Tällä kertaa tarinamme sijoittuu Westport-Greymouth-Kaikoura-Christchurch alueelle. Toisin sanoen matka kulki aluksi pitkin länsi-rannikkoa Greymouthiin asti, josta sitten hypättiin Lewis Passia pitkin itä-rannikolle Kaikouraan ja Christchursiin.

Matkasta Whararikistä-Westportiin ei ole mitään muuta raportoitavaa kuin Kawatirissä viettämämme yön mäkärät. Niitä oli siellä aivan p*******sti, meinasi hermot mennä niiden kanssa. Westportissa päätettiiin taas vetää vähän henkeä ja huilattiin siellä pari päivää, tekemättä mitään muuta kuin ruokaa. Toiveena kyllä oli myös mahdollisesti päästä taas surffin makuun joka sitten jäikin siihen. Ensimmäisenä päivänä keli oli kylmä ja sateinen ja toisena päivänä Tauranga Bayn aallot olikin sitten himpunliian isoja meidän taidoille. No mutta nähtiinhän me sentään taas hylkeitä sillä reissulla. Uutisten mukaan myös kesä loppui sinä viikonloppuna joten sitä juhlistimme yksillä Mata-oluilla.

Aamulla olikin suht hyvä keli ja matka jatkui kohti Greymouthia. Matkalla Westportista Greymouthiin päin joka on Lonely Planetin mukaan yksi maailman hiennoimmista teistä Punakaikiin asti. Tiehän meni kallion ja meren välissä. Palmuja kasvoi metsässä ja olihan se ihan kiva mutkitteleva tie. Punakaikissa sitten pysähdyttiin katsomaan pannukakkukiviä :) Kuvista näette tarkemmin :) Oli muuten hienoja ja etenkin blowhole:it eli reikä kalliossa joka on yhteydessä mereen ja ison aallon tulleessa reiästä lentää vettä jokapaikkaan :) selkeää eikö? ja siellä oli myös Chimney pot eli "savupiippu" eli merivesi menee onkaloon kalliossa ja vesi nousee sumuna piippua pitkin kalliosta taivaalle.. Hienommalle kuulostaa kuin mitä osaan selittää. Greymouthissa sitten vain käytiin ostamassa toinen viltti ja paistinlasta (joku meni entisen sulattamaan). Yöt olivat alkaneet jo olla aika viileitä ja sillä hetkelläkin satoi vettä joten lämmikettä tarvittiin.

Reeftonin kohdalla taivas oli sen verran avautunut, että päätimme pitää lounas tauon. Kelit ovat vähän nyt sanelleet milloinka syödään joten aina kun on vain kuivaa on ruoka tauko. Olimme jo siis Lewis Passia ajelemassa. Vuoret kummallakin puolella välillä näyttivät niin feikeiltä ja piirretyiltä, että piti välillä muistuttaa itseään, että kyllä ne ovat oikeita. Etenkin kun aurinko oikeasta suunnasta paistaa ja takana oleva pilvi näyttää aivan samettiselta. Todella upeaa. Yöpaikaksi olimmekin valinneet Deer Valleyn, eli ilmaisen DOC paikan. Siitä olisi vielä melkein parisataa kilometriä Kaikouraan. Keskellä vuoria ja vettä tuli. Sillä hetkellä Mari-Eliinan vesikäpykäyrä oli aika korkealla ja mistään ei meinannut tulla mitään aluksi. Hyvä puoli vesisateessa oli, että ei voinut tehdä mitään joten luettiin vain kirjoja koko ilta. Ja tiskikonekin oli autonkaton päällä käymässä :)

Yö olikin yllättävän kylmä. Onneksi on hyvät varusteet. Aamulla heräillessämme vesisadekin oli loppunut ja tiskit peseytyneet. Vettä olikin sitten tullut niin paljon, että kattilamme oli melkein täynnä vettä. Mutta se mikä oli hienoa oli ensilumi. Yöllä todellakin oli ollut kylmä ja melkein kaikki vuorenhuiput olivat valkoisia. Aika siistiä, mutta kesänhän piti oikeasti päättyä vasta maaliskuun lopulla… Kääks. Hyvä, että Mari-Eliina on jo ostanut laskuvehkeet. Taidamme päästä ennemin kuin myöhemmin laskemaan ;)

Sieltä sitten Hanmer Springsin alppikylän kautta Kaikouraan. Siellä olisi seuraava mahdollinen surffipaikka. Tai sitten ei. Keli ei edelleen suosi meitä ja vesisade oli tulossa.. Ajettiin Kaikourasta vähän ylöspäin Okiwa Baylle yöksi. Yöpaikka olikin rautatiekiskojen vieressä, mutta onneksi illan ja yön aikaan meni vain kolme junaa. Yö oli hyvin tuulinen ja auto keinutti meidät uneen. Meri oli rautatien ja autotien toisella puolella joten aamulla kaikki ikkunat olivat suolavedestä harmaina. Sen verran mereltäpäin tuuli. Aamu ei ollut yhtään sen tuuletompi, mutta onneksi ei satanut ja saimme tehtyä aamutoimet kuivassa kelissä. Meren vierellä oleva ajotie tuntui välillä haastavalle. Nissanikin oli sitä mieltä ja kovan tuulen sekä huonon kiinniityksen takia melkein menetimme merelle sisälokarin. Lähti meinaan kesken ajon irti. Onneksi Ville reippaana juoksi sisälokarin perään ja aallot toivat sen takaisin. Nyt kun vielä keksisimme missä sen saisimme takaisin kiinni, jos edes saa, se meinaan on aika repaleinen… No seuraavaksi sitten varmaan lähtee koko etupuskuri, toivottavasti ei. :)

Matka jatkuu kohti Christrchurch:iä. Siellä tuulenpuuskissa tuulee uutisten mukaan 130 km/h (=36 m/s). Mikähän myrksy meitä siellä odottaakaan?

Ville ja Mari-Eliina

Okiwi Bay DOC

Kaikoura