Olimme tilanneet aamupalan illalla kahdeksaksi, sillä oppaan kanssa olimme sopineet aloittavamme patikoinnin puoli yhdeksän ja yhdeksän välillä. Aamiaisvalikoima ei ollut kehuttava, kun hedelmiä ei ollut ollenkaan saatavilla, mutta siihen on parempi pikkuhiljaa tottua, kun paluu Suomeen lähenee… Syötyämme pääsimme matkaan ja reitille mahtui kolme vesiputousta sekä muutama luola. Arvioitu kesto oli noin neljä tuntia riippuen aina porukasta ja tarkoitus oli ehtiä takaisin ennen iltapäivän sateita. Ensimmäisen putouksen luo oli vain nousua ja hiki virtasi, vaikka ilma ei ollut kuumin mahdollinen. Kirosin mielessäni miten huonoon kuntoon olen itseni saanut reilun kolmen kuukauden tekemättömyyden aikana ja lupasin itselleni, että Suomeen palattua tilanteen olisi parempi muuttua. Päästyämme viimein ensimmäisen putouksen juurelle tuli hikiseen olotilaan heti helpotus, kun putous toimi sadettimena ja vuorilta virtaava vesi oli ihanan raikasta.

Räpsittyämme kuvia ja tasattuamme hengitystä hetken aikaa jatkoimme matkaa. Tällä kertaa vuorossa oli pääosin alamäkeä, mikä toisaalta ei ollut kovinkaan paljon helpompi vaihtoehto, sillä mutainen ja kapea polku pujotteli tiheän kasvillisuuden välissä. Myös eilen satuttamani varvas vastusti etenemistä. Selvisin tosiaan koskenlaskusta ja monesta muusta, mutta liukastuin sitten suihkussa ja pikkuvarvas turposi ihanan siniseksi. Kohta on kaikki vasemman jalan varpaat jotenkin telottu, ja voisi olla helpompi vain amputoida ne kaikki… Kahdella seuraavalla putouksella otimme lisää kuvia ja ihastelimme mielettömiä maisemia. Olimme taas onnekkaita sään suhteen, sillä taivas oli kirkas eikä sumusta ollut tietoakaan. Matkalla eräs paikallinen poika tuli esittelemään meille kameleonttia, joka oli paljon värikkäämpi mitä olin aiemmin nähnyt.

Poikkesimme myös eräässä luolassa ja Norikolla oli huomattavasti helpompaa, kun pituutta oli melkein puolet vähemmän. Luolassa asui oppaan mukaan tuhat lepakkoa ja astuinkin yhden kuolleen päälle. Luola mikä luola, ei mitään ihmeellistä, mutta tulipahan käytyä. Seuraavaksi laskeuduimme laakson pohjalle ja patikoimme isoimman vesiputouksen luo. Muutama poika seurasi meitä ja pyysivät rahaa lukukausi maksuihin, vaikka kylän koulu oli ilmainen. Aloin olla todella väsynyt patikoinnista ja helteestä ja komensin pojat takaisin kouluun opiskelemaan. Loppumatka olikin pelkkää nousua ja juuri kun keräsimme voimia aloittaa kipuamisen tikkaita pitkin, alkoi sataa. Sittenpä tulikin kiire ehtiä ylös ennen kuin tikkaat olisivat liian liukkaat. Tein suoraan sanottuna kuolemaa. Ähisin ja puhisin kuin mikäkin astmapotilas, mutta pääsin lopulta ylös, minkä jälkeen jalat eivät meinanneet enää kantaa. Sade oli yltynyt ja menimme odottamaan kuuron laantumista koulun katoksen alle. Sateen hieman laannuttua päätimme jatkaa matkaa, sillä olimme jo kastuneet kiitettävästi. Perille päästyämme jatkoin matkaa saman tien suihkuun, mistä tuli tällä kertaa kohtuullisen lämmintä vettä, sillä ilmeisesti aamupäivän aurinko oli ehtinyt hieman lämmittää vesisäiliötä. Sade jatkui, kun menimme tilaamaan lounasta ja huppari tuli tarpeeseen ruokaa odotellessa. Syötyämme kulutimme aikaa ja odotimme sateen laantumista, sillä halusimme mennä iltapäivällä kahvikierrokselle. Sama opas, joka veti patikoinnin, lähti tekemään myös kahvikierroksen. Sateen loputtua olimme palautuneet aamupäivän urakasta, johon lopulta meni viisi tuntia, ja lähdimme matkaan. Ensin menimme katsomaan kahvipuita ja vuoden ikäisiä taimia ja opas kertoi kaikennäköistä kahviin liittyvää. Matka jatkui muutaman pienen talon pihaan, jossa meitä odottivat kuivatut kahvipavut ja välineet kahvin tekoon. Opas näytti ja ohjeisti meille kuinka kuivatuista pavuista saadaan lopulta kahvia ja urakan kruunasi kupillinen tuoretta kahvia, minkä olimme itse työstäneet. Vaikka yleensä juon kahvin maidon kanssa, tämä maistui todella hyvältä mustana. Ja pitäähän suomalaisen tietää kahvin syntytarina, kun onhan Suomi maailman suurin kahvinkuluttajamaa - tai oli ainakin jossain vaiheessa…

Kahvikierroksen tuotto menee kylän leskinaisille, jotka myös viljelevät ja myyvät kahvia. Yhden projektiin kuuluvan naisen lapset seurasivat vierestä, kun teimme kahvia, mutta heidän äitinsä ei ollut paikalla. Ostimme yhdet paketit, sillä kuivattujen papujen myynti isoille yrityksille ei riitä naisten toimeentuloksi. Ihmettelen vain, miksi kahvi on niin kallista ja suurimman työn tekevät naiset saavat työstään mitättömän korvauksen. Voisin pitää tähän väliin Reilun kaupan mainospuheen, mutta jokainen tehköön itse valintansa. Paluumatkalla poikkesimme pienessä matkamuistoliikkeessä, jonka tuotto meni myös kylän naisten hyväksi. Illalla söimme yhdessä Fredrikin kanssa ja tällä kertaa pysyimme valveilla jopa hieman pidempään. Olimme edelleen ainoat asiakkaat, mutta eipä tuo toisaalta haitannut. Olimme tilanneet taas aamiaisen etukäteen ja herättyämme olikin taas pakkauksen vuoro. Fleece kerrasto tuli tarpeen, sillä yöt olivat vuoristossa melko viileitä. En muista milloin olisin nukkunut näin hyvin ja syynä oli yksinkertaisesti hiljaisuus. Aamupalan jälkeen ei mennyt kauaakaan, kun meidät hakemaan soitettu taksi kaartoi pihaan. Kyydissä olikin jo hyvin porukkaa ja lähdimme kohti Mbalea. No matkaan tuli pieniä viivästyksiä, kun bensa loppui kesken kaiken. Onneksi huoltoasemalle ei ollut pitkä matka, ja kuljettaja lähti ostamaan polttoainetta. Kun tankissa oli taas tavaraa, pääsimme jatkamaan matkaa ja saavuimme lopulta Mbaleen. Jäimme Norikon kanssa kyydistä bussiterminaalissa, ja astuttuamme ulos autosta oli meidän ympärillä heti iso lauma ihmisiä, joista jokainen kiskoi meitä eri suuntaan haluten meidät oman firmansa bussin kyytiin. Käsistä repiminen on todella raivostuttavaa ja kiipesimme lähimmän Kampalaan menevän bussin kyytiin, minkä oli tarkoitus lähteä pian. Pian ja pian, sillä lähtöön meni lopulta melkein tunti. Bussissa oli tuskaisen kuuma, kun odottelimme paikkojen täyttymistä, jotta pääsisimme matkaan. Ehkä tunnin odottelun jälkeen bussi lähti viimein liikkeelle ja saavuimme Kampalaan neljän aikoihin. Matkalla kaikenmaailman kaupustelijoita kyllä riitti, ja ruuat menivät yllättävän hyvin kaupaksi. Vaikka Uganda on pieni maa ja etäisyydet lyhyet, menee matkan tekoon aina todella paljon aikaa teiden ja kulkuneuvojen kunnon vuoksi. Kampalassa iltaruuhka oli jo täydessä vauhdissa ja hyppäsimme kyydistä bussin jumituttua ruuhkaan ja otimme bodat Nansanaan. Koko matkaan Sipiltä guesthouselle kesti kahdeksan tuntia ja olo oli taas sen mukainen. Illan ohjelmassa oli pyykkäys mahdollisesti viimeisen kerran sekä koskenlaskukuville naureskelua.