Sopeutuminen korkeaan ilmanalaan meni sen verran hyvin, että sitähän voisi jatkossa käydä mahdollisesti korkeammallakin. Kyllä sitä hengästytti Cuscossa aina kavutessa majatalolle, joka sijaitsi laakson rinteillä. Vaikka olimme matkanneet syvälle sisämaahan, niin jatkoimme pääsääntöisesti kalan syöntiä, pitkälti cevichen muodossa, mutta oli fisu muutaman kerran pannullekin päässyt. Heitettiin päivittäin pari lyhyehköä kävelykierrosta vanhan kaupungin ympäri, mutta osattiin myös rötvätä kunnolla, jopa hieman lomaa muistuttavalla tavalla.

Keskiviikkoaamuna hyppäsimme pikkubussiin joka vei meidät Ollantaytambon juna-asemalle. Tiputtelimme ylängöltä alas toiseen laksoon ja 80 km matka vei tuossa ympäristössä vajaat kaksi tuntia. Söin alpakkaa lounaaksi ennen junan lähtöä, oikein maistuva proteiini, muistuttaa rakenteeltaan ja maultaan enemmän possua kuin lammasta. Machu Picchun kylään pääsee kahdella tapaa: Junalla ja kävellen. Kävellen on legendaarinen noin 40km kävely neljässä päivässä yli vuorten, Inkojen tyyliin. Juna oli ainoa vaihtoehto, joka kävi meidän aikatauluihin (Inca trail on myös helmikuussa suljettu). Uskomattoman hieno puolitoistatuntinen puksuttaen Urubamba joen pengertä pitkin kohti sademetsää. Vaikka emme olleet nähneet edes Machu Picchua, niin totesimme, tämän ympäristön olevan kauneinta luontoa mitä olimme nähneet. Matkan ensimmäiset sadepisarat putosivat päällemme illasta, ja odottelimme malttamattomina aamunkoittoa. Heräsimme ilman kellon soittoa 430, hieman epäuskoisina katselimme toisiamme, ulkona satoi, kun oli matkan odotetuin aamu. Ei auttanut jäädä voivottelemaan, reppuun eväitä ja vaaleanpunaiset sadeviitat niskaan. Taas hieman oijoimme inka tyyliä, sillä matkasimme bussilla Machu Picchun portille. Se oli ihan järkevä vaihtoehto, sillä 4 km kävely, jossa korkeusero 1000 metriä, olisi vienyt mehuja itse vierailusta. Nimittäin itse Picchulla tarvitaan vielä koipia, kipuamista riittää ja reitit ovat suhteellisen vaikea kulkuisia. Kuudelta kun portit avautuivat, säntäsimme vielä ylöspäin. Kun pääsimme tälle kuuluisalle näköalatasanteelle, niin meinasi tippa tulla linssiin. Tippa olisi varmasti tullut silloinkin, kun sää on kuin valokuvissa, mutta tällä kertaa kostumista meinasi aiheuttaa olematon näkyvyys. Söimme eväitä ja luotimme siihen, että vuorilla sää muuttuu nopeasti ja onneksemme niin kävi. Taivas repesi sopivasti ja pääsimme näkemään tämän todella ainutlaatuisen paikan, joka aivan ansaitetusti kuuluu 7-nyky ihmeen listalle. Sen verran vinkkejä vierailijoille, aamulla luonnollisesti vähemmän turdelaumoja, mutta sää on epävakaampi. Etenkin näin sadekautena. Halusimme saada hieman inkafiilistä ja päätimme kävellä takaisin laaksoon, oli upea kokemus ja pohkeet ovat muistuttaneet siitä muutaman päivän. Aurinko oli jo laskenut kun väsyneet matkaajat palasivat Cuscoon.

Aamupäivästä lensimme valtion pääkaupunkiin Limaan vihaamallani VivaAirilla. Asettauduimme hyväosaiseen Mirafloresin kaupungin osaan, pitkäksi venähtänyt reissupäivä vaati vuorostaan ruokaa. Kävelimme rannassa ja hioimme suunnitelmia pariksi viimeiseksi päiväksi. Iidan oli tehnyt jo pidemmän aikaa meksikolaista ruokaa mieli. Huvitti, kun paras mitä löytyi oli amerikkalainen ketjuravintola. Limaa pidetään latinalaisen amerikan pääkaupunkina ruuan suhteen, moni ravintola yhdistelee Andien ja Amazonin aarteita muun muassa japanilaisen ja thaimaalaisen keittiön kanssa ja tästä halusimme päästä perille. Lauantaina vietetyn shoppailupäivän jälkeen olimme varanneet pöydän tällaisesta fuusioravintolasta ja 10 ruokalajin menuu oli herkullisuuden lisäksi myös mielenkiintoinen. Nigiri, joka tarjoillaan sushipöydässä normaalisti kalalla, niin oli täällä marsulla. Täytetyt kokapallot ja joku amazoniin jättiläiskala herättivät myös kummastusta. Osa mauista oli sen verran täydellisyyttä hipovia, että niitä oikein janosi lisää, mutta asiaan kuuluu, että niitä on vain se muutama suupala/lusikallinen. Sunnuntaina vierailimme fransiskaani luostarissa. Olen pitkälti tiennyt kyseisistä kavereista, että tekevät hyvää olutta, joten vierailu oli oikein sivistävä. 25000 historiallista kirjaa sisältävä kirjasto oli vaikuttava, seinillä oli arvokasta ja keskustelua herättävää taidetta. Tarjoiltiinko Jeesuksen viimeisellä aterialla viinin ja leivän lisäksi perunaa, chilejä ja marsua? Luostarin alla olevat katakombit olivat täynnä reisiluita ja pääkalloja. Pisco museo sekoitti meille reissun viimeiset drinksut.

Etelä-Amerikka yllätti meidät molemmat todella positiivisesti. Jännitin eniten tälle reissulle lähtöä kaikista reissuistani, ehkä eniten juuri turvallisuustilanteen takia. Olimme lähtökohtaisesti valinneet maanosan helppoja maita, mutta kyllä nälkä kasvaa syödessä ja Kolumbia, Equador ja Bolivia houkuttelevat tulevaisuudessa. Mutta jännitystä voi vähentää huomattavasti, kun tekee pohjatyön kunnolla ja huolellisesti. Ehkä tällä reissulla, suunnitteluun onkin täytynyt käyttää suhteellisen paljon aikaa. Siinä on myös vastaus, kun tapaamamme ihmiset ihmettelevät, että miten olette kerinneet kolmessa viikossa niin paljon. He sanovat nähneensä saman verran kolmessa kuukaudessa. Suunnittelemalla ja aikataulutuksella kaikki on mahdollista. Rentoa homman pitää olla, mutta tämä matkatyyli sopii meille, haluamme myös olla tehokkaita. Tämä on mahtavaa seutua kun osaat ainakin espanjan alkeet.- Ruoka on todellakin mainetta parempaa, ei tämä ole pelkästään lihansyöjän valtakuntaa, vaikka ei piffistä niin piittaakaan niin nauttii aivan varmasti tuoreista hedelmistä. Ja se yleisin kysymys on, että mihin seuraavaksi. Aika sen näyttää. Suunnitelmia on, yhteisiä ja sitten kuulemma jollain jotain sellaisia, mihin saat mennä ihan keskenäs ;)