Lauantaiaamuna heräsin taas koputukseen ja tälläkin kertaa kiiruhdimme aamupalalle. Olimme päättäneet lähteä kahden päivän polkupyöräretkelle ja aamiaisen jälkeen pakkasimme tavarat. Saimme jättää laukut hotellin toimistoon, kun sanoimme tulevamme takaisin sunnuntaina ja yöpyvämme vielä yhden yön. Kävelimme viereiseen hotelliin, joka vuokrasi maastopyöriä. Olin kysynyt edellisenä iltana karttaa, mutta heillä oli vain Kalangalan kartta. Sebastian oli kopioinut aiemmin turistioppaasta karkean kartan saaresta ja otimme vielä kuvan hotellin seinällä olevasta isosta kartasta.

Hotellin henkilökunta sanoi, ettemme pääsisi perille ennen pimeää ja nauroivat järjettömälle ideallemme. Pääsimme viimein matkaan puolilta päivin, kun olimme jättäneet rahapantin pyöristä, sillä eivät yleensä vuokranneet pyöriä yön yli. Pyörät vaikuttivat ensin hyviltä, mutta pian totesimme, ettei niissä ole ollenkaan jousitusta. Eikä meillä ollut myöskään pumppua mukana ja toivoin, että selviäisimme ilman. Ensimmäisen mäen laelle pääsyyn meni puoli tuntia ja olimme aivan poikki. Aloimme epäillä reissun mahdottomuutta, sillä matkaa olisi noin 40km eikä kenelläkään tietoa teiden kunnosta tai reitistä. Olimme pyöräilleet noin tunnin verran, kun pidimme ensimmäisen tauon ja söimme eilen saamamme ananaksen, jotta saimme Annan vesipullon mahtumaan reppuun.

Pohdimme ideamme mahdottomuutta ja mietimme yhden päivän reissua. Sovimme, että kolmelta päätämme jatkammeko vielä ja yövymme jossain vai palaammeko takaisin. Matka jatkui ja olimme valinneet kuumimman ajan päivästä pyöräillä. Juuri kun pääsimme yhden mäen päälle, edessä olikin jo seuraava. Tiet eivät kenenkään yllätykseksi olleet hyvässä kunnossa ja alamäet piti mennä todella hiljaa, ettei irtosora saanut pyörää kumoon. Hiki virtasi ja epätoivo valtasi mielen.

Kolmen aikaan saavuimme matkamme puolivälissä olevaan kylään ja kysyimme lounas mahdollisuuksista. Kukaan ei puhunut englantia, mutta onneksi Sebastian ja Anna osasivat sen verran lugandaa, että saimme asiamme ymmärretyksi. Eräs nainen opasti meidät yhden talon pihaan, jossa meidät otettiin lämpimästi vastaan. Meille kannettiin ulos penkki ja pöytä, jonka ääreen istuimme odottamaan. Kylän lapset tulivat tervehtimään ja yritimme kommunikoida vanhemman miehen kanssa lugandaksi ja englanniksi. Pian meille tuotiinkin jo lautaset, joissa oli makeita perunoita ja kalaa.

Perheen mies hätisteli lapset kauemmaksi, että saimme syödä rauhassa. Ruoka oli hyvää, vaikkakin kylmää. Toivoin, että säästyisimme ilman vatsaongelmia, sillä matka oli tarpeeksi haastava muutenkin. Edullisin lounas tähän mennessä vain 2 000 shillinkiä eli alle euron. Kiitimme kovasti vieraanvaraisuudesta ja jatkoimme matkaa. Olimme päättäneet jatkaa eteenpäin, sillä olimme jo puolessa välissä eikä ketään huvittanut palata samaa reittiä takaisin. Päätimme myös, että yritämme saada seuraavana aamuna kyydin joltain kuorma-autolta, joita kulki melko paljon ohitsemme päivän aikana. Tuskainen matka jatkui jatkumistaan ja välillä pysähdyimme ottamaan kuvia ja kysymään neuvoa reitistä.

Päätie kulki Kalangalasta Lukuun, mutta välillä risteyksissä oli vaikea valita oikea suunta, sillä opasteita ei ollut. Emme kuitenkaan kertaakaan eksyneet reitiltä, vaikka englannin kielen taitoisia sattui vain muutama matkamme varrelle. Yritimme myös kysyä kuinka paljon meillä on vielä jäljellä, mutta vastaukset eivät kuulostaneet kovin luotettavilta. Nesteytyksestä oli vaikea huolehtia paahtavassa helteessä ja vettä ei ollut myytävänä jokaisessa kylässä. Viimeisen raskaan nousun jälkeen (mitä emme siinä vaiheessa tienneet) ostimme limpparit eräästä kylästä, sillä verensokeri alkoi uhkaavasti laskea. Viimeinen neljännes matkasta ei ollut onneksemme niin mäkinen, sillä olimme jo aivan poikki.

Sebastian pysähtyi jälleen kysymään sijaintiamme ja sai eräältä mieheltä vastaukseksi, että jos pyöräilisimme nopeasti, olisimme kymmenen tunnin päästä perillä. Siinä vaiheessa ketään ei enää naurattanut. Jatkoimme kuitenkin sinnikkäästi matkaa ja vartin päästä näimmekin järven! Mies oli todennäköisesti tarkoittanut kymmentä minuuttia kymmenen tunnin sijasta. Nauroimme ääneen polkiessamme sataman porteista aivan laiturin päähän asti. Siinä vaiheessa oli todellakin voittajafiilis, sillä en olisi uskonut meidän selviävän matkasta. Sebastian oli kuitenkin koko matkan optimistinen ja uskoi, että reissu on mahdollinen.

Iso lauma bodakuskeja oli seurannut meitä laiturille ja pyysimme erästä heistä ottamaan kuvan meistä. Kysyimme myös majoituspaikasta ja sama mies neuvoi meille kaksi paikkaa. Vaikka pyörän selkään ei huvittanut kiivetä enää ollenkaan, halusimme löytää yöpaikan ennen pimeää. Jouseton pyörä ja kova istuin oli tehneet tehtävänsä, ja istuminen ei ollut enää mahdollista.

Kysyimme majoitusta talosta, jonka bodakuski oli meille neuvonut, mutta sisällä pysyttelevä mies sanoi, että olimme väärässä paikassa. Jatkoimme mäen ylös kylään ja kysyimme majapaikkaa. Eräs tukevassa humalassa oleva mies neuvoi meille paikan ja hän käski poikansa viemään meidät sinne. Olimme todella epäileväisiä, kun puikkelehdimme kapeita kujia pitkin kaikkien katsoessa minne kylään eksyneet ainoat valkoiset ovat matkalla. Poika opasti meidät kylän ainoaan vierasmajaan ja paikasta vastaava nainen tuli ottamaan meidät vastaan. Hän näytti meille vaatimattomat huoneet ja sanoimme miettivämme hetken. Pienen palaverin jälkeen Sebastian lähti etsimään majoitusta, josta olimme kuulleet bodakuskilta, minun ja Annan jäädessä odottamaan. Odotellessamme aloimme purkaa Annan pikkulettejä ja puolen tunnin päästä Sebastian tuli tyhjin käsin takaisin. Talo, josta olimme aiemmin kysyneet yöpaikkaa, oli ollut oikea, mutta he eivät järjestäneet enää majoitusta, sillä siivooja ei ollut enää töissä heillä. Otimme siis huoneet, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut. Majoitus oli vain 4000 shillinkiä henkilöltä eli hieman päälle euron. Olo ei ollut kovin turvallinen, kun kaikki pienessä kylässä tiesivät missä majoituimme, eikä paikassa ollut mitään vartiointia. Huoneet olivat yhden hengen huoneita ja sisäpuolella oli vain pieni hakanen oven sulkemiseen. Meille avaimet antanut nainen valmisteli meille suihkun eli toi jokaiselle vajaan pesuvadillisen vettä. Kylpyhuone oli myös kovin vaatimaton ja totesin, että olin aivan liian pitkä seinien korkeuteen nähden. Hikisen päivän jälkeen oli kuitenkin pakko peseytyä ja kyykkiessäni pienessä kopissa nauroin tilanteelle itsekseni.

Kun kaikki olivat peseytyneet, lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Heti kulman takana miehet grillasivat nuotiolla possua, mutta päätimme etsiä muita vaihtoehtoja. Pääkadun varressa pöydän ääressä oli ihmisiä syömässä ja meille selvisi sen olevan ainoa paikka, jossa oli ruokaa tarjolla. Lautasellinen casavaa papukastikkeella maksoi vain 1000 shillinkiä ja päätimme Annan kanssa syödä siinä. Sebastian lähti hakemaan possua ja minä menin ostamaan juotavaa. Ruoka oli todella hyvää, vaikka en juuri nähnyt mitä söin, sillä valoja ei ollut. Ainoastaan kuutamo valaisi hieman. Sebastianin palatessa ruokapussinsa kanssa minä ja Anna olimme jo syöneet ja joimme teetä, joka afrikkalaiseen tyyliin oli todella makeaa. Maksettuamme edullisen illallisemme palasimme majatalolle. Yksin nukkuminen huteran oven takana ei houkutellut ollenkaan ja päätimme nukkua Annan kanssa samassa huoneessa. Moskiittoverkon siirtäminen ei ollut mahdollista, joten Anna nukkui patjalla sänkyni vieressä ilman verkkoa. Onneksi sentään myrkkyä oli riittävästi mukana. Annan pyörä mahtui Sebastianin huoneeseen, joten tilaa oli hyvin kahdelle. Menimme ajoissa nukkumaan, mutta unta sain odotella turhaan. Vettä satoi yöllä useampaan otteeseen ja peltikatto ilmoitti siitä selvästi. Kuuntelin myös ulkoa kuuluvia ääniä ja toivoimme Annan kanssa selviävämme aamuun ilman, että kukaan murtautuu meidän huoneeseen, johon ei olisi paljoa vaadittu.

Herätyskello soi ennen seitsemää ja helpotus valtasi mielen - selvisimme yöstä! Olimme illalla selvittäneet viereiseltä saarelta tulevan lautan aikataulua, jonka kyydistä uskoimme helpoiten löytävämme kuorma-auton, joka olisi matkalla Kalangalaan. Luovutimme avaimet ja lähdimme polkemaan satamaan. Jos istuminen oli ollut eilen loppumatkasta vaikeaa, niin nyt se oli täysin mahdotonta. Pyöräilin seisoaltani ja onneksi matka ei ollut pitkä. Olimme ainakin ajoissa, sillä lautta tuli tunnin päästä siitä mitä meille oli sanottu. Söimme aamiaiseksi chapateja, sillä vaihtoehtoja ei juuri ollut. Kun lautta viimein tuli, menimme odottamaan tien varteen pysäyttääksemme sopivan tyhjän kuorma-auton. Ensimmäinen auto oli aivan liian täysi, mutta jo toinen vaikutti lupaavalta. Anna meni jututtamaan kuskia minun ja Sebastianin jäädessä odottamaan seuraavaa. Ensimmäisellä tärppäsi ja nostimme polkupyörät hiekkakuorman päälle.

Toivoimme, että pyörät pysyisivät kyydissä, sillä niitä ei sidottu mitenkään. Kuskin lisäksi hytissä ei ollut muita ja änkesimme itsemme kahdelle vapaalle istuimelle. Kuski puhui hieman englantia ja matka meni hauskasti muistellessa edellisen päivän epätoivon hetkiä. Autolla matkaan meni noin puoli toista tuntia huippunopeuden ollessa 40km/h teiden huonon kunnon vuoksi. Meillä matkaan pyörillä oli mennyt kuusi tuntia taukoineen… Kalangalassa nostimme pyörät kyydistä ja maksoimme pienen korvauksen kuskille ja kiittelimme paljon kyydistä.

Loppumatkan poljimme, ja edellisenä päivänä tuskaa tehnyt mäki oli mukava lasketella alas. Olimme takaisin hotellilla jo yhdeltätoista ja saimme alennusta pyörävuokrasta, kun olimme niin ajoissa takaisin. Eivät meinanneet uskoa, että tosissaan teimme reissun, vaikkakin tulimme autokyydillä takaisin.

Kävelimme rantaa pitkin takaisin hotellillemme ja odotimme hyvän tovin huoneemme siivouksen valmistumista. Odotellessa nukahdin respan sohvalle ja herättyäni menin kysymään huoneen tilannetta.

Saimme tavaramme säilytyksestä ja maksoimme huoneen. Vaihdoin ensimmäiseksi bikinit päälle ja lähdin rannalle. Sää oli pilvinen, mutta menin odottamaan auringon ilmestymistä. Päivä meni aurinkoa ottaessa eikä mennyt kauaakaan, kun aurinko jo porotti täydeltä taivaalta. Uimaan olisi tehnyt mieli, mutta ajatus bilhartsiasta sai pysyttelemään kaukana vedestä. Päivän kääntyessä iltaan lähdin huoneelle, jonne Anna ja Sebastian olivat menneet jo aiemmin. Raikastavan suihkun jälkeen päätimme syödä hotellin ravintolassa. Ruokaa saimme odotella yli tunnin ja nälkä oli kova, koska lounas oli jäänyt välistä. Pelasimme vielä biljardia ennen kuin menimme nukkumaan. Biljardi ei ole minua varten ja hävisin taas kaikki pelit…

Aamulla oli taas aikainen herätys, kun lautta takaisin lähti kahdeksalta. Söimme aamiaista, jonka jälkeen saimme kyydin lautalle. Nukuin taas koko lautta matkan ja heräsin juuri ennen rantautumista. Otimme matatun Kampalaan ja siellä vaihdoimme toiseen matatuun, jolla pääsimme Nansanaan. Kävelimme loppumatkan ja ostin ruokaa. Yhdeltä olimme jo takaisin ja syötyäni purin laukkuni. Urakoin saman tien pyykit ja loppupäivä kuluikin blogin parissa ;)