Kia ora!

Tästä se kotimatka kohta oikeastaan alkaa. Loppu matka on suunniteltu ja kaikki tiketit ja hostellit buukattu. Mutta voisi taas kelailla ajassa taakse päin ja kertoa vähän kuulumisia. Kesäkuun puolivälissä vilkutettiin Glenorchylle, vuorille ja Blanket Bay:lle heipat ja matka jatkui kohti Wanakaa, meidän uutta kotikaupunkia. Ensimmäisenä oli tapaaminen asunnonvälittäjän kanssa. Oli muuten ensimmäinen vuokrasopimus mikä tässä maassa allekirjoitettiin ja samalla myös viimeinen. Maksettiin takuuvuokra ja kuukauden vuokra samalla, kortti vinkumaan, mutta senhän takia sitä BB:llä töitä tehtiin, että saadaan loppuaika ottaa rennosti. Siitä sitten välittäjän kanssa asunnolle tarkistamaan kämppä ja listaamaan jo olevat vauriot yms. Aikamoinen listahan siitä tuli. Tämä meidän kämppä on vanha ja ei niin hyvin hoidettu asunto. Avaimet kun saatiin ja kahdestaan jäätiin oltiin kummatkin vähän, että HUH HUH tälläinen murjuko tämä sitten oli, muistaakseni se silloin aikaisemmin näytti paremmalle?! Haisee aivan märälle koiralle ja siivottu ei oltu ihan eilen. Eipä siinä auttanut kuin imuri toiselle ja rätti toiselle. Siivottiin asunto katosta lattiaan. Pyyhittiin rätillä ihan joka paikasta, katto, seinät kaikki pinnat. Siis ihan kaikki. Koko iltahan siinä meni ja toisellekkin päivälle jäi vielä vähän tekemistä :) Kämppä saatiin siistiksi ja samalla vähän laiteltiin huonekalujen järjestystä enemmän meidän mieleen. Kyllä tästä vielä me koti saadaan.

Ensimmäinen viikko Wanakassa oli vähän sellainen kituviikko. Mehän oltiin jo helmikuussa ostettu kausikortit läheiselle Cardronan laskettelukeskukselle. Suunniteltu avaamispäivä oli 20.6 perjantaina (juhannus vietettäisiin siis vähän eri tavalla tänä vuonna), mutta viime viikkojen lämpimät kelit ei oikein luvannut hyvää sille. No loppuviimein se perjantai sitten koitti ja meidän onneksi oli kuitenkin öisin sen verran kylmä, että olivat Cardronalla saaneet lunta tykitettyä sen verran, että muutaman rinteen ja yhden hissin saivat auki. Oltaisiinko oltu toista kertaa menossa hissillä ylös, kun joku poika poistuessaan hissitä sai jalkansa johonkin väliin ja reisiluuhan siinä poikki napsahti. No me sitten vajaa tunti joudutiin hississä istumaan ennenkuin saivat sen pojan turvallisesti siirrettyä pois ja hissin uudestaan liikkeelle. No tästä hyvästä Cardrona sitten tarjosi kaikille kuumat kaakaot. Siitä se kausi sitten alkoi. Laskemisen vastapainoksi hommattiin vielä paikalliselle kuntosalille kortit, jotta päästään ei laskupäivinä sitten salille, jossa muuten oli käytettävissä myös SAUNA. Luvassa oli siis seitsemän viikkoa aika aktiivista aikaa.

Pikkuhiljaa rinteitä rupesi aina aukemaan lisää ja oikeastaan joka päivä oli aina jotain uutta laskettavaa. Loppuviimein joskus heinäkuun puolen välin jälkeen koko vuori rupesi olemaan auki, lukuun ottamatta kahta paippia ja yhtä luonnonlumella olevaa aluetta. Mäessä käytiin keskimäärin joka toinen päivä ja salilla sitten muina päivinä. Yhtenä päivänä viikossa pidettiin aina pakollinen huilipäivä, joka yritettiin aina satuttaa sillein, että ei ainakaan hyvää laskupäivää hukata siihen :) Tosin muutama viikko oli myös jolloin ei päästy laskemaan kuin parina päivänä, kun kelit oli mitä oli. Pari kertaa koetettiin käydä pilvisenä päivänä mäessä, mutta ei se hirveen nautinnollista ollut kun et näe eteen kuin muutaman kymmenen metriä ja pilvessä oleva kosteus tiivistyy laseihin ja vaatteisiin, joka sitten jäätyy ohueksi jääkerrokseksi.

Täytyy kyllä sanoa, että ei ole varmaan ikinä ennen tarvinnut kytätä säätiedotuksia niin tarkkaan kuin nyt on. Sää kun täällä vaihtelee niin nopeasti aina välillä ja tottakai sitä aina halusi olla hyvissä ajoin liikenteessä jos uutta lunta oli luvassa. Toisin sanoen, joka ilta piti aina muistaa katsoa iltauutiset ja sää, sekä aamuisin ennen seitsemaan kuunnella radiosta lumiraportti ja vielä varmistaa viimeisin tilanne soittamalla Cardronan lumiraporttipuhelimeen. Välillä kyllä tuli aina myös turhautumisia, kun oli luvattu todella huonoa keliä ja ajattelit, että nyt voi nukkua vähän pidempään. Sitten kun heräät niin onkin ihan pilvetön taivas ja aurinkoinen sää. No siinä vaiheessa oli enää edes turha yrittää lähteä, kun vaikka kuinka kiirehtisit niin luultavasti sitten muutaman mäen jälkeen se surkea keli tulisi kuitenkin. Toisinaan taas oli että, aamusta on pilvistä jonka pitää selvitä aamupäivästä, joka ei sitten kuitenkaan selvinnyt koko päivänä ja päivä oikeastaan meni Cardronan kahviossa istuen ja odottaen joskos se keli selviäisi.

Loppuviimein lunta ei sitten ihan niin paljoa ole tullutkaan kuin oltiin kuviteltu. Muutama todella hyvät ja lupaavat rankkasateetkin tuli ylhäällä vuorilla ihan vetenä ja vei ne vähäisetkin lumet mennessään. Tosin täällä on uutisten mukaan ollut lämpimin talvi sitten vuoden 1909. Tuli tässä yksi päivä myös oltua mäessä, kun kunnon myrsky pääsi vähän yllättämään. Yht'äkkiä aurinkoinen sää muuttui pilviseksi ja sillä samalla alkoi satamaan vettä ihan kaatamaalla. Tämän lisäksi rupesi salamoimaan ja tuulemaan niin kovasti, että joutuivat sulkemaan kaikki hissitkin. Ville kyllä sai tästä kuulla Mari-Eliinalta koko loppupäivän, kun hetkeä ennen myrskyä oltiin mietitty, että lähdetään yhden mäen jälkeen kotiin, mutta sitten Ville päätti, että lasketaan vielä yksi mäki kun on niin aurinkoinen päivä ja niin sitä sitten siihen sateeseen ja myrskyyn jouduttiin. Kiitos vaan! Mutta sattui niitä hyviäkin laskupäiviä muutama. Oli uutta lunta ja aurinkoa, kyllä sitä niinä päivinä vain mietti, että on tämä vain niin hienoa, että on saanut itselleen järjestetty tälläisen mahdollisuuden. Lisäksi tälle kaudelle asetetut tavoitteetkin on tullut oikeastaan saavutettu. Molemmilla oli tavoitteena saada se varmuus laskemiseen, joka on ollut joskus aikaisemmin. Ville vielä treenasi parkin laskemista ja nyt rupeaa onnistumaan reilien, boxien ja hyppyjenkin laskeminenkin ehkä jopa paremmin kuin mitä ikinä aikaisemmin. Tähän väliin kyllä täytyy vielä kehua Cardronan eri parkkeja. Siellä on kaikille jotain. On pieniä, keskikokoisia ja aivain järkyttävän isoja hyppyreitä. Lisäksi löytyy monen tasoista ja muotoisia reilejä, boxseja, tynnyreitä ja kaksi erikokoista paippia, jotka tosin ei vielä ole laskukunnossa. Niin ja sitten ne vielä huolletaan päivän aikaan muutaman tunnin välein. No näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tosin varmaan auttaa se, että ollaan laskettu luultavasti enemmän nyt seitsemän viikon aikana kuin mitä viimeisen 10 vuoden aikana yhteensä :)

Olihan meillä tässä heinäkuun lopulla myös Mari-Eliinan synttärit. Luvassa oli Mari-Eliinan ensimmäiset talvisynttärit. Oli se kyllä ihan hirveää, kun paria kuukautta ennen jo alkoi se "mitä olet ostanut lahjaksi?" "olethan ostanut jo lahjan?" ja "mitä olet suunnitellut minun synttäriksi?" kysely. Välillä meinasi Villen hermo vähän kiristyä. Asiaahan ei auttanut se kun ollaan oltu 24/7 yhdessä ja piti yrittää lahjat yms. hommailla salassa. No sitten se päivä koitti. Luvassa oli ns. aarteen eli lahjan etsintä vihjeiden avulla, joita pitkin päivää tippui. Aluksi vihjeet vei meidät mäkeen, josta lounaan jälkeen seinäkiipeilemään. Sitten syömään ja jäätelölle meidän lemppari kahvilaan. Sieltä vihjeet toi takaisin kotiin, jossa viimenen vihje oli kakun alla. Sitten vielä piti kaikkien vihjeiden avulla keksiä missä se lahja on? No pienen tuskailun jälkeen homma aukesi ja lahjakin löytyi. Oli kyllä sellainen aktiivi syntymäpäivä, että illasta koko tyttö oli aivan uupunut ja unihan se voiton vei…

Viimeinen viikko Wanakassa on ollut oikeastaan täynnä yllätyksiä. Ollaan oltu reissussa, lasketeltu kolmella eri vuorella, oltu evakossa meidän kämpästä vesivahingon takia ja saatu auto myytyä. Kaikki siis tapahtui suurin piirtein seuraavasti. Oltiin lauantaina yläkerrassa Alexin synttärikemuissa. Ilta vähän sitten venähti, mutta mukavaa oli. Sunnuntaina, kun oltiin toivuttu edellisillan menoista niin siitä sitten lähdettiin meidän viimeiselle road tripille. Suunnaksi otettiin Uuden-Seelannin korkein vuori Mt. Cook. Sinne ajeltiin sateisessa kelissä ja illalla saavutiin sitten Cookin juurella olevaan pieneen kylään, jossa meillä oli varattu hostellista pedit. Päätettiin ihan tällä kertaa repäistä ja varattiin sängyt 8 hengen dormista. Ajateltiin, että pitäähän meidän dorminkin siis makuusalin ilotkin kokea tällä reissulla. No eipä siinä mitään ihmeellistä ollut. Huone jaettiin 4 aasialaisen kanssa. Illalla käytiin vielä saunassa kun sellainenkin oli tarjolla. :)

Maanantaiaamuna lähdettiin liikkeelle hyvissä ajoin. Keli oli yön aikana selvinnyt ja luvassa oli aurinkoinen päivä. Heti ensimmäiseksi ajeltiin niin lähelle Cookkia kuin päästiin. Siitä sitten jatkettiin matkaa jalan reilun puolen tunnin verran näköalapaikalle. Näkymäthän oli taas aivan mahtavat. Vuoria joka puolella, korkeimpana Cook, jonka rinteiltä laskeitui Tasmanin jäätikkö. Sieltä matka jatkuin kohti Tekapo järven toista päätä. Järvi on pitkulaisen mallinen ja toisesta päästä näkee suoraan Mt. Cookin. No meidän epäonneksi jostain sitten matkan aikana Cookille ajelehti yksi iso pilvi, joka sitten peitti vuoren huiput. No oli ne näkymät kuitenkin aikasta lailla mahtavat. Koska oltiin taas lähellä vuoria niin tottakai meillä oli laskukamat mukana. Lisäksi, kun keli oli mitä parhain ja parin viime päivän aikana oli tullut n. 40cm uutta lunta niin eipä siinä muu auttanut kuin suunnata Ohaun laskettelukeskukseen. Ollaan jo täällä totuttu, että tiet vuorille ei aina ole mitä parhaimmat, mutta tie Ohaulle oli kyllä jotain aivain järkyttävää. Märkä kuoppainen, kivinen, kallioinen, kapea ja jyrkkä soratie, jossa piti ajaa pienen joen ylikin ja lopuksi vielä laittaa lumiketjut renkaisiin, että päästiin viimeinen kilometrikin perille. Nopea lounas ja hissilippujen ostoon. Otetiin iltapäiväliput (53 dollaria kappale), joilla saatiin laskea neljään asti. Paikka olikin vähän pienempi mitä oltiin ajateltu, mutta ehkäpä sitäkin parempi. Ei ollut kuin yksi 2 hengen tuolihissi, joka vei ylös melkein huipulle asti. Laskettelualue oli suojaisa, se oli tavallaan laaksomainen, josta näkymät avautui Ohau-järvelle. Huollettuja rinteitä ei ollut kuin muutama ja koko muu alue oli ns. luonnonlumella. No sitähän tänne tultiin hakemaankin, puuteria! Vaikka helpoimmat kohdat oli jo aika hyvin laskettuja niin kyllä sieltä meillekin vielä koskematonta lunta vielä löytyi. Oli aivan mahtavaa päästä kruisailemaan kunnon pehmeään puuteriin. Mari-Eliinalle vähän syvemmän puuterin laskeminen tuotti hiukan hankaluuksia, mutta loppupäivästä sekin rupesi jo paremmin sujumaan. Villekin laski sinä päivänä koko reissun parhaimman mäen, kun ensin kiipesi hissiltä vielä aivan huipulle saakka, josta pääsi laskemaan pitkän puuterimäen. Aivan mahtavaa!

Maanantai-iltana kun tultiin kotiin Mt. Cook reissulta niin meitä odottikin ihan ei niin kiva yllätys kotona. Ihmeteltiin kun tultiin ovelle, että miten meidän kaikki ikkunat voi olla noin huurussa sisältä päin. No sehän sitten selvisi kun päästiin sisälle. Puolet olohuoneen kokolattiamatosta oli aivain likomärkänä ja koko keittiö, vessa ja käytävä lainehti vedestä. Mitä ihmettä täällä on tapahtunut? Sattumalta yksi meidän yläkerran pojista tuli samaan aikaan kotiin ja alkoi selvittämään asiaa mitä oli sattunut. Yksi pojista oli laittanut pyykkinsä pesukoneeseen päivällä, joka on autotallissa ja lähtenyt sitten jonnekin huitelemaan. Takaisin kotiin tultuaan oli sitten huomannut, että autotallissa oli reilu 5cm vettä joka paikassa. Pesukoneesta oli poistoletku ilmeisesti tippunut lattialle ja kone oli sitten reilun 4 tuntia pumpannut vettä lattialle. No tietty, kun meidän kämppä on samassa tasossa kuin autotalli niin eikö se vesi ollut tullut myös oven alta meidän kämppään. Hieno homma! NOT! No pojat oli vedet autotallista saaneet ulos ja ajatelleet, että ei se vesi ole meidän puolelle tullut. Eivät myöskään olleet ilmoittaneet meidän vuokranantajalle, koska kaksi niistä pojista ei virallisesti asu siellä. Eipä siinä auttanut kuin ruveta kuivailemaan vesiä pois poikien kanssa. Yhdeksään mennessä oltiin saatu enimmät vedet pois ja pidettiin pieni keskustelu poikien kanssa. Sanottiin niille, että meidän on pakko aamulla käydä kertomassa mitä on sattunu, koska me ei haluta olla siitä vastuussa. Kyllähän ne sitten sen asian ymmärsi, vaikka aluksi olivat vähän, että ollaan vain ihan hyshys ja koitellaan itse kuivatella paikat. Aamulla sitten lähdettiin hoitamaan asiaa ja mukaan otettin myös laskukamat, koska ajateltiin mennä myös mäkeen. Kerrottiin mitä oli sattunut ja vuokranantaja lupasi ruveta hoitamaan asiaa ja soitella myöhemmin mitä tehdään. Me siitä sitten suunnattiin mäkeen. Iltapäivällä saatiin sitten puhelu, että meille on viety 3 isoa kuivaria kuivaamaan paikkoja. Takaisin tultua käytiin vielä kyselemässä vähän tarkemmin missä mennään. Meidän vuokranantaja ei ollut ihan hirveän tyytyväinen yläkerran poikiin. Vesivahingon lisäksi oli paljastunut, että ne on vähän elänyt miten sattuu siellä. Pari ikkunaa oli rikki, postilaatikko ihan säpäleinä, keittiön kaapin ovia oli irtoillut ja muutenkin paikka oli kuin pommin jäljiltä. Me oltiin vain niin, että ne on aika vilkkaan oloisia poikia ja kyllä me ollaan huomattu rikkinäiset ikkunat, mutta ei se ole meidän asia niihin sekaantua. Se oli, että niin hän tietää ja on todella tyytyväinen, että edes me nyt tultiin kertmaan mitä siellä tapahtuu. Sitten ruvettiin puhumaan, että ei siellä kämpässä varmaan ole kauhean hyvä olla kun ne puhaltimet ja kuivarit huutaa koko ajan. Vuokranantaja sitten sain meille hommattua yhdestä lomakylästä meille todella hienon ja kivan loma-asunnon pariksi yöksi. Käytiin kämpältä hakemassa tavaroita ja lähdettiin meidän evakkomajoitukseen. Tuntui kyllä, että oltiin minilomalla, kun kaikki oli niin siistiä ja uutta.

Keskiviikkoaamuna herätys ennen seiskaa ja heti soitteleemaan Treble Conen lumiraporttinumeroon. Luvassa oli aurinkoinen päivä ja yön aikana oli tullut 10cm tuoretta lunta. Aamupala, eväät, kamat kasaan ja eikun matkaan. Treble Cone on oikeastaan Wanakan se THE laskupaikka, jossa me ei oltu vielä tähän mennessä käyty. Oltiin oikeastaan odotettu sinne menemistä jo pitkään ja, että päästään sinne hyvänä päivänä ja tuoreelle lumelle. Nyt se sitten vihdoin koitti, odotukset aika korkealla. Tällä kertaa hissilipuista saatin sitten maksaa ihan kunnolla, kun päivälippu oli 105 dollaria per naama. Lippuja ostaessa saatiin sitten kuulla, että toinen puoli vuoresta ei ole vielä auki, kun räjäyttelevät lumia pahimmista paikoista liikkeelle lumivyöryvaaran takia. Siinä sitten laskettin pari mäkeä ensin ja oltiin vähän, että eipä tämä nyt niin ihmeellinen paikka olekaan. Rinteet oli todella jäiset ja jyrkät ja puuterille jätetyt alueetkin oli uuden lumen alta sellaista jääpattia. Siinä vaiheessa onneksi se toinen puoli aukesi. Siellä sitten oli vähän enemmän lunta, koska se oli vähän suojaisemmessa. Hissillä ylös ja eikun alas. Lumi oli vähän parempaa, mutta myös tällä puolella alla oli jäistä pattia. Koska porukkaa oli kuin pipoa niin ei siinä kerennyt kuin pari kolme mäkeä laskea puhtaalla lumella. Sen jälkeen joka paikka rupesi jo olemaan hyvin huolella laskettuja ja lumi pakkaantunut kasoiksi. Mutta muutama mäki oli kyllä todella hienoja laskea kun pääsi ns. luonnon paippeihin, joihin lunta oli tupruttanut vähän enemmän. Vaikka TC on isoin, korkein ja jossa saa pisimmät mäet niin meille se kyllä oli todella pettymys, mutta toisaalta tiedettiin, että jos me ei siellä käydä niin se jää mieltä kaivertamaan. Toisaalta voidaan kyllä uskoa, että TC on loppu talvesta todella hyvä paikka, jos sinne saattuu sellaisena päivänä kun uutta lunta on +30cm.

Mäestä tultua molemmilla oli jotenkin vähän kipeä ja vetopois olo. Illasta olo ei yhtään helpottunut ja molemmilla rupesi kurkut olemaan kipeinä. Luultavasti se yksi kostessa nukuttu yö teki meille tepposet ja saatiin itsemme kipeiksi. Illalla sitten saatiin muutamia kyselyjä autosta, joka oli ollut viikonpäivät nyt myynnissä. Sovittiin seuraavaksi aamuksi pari näyttöä. Toiselle näistä oltiin jo autoa pari päivää aikaisemmin näytetty, joka nyt halusi nähdä sen vielä uudestaan. Kuitenkin tämän toisen ostajan kanssa oltiin sovittu näyttö jo aikaisemmaksi, joka sitten osoittautuikin tosiostajaksi. Nopean koeajon jälkeen mies tarjosi meille 900 dollaria, joka tyydytti meitä ja kaupat tuli. Vuoden aikana meidän auton arvo kuihtui n. 1800 dollaria, mutta toisaalta se kuljetti meitä luotettavasti ja turvallisesti hiukan vajaa 20000km ympäri Uutta-Seelantia tarjoten meille suojaa ja paikan olla milloin missäkin, eli loppuviimein se oli pieni hinta siihen verrattuna mitä ei oltaisi koettu ilman omaa autoa. Saatiin vielä sovittua, että saadaan käyttää autoa lauantai-iltapäivään saakka, jotta saadaan kaikki asiat hoidettua. Torstaina sitten päästiin takaisin kotiin. Ei kyllä olisi yhtään harmittanut jos oltaisiin saatu olla siellä loma-asunnossa vähän pidempäänkin :) Muuten torstai ja perjantai menikin vain sairastaessa, flunssa iski ihan kunnolla. Lauantaina herättiin sitten ajoissa ja lähdettiin vielä viimeisen kerran mäkeen Cardronalle. Keli oli tosi hyvä ja uutta luntakin oli reilu 30cm. Mutta kun oltiin vähän puolikuntoisia vielä niin ei oltu kuin vajaa pari tuntia siellä ja sanottiin sitten Cardronalle heiheit ja Mari-Eliina kävi Cardronan kuuluisaa bra fence:ä koristamassa parilla Victroia Secret:llä. Katutaidetta parhaimmillaan. Seuraavana oli ylimääräisten tavaroiden lahjoitus pelastusarmeijalle ja auton luovutus. Jotenkin tuota tavaraa ja vaatetta on vain vuoden aikana kertynyt vähän enemmän mitä mukaan kotimatkalle mahtuu, mutta nyt nekin ylimääräiset meni hyvään tarkoitukseen. Nyt sitten alkaa armoton pakkaaminen ja toivotaan, että kaikki mahtuu mukaan. Maanantaina sitten hypätään bussiin ja matka kohti Christchurchia alkaa. Sieltä sitten keskiviikkona lennetään Aucklandiin ja torstaina matka jatkuu kohti Fidziä, jossa käydään vähän ottamassa lämpöä ja aurinkoa ennen kotiin paluuta.

Ville ja Mari-Eliina

21a Norman Terrace

Wanaka, Uusi-Seelanti