2100 km takana. Eli niinkun Helsingistä Soumen pohjoisen kärkeen ja jonnekin Jyväskylän kulmille takasin. Suomessa ois sentään maisemia jos tuommosen lenkin heittäis. Nyt ollaan nähtyYKS järvi. Kyllä, semmonen tekoallas nähtiin ja teki niin mieli käydä kylvyssä vaan kun reissumiehen elämä on armoton. Asvaltin on liuttava jalkojen ali tasaiseen tahtiin, ei pysty pysähtyä. No niin no, ollaan nyt löydetty tiemme Alice Springsiin, mantereen keskustaan ja ei ollu kurapuhetta se, että täällä muka olis kuuma. Kuuma on ja, etten vielä sanoisi tosi kuuma. Mittari kipuaa vääjäämättä +40 yli ja aurinkoon jos jäät seisomaan niin... no tyhmäähän se ois.Kerrataan matkaa..

Ayrista lähdettiin kolme yötä sitten ja sen ajopäivän jälkeen mittariin kertyi 820km. Tänne asti se kilometrimäärä on edelleenkin ennätys ja jo silloin tuntui, että ajettiin liikaa. Päädyttiin pikku paikkaan nimeltä Cloncurry, josta löydettiin miellyttävä leirintäalue ja erittäin mukava hollantilainen matkamies. mukavan miehestä tekee se, että seuraavana aamuna hän tarjosi mulle OIKEETA kahvia. Hieno mies.

Cloncurrysta ajettiin reilu sata Mt. Isaan, joka on se suurin kaupunki ennen Alice Springsia.Täytettiin kuvut maittavalla aamupalalla ja suunnattiin taas tien päälle. Aisasta talla pohjassa paukittiin Camooweal nimiseen yhden kadun kylään joka on viimeinen paikkakunta ennenkuin Queensland vaihtuu Northern Territoryyn, eli osavaltio toiseen. Camoowealissa tapahtuikin sit jotain todella todella outoa. Kerron sen verran taustaa että n. 8 vko sitten Ayrin hostellissa hyvästeltiin Svenja ja Miriam, saksalaiset mimmit, jotka silloin lähtivät Airlie Beachille (-etelään) ja sieltä Brisbaneen (-vielä enempi etelään) ja elettiin ymmärryksessä, että ne ois siitä jatkamassa Sydneyhyn asti. Noh. Camooweal oli siis meidän reitille asetettu lakisääteisen vessatauon pitopaikka ja kuskinvaihto oli myös edessä. Minä suuntasin julkiseen vessaan (josta paikalliset mehiläiset ajoivat mut hyvin vikkelästi myös ulos) ja Eeva suuntasin bensikselle kylmän limun perässä. Minä siis juoksen vessasta mehiläiset kintereillä ulos, Eeva ei ole vielä autolla joten mä menin bensikselle vastaan. Astun sisään niin eikö tää neiti juttele edellä mainittujen saksalaistyttöjen kanssa. Meinas tulla suomeksi että 'mitä helvettiä te täällä teette?' , pidin silti suuni kiinni, taino suu varmasti oli auki, mutta sanat jäivät sisälle. Tytöt oli tosiaan päässeet aikoinaan Brisbaneen asti ja ettineet töitä. Brisbanesta ei löytynyt muttaCamoowealissa oli tarjolla huoltoasema- kauppa-kuppilan- kompleksintyöntekijän virkaa oikein kaksin kappalein. Nää tytöt ei varmasti silloin tienneet mihin ryhtyivät sillä Camooweal on oikeasti 200 km päässä seuraavasta kylästä, ei nettiä, ei puhelin kuuluvuutta. Kylässä on oikeasti neljä haarakatua ja pääkatu on samalla Barkley Hi'way eli moottoritie. Kaks huoltoasemaa, motelli/baari ja posti. That's it, kuulostaako houkuttelevalta ? Ei minustakaan. Siellä ne toki olivat jo 4 vko paiskineet. Mutta mikä tuuri oli että me ylipäänsä pysähdyttiin siinä ja käytiin ostaa sitä limua. Isompi mahis ois ollu, että oltais vaan ajettu 80km/h ohitte eikä ikinä oltais saatu tietää että ne oli siellä aavikolla ihan hollilla. Kummaa tosiaan.

Noh, Camoowealista ajettiin vielä semmoset 600km halki erämään ja päädyttiin paikkaan nimeltä Tenant Creek. Pesis-Antti aikoinaan kertoi että tuolla aavikon puolella voi helposti ajella 20km suoraa tietä. Kurapuhetta sanon minä. Me meinaan kellotettiin pisimmän suoran pituudeksi47km! Eikä siis loivintakaan mutkaa sillä suoralla. Ihan hullua. Ei millään pystyny edes nukahtaa rattiin kun vaan vahtas trippimittaria ja laski kuin monta kilsaa nyt on menty suoraan. Muutenkin tuommoset 20 kilsan suorat on perushuttua ja 5 kilsaa taitaa olla vähimmäismäärä. No, Tenant Creek oli melko pelottava paikka. Ei koettu siellä mitään pelottavaa sinänsä, mutta ne kaikki tarinat mitä ollaan tästä alkuperäisväestöstä (aboriginaaleista eli aboista) kuultu on kaikki aika negatiivista kuultavaa. Siispä mekin vaan nukuttiin Halloween yö siellä ja aikaisin aamulla jatkettiin suoraan ajamista. Tenantista noin 100km alespäin oli sit senmoinen paikka kun Devils Marbels, tarkoittaa siis paholaisen kuulia suomeksi. Kyseessä oli semmonen pari sataa kertaa enemmän kun pari sataa metriä kokoinen alue täynnä tosi isoja jollain tavalla pyöreitä kiviä pinoutuneen toistensa päälle vaikka minkälaisiks röykkiöiks. Siis tää oli keskellä erämäätä missä on hienoa jos löytää mäen. Suu auki ihmeteltiin näitä kiviä pidemmän aikaa. Mun selostus ei varmasti kerro liikaa paikasta joten kuvat puhuvat jälleen puolestaan kunhan saadaan ne nettiin. Eilen sitten löydettiin tämä aavikon keidas joka on myös täynnä aboja. Miksi tämä väestö on niin pelottavaa on se että suurin osa aboista on työttömiä ja alkoholismi on iso osa heidän elämäänsä. Ja sitten kun nämä veijarit vetää pään täyteen niin perisuomalainen rähinäkänni on hiekkalaatikkoleikkejä näiden aggressiivisuuteen verrattuna. Pyrimme siis pysymään poissa tieltä ja silmistä. Ei toisaalta, mekin ollaan täällä enää tämä päivä ja huomenissa lähdetään sinne, minkä takia täällä oikeesti ollaan. Huomenna löydämme itsemme Kings Canyonilta. Luonnon muodostuma jota meille on kehuttu olevan paljon itse punaista kiveä kauniimpi ja vaikuttavampi. Noh, mene ja totea olkoon motto tässä vaiheessa.Sitten lähipäivinä kierretään vielä Ayers Rock ja Kata Tjuta ja sitten lähdetään sivistyksen pariin etelään. Sillai. Nyt lähdetään museoon. Eeva haluaan nähdä mitä siellä on ja mä haluan sinne koska siellä on ilmastointi.

morjens!

Saunavihta ja löylykuuppa

ps. Eevan flunssa ei hellitä. Pirkkaniksit otetaan ilolla vastaan...