Aloha!

Iltapaivaa itsekullekin. Aurinko lammittaa ja musiikki soi lujalla. Matkajoukkomme kutistuttua kahteen olemme jo ehtineet kayda lapi Frasier Islandin hiekkasaaren, Rockhamptonin kuolemaa tehneen keskiviikkoillan ja nyt 3tta paivaa nautimme Airlie Beachin auringosta ja lammosta. Palatkaamme kuitenkin viikon takaisiin tunnelmiin.

Eli ei nyt ihan viikko sitten mutta kuitenkin viime viikolla hypattiin nelivetomaasturiin ja ajettiin se kosla Frasier Islandille. Saari, joka on tunnettu hiekastaan ja Dingoistaan, jai meille mieliin lahinna hiekastaan, dingoja ei nahty ainuttakaan. Reissu heitettiin sillai itseopastetusti eli reissufirma loi meille kartan kateen ja buukkasi meidat neljan saksalaisen (!) kanssa samaan autoon ja sanoi, etta 'pitakaahan hauskaa'! No me pidettiin. Tosiaan neljan saksalaisen kanssa oli omat hyvat ja huonot puolensa reissata. Ne tykkas kovasti solkata omaa murrettaan josta me ei kovin ymmarretty mut vastaavasti me juteltiin harmaan niin ei nekaan meita tajunnu :) tasapeli siis loppujen lopuksi. Tiet siella Frasierilla on todellakin nelivetoa vaativia. Kuoppia, kantoja, puunjuuria ja ihan kaikkea mika vaan voi saadaan pomppimaan pienessakin vauhdissa. Takapuoli hellina me pompittiin siela takakontin puolella kun saksalainen suhari kuljetti meita paikasta toiseen. Ekana paivana kun saarelle paastiin, kaytiin katsomassa yhta monista sisasaaren jarvista. Aurinko paistoi ja vesi oli kylmaa, mutta kaikkein hienointa oli se etta se vesi oli likimain varitonta! Seisoin jarvessa vetta puoleen saareen ja pystyin silti laskemaan varvaskarvojani, niin hyvin nakyi jalat. Kokeilkaapa samaa Suomen jarvissa!

Seuraavana paivana hellat persposket saivat lomaa, kun koko paiva ajeltiin hiekkarantoja pitkin. Rannoilla ajelu on varsin tasaista puuhaa ja hirvean hyvaa vaihtelua sille rytkeelle mita sisamaan kuopat tarjosivat. Kaikki turistinahtavyydet kaytiin lapi, Indian Headsin korkea kukkula, saaren itaisinpiste oli yks hienoimmista paikoista. Ma kun nyt vaan tykkaan noista korkeista ja hienoista nakoaloista. :) Maheno Wreck eli Maheno nimisen risteilyaluksen hylky lojui kans pitkin autiota hiekkarantaa ja oli kyl hieno naky mutta suolavesi on sitakin ilmeisesti kuluttanut jo aika paljon kun ei se niin iso ollut kuin aiemmin kuvista oli nahnyt. Jep, Mun mielesta taa sinansa oli tylsin paiva ihan vaan sen takia, etta rannalla ajelu on kaikenkaikkiaan aika tylsaa puuhaa kun 30 kilsaa autiota rantaa edessa. Oikealla meri, vasemmalla hiekkaa ja puskaa mut hei, ei sita tuu Suomessa biitsilla ajeltua, vai? Vikana paivana saa vahan kaantyi pilvisen puolelle, onneks sade satoi jo yolla. Ohjelmassa oli lahinna noiden sisajarvien katsastelua joten lahdettiin taas rykiin sisamaan rallipoolkuja. Eka jarvi oli LAke Wabby joka on kaytannossa sademetsan ja hiekkadyynin valissa oleva kaunis vesiallas. Tottakai me kaytiin siela uimassa vaik aurinko ei pasitanu ja tuuli puhalsi, mut se teki ihan hyvaa vaan. Saksalaiset ystavamme juoksivat dyynin rinnetta alas ja hyppasivat siihen polvenkorkuiseen veteen, monta kertaa, selka punaisena. Me suomalaiset tyydyttiin nauramaan niille :) Wabbylta siirryttiin Lake McKenzielle. Frasierin suurin ja tunnetuin jarvi ja vissiin se yleisin turistinahtavyyskin kun meidan kanssa paikalle ankes kaks bussillista kukkahattuturisteja. No ei se mitaan, uitiin me kuitenkin, ja olihan se vesi taas kylmaa mut oli se ihan kirkastakin. Sellaista paratiisin sinista. Kyl te tiiatte. McKenzien jalkeen meil ois ollu ohjelmassa tsekata yks joen suisto mutta kun vuorovedet esti meita lahtemasta aamulla aikaisin niin oltiin aikataulusta perassa ja jouduttiin ajeleen suoraan lauttasatamaan. Toisaalta ihan hyva. Porukasta alko nakeen etta oli kiva paasta pois hiekan keskelta ja mantereen puolelle. Sina iltana me otettiin viela yopaikka Hervey Baysta, mutta heti seuraavana aamuna nostettiin kytkin ja suunnattiin pohjoiseen.

Tahtaimessa oli tosiaan tama nykyinen olinpaikka Airlie Beach mutta matkaa oli noin 800 kilsaa niin otettiin ensimmainen yopaikka Rockhamptonista, noin 300 kilsaa Herveysta pohjoiseen. Pistettiin teltta pystyyn joenvarrelle, jossa kuulemma asuu paljon krokotiileja. Ei se mitaan mutta kun meidan teltta oli 5 metrin paassa vedesta. Piti vetaa huolella teltan vetskarit kiinni ettei kutsumattomat vieraat ois tullu sisalle asti. Kun teltta oli kasassa niin lahdettiin kaupungilta etsiin ruokalaan. Eevan aiti oli joskus kertonut ko. kaupungista niin etta 'ei siella ollu mitaan muuta kuin vaan torakat juoksi kaduilla'. Vahan tuommoinen fiilis tuli kun ihan kylan ydiskeskustassa saatiin kavella yli kilsa etta loydettiin eds ensimmainen auki oleva ravintola. Muutenkin kaikki ruokalat, jos ne ylipaansa oli auki, niin en oli ihan tyhjia. Kaveltiin muunmuassa yokerhon ohi jossa musiikki soi lujalla mut ainoa henkilo sisalla oli itse baarimikko :) Loydettiin sit tiemme paikan ilmeisesti ainoaan suosittuun ravintolaan jossa saatiin vatsat tayteen eika edes tarttenu istua yksikseen :) Oli vaan kumma kokemus kun keskiviikkoiltana seitsemalta ei kylilla ollu ketaan...

Aamun valjetessa potkittiin isoimmat krokotiilit jaloista takas jokeen, pakattiin teltta ja tankin kautta tien paalle. Eeva ajoi ekaa kertaa Aussien teilla ja hyvin ajoikin. 300 kilsaa tuli plakkariin eika yhtaan kolaria, huutoa jonkin verran :) Nyt ollaan Airlie Beachilla. Tanne siis tullaan tossa vieressa sijaitsevien Whitsundays- saarien takia. Niita saaria mekin muutaman tunnin paasta lahdetaan katseleen parin paivan risteilylle. Nyt on tosiaan keli kuin morsian ja suotakoon sen pysyvan nain. Kerrotaan risteilysta ja muista sitten kun taas paastaan koneen aareen.

Hei vaan talta eraa !!

<3 Wille ja Eeva