäärin 1500 metrissä eli hyvin korkealla sademetsäksi. Paljon apinoita ja käärmeitä ja öppiäisiä jos jonkinnäköisiä. Me tosin nähtiin tunnin kierroksella vaan apinoita, valtavia puita, liaaneja, pari perhosta, lääkekasveja, oppaan hikiläikät solisluiden kohdalla ja yksi pyöräilevä alkuasukas, joka oli keräillyt jotain guanoa pussiin. Varmaan iltapalaksi. Todella kummallisesti solisluittensa kohdalta hikoileva oppaamme Nancy kertoi meille, että metsän pisin käärme on 60-metrinen mamba! Sitä siinä hieman kyseenalaistettiin ja tultiin siihen tulokseen, että se taisikin olla noin kuusi metriä. Mutta pitkä kuitenkin.

Tie Kakamegaan oli tosi huono, joten jos sinne haluaa nopeasti, niin pitää ottaa helikopteri. Ja niitä ei ole, joten autolla sitten vaan. Matatut eli täyteen ahdetut Toyota Hiacet kulkee kyllä, mutta suosittelisin esim. Easycoach-bussifirmaa. Ongelmana monessa julkisessa on se, että jotkut kuskit ovat HIV-postitiivisia eivätkä välitä ollenkaan elämästään ja ajavat siksi aivan holtittomasti. Ja jotkut pureskelevat paikallista huumetta, joten ei sekään ole hyvä vaihtoehto. Kokeneelle henkilöauton kuskille matka metsään vie varmaan puolitoista tuntia ja kokemattomalle ehkä kaksi ja puoli. Sen verran huono tie oli. Kilometreissä ehkä joku 60km.

Puistoon sisälle olisi kai pitänyt maksaa 30 dollaria, mutta jostain syystä me sitten maksettiin vaan jokunen dollari ja oppaalle muutama. Aina kannattaa neuvotella. Kävimme myös alueen keskellä olevassa hotellissa, jossa tarjotaan pientä luontopolkua kengille ja niiden varsissa kiinnioleville.

Kakamega on varmasti autenttinen kokemus niille, jotka eivät ole sademetsässä käyneet, joten suosittelen. Kannattaa myös kokeilla juttuja, joita opas kertoo, mutta ei olla liian innokas. Nancy nimittäin jakoi meille jotain ihme kukintoja ja sanoi, että maistakaapas. Ne auttoivat kipeään kurkkuun ja yskään. Kun meidän ryhmästämme kaikki olivat maistaneet hieman pihkalta maistuvaan kukintoa ja nielaisseet sen, niin Nancy valisti, että sitä ei sitten kuulu niellä, että tulee vatsanpuruja. Hyvä Nancy! Kuusankerkkaröyhyjä tuli vielä parinkin päivän päästä tapahtuneesta...

Kisumu jätettiin taakse sunnuntaina ja lähdettiin taas kuudelta aamulla liikenteeseen kohti Nakurun luonnonpuistoa. Puisto sijaitsee jotakuinkin Kisumun ja Nairobin välissä. Nairobista pääsee jopa ajamaan nyt uutta tietä noin kolmen tunnin verran päästäkseen puistoon. Sedälle annettiin 60 dollaria puistomaksua eikä sillä saanut edes leoparditakuuta. Ja sitä leopardia kyllä etsittiinkin sitten kissojen ja sarvikuonojen kanssa. Reinohan me nähtiinkin melkein heti ja iso sarvijaakko oli kyllä todella vaikuttava näky. Tämä kysyinen sarvikuono myös jotenkin vihastui meidan autostamme ja alkoi puskemaan autoa ottaen ensin kymmenien metrien supervauhdin. Auto kaatui tönäyksen voimasta ja Ville alkoi painia kuonon kanssa. Minä hoidin sarven. Eikun siis nehän makaskin kaikki vaan puun varjossa ja eivät juuri tehneet elettäkään. Ehkä parempi niin, ovat nimittäin kuulemma suuttuessaan aika vaarallisia kavereita kasvisyöjiksi.

Nakurun luonnopuisto on todella kompakti paikka tehdä kokopäivän retki tai olla yksi yö ja käydä sitten aamulla vielä ajelulla puistossa. Aamuisin kun näkee eläimiä paremmin. Me saavuimme paikalle puoli kymmenen, joka oli hieman liian myöhään. Eläimiä oli kuitenkin Masai Maraan verrattuna todella paljon, koska alue on suhteessa hyvin pieni. Ja hyvin erilainen myös luonnoltaan, koska alue oikeastaan perustuu sen keskellä olevaan Nakurujärveen. Nakuru on tunnettu vaaleanpunaisista flamingoistaan ja pelikaaneistaan, joita on järvellä yleensä tuhansittain, mutta nyt Miami Vicen alkumusiikista tutut yhdellä jalalla törröttäjät olivat lentäneet jollekin toiselle järvelle. Me törmättiin vain valtavaan puhvelilaumaan ja pelikaaniyhdyskuntaan. Ja niitä pelikaaneja olikin sitten todella paljon. Ja sitten oli myös sellaisia rumia isoja lintuja ;) Enempää tietoa niistä linnuista ei nyt sitten ole, kun ei ole. Voimmehan aina leikkiä, että sen englanninkielinen nimi on Ugly bird ja se syö sinerplanktonia. Eikö? No, ruma ja iso se ainakin oli. Joku haikara. Tai panosorsa. Who knows...

Leijonia Nakurussa on hankalampi nähdä ja norsuja siellä ei ole ollenkaan. Leopardia mä metsästän laulut oli myös laulettu, kun oli vaan pakko siirtyä matkalle kohti Nairobia saamatta Big fivea täyteen. Sarviaiskuono piirtyi verkkokalvoille montakin kertaa, mutta ei leopardi. Puisto oli kuitenkin hieno ja hyvin kompakti ja siellä on myös todella iso mahdollisuus saada paviaanilta turpaan. Siksi suosittelemme puistoa oikein paljon kaikille. Ja omalla hyvällä autolla siellä on helppo kulkea. Tosin teiltä ei saa poistua eikä mielellään autosta, jos ei halua ravintoketjun osaksi jonnekin sinne väliin. Ei totutusti päällimmäiseksi.

Sitten Maikille ja Johannekselle morot ja Mikan ja poikien kyydillä Nairobiin halaamaan rakasta rinkkaa, joka oli reppana yksin siinä saunamajassa joutunut kyhjöttämään viikon verran. Ei kyllä oikeasti tullut kova ikävä, mutta pakkohan se mukaan oli ottaa, kun tässä on vielä vähän reissua jäljellä.

Naama kohti uutta mannerta ja uusia seikkailuja. Kiitos seurasta Afrikassa. Nähdään Bangkokissa ja siitä sitten suoraan Kambodzassa.

Tuomas