Torstaina (24.6) lähdettiin Gili Menolta kohti Balia. About 1,5 viikkoa Gileillä vierähtikin ja oli kyllä mukavia mestoja. Saarilla ei muuten ole moottoriajoneuvoja lainkaan, joten rauhallista oli myös, eikä tarvinnut kärvistellä pakokaasun seassa. Välillä tosin oli hieman hankala asioida ravintoloissa, koska työntekijät oli sen verran sienissä tai vaihtoehtoisesti pilvessä :) Molempia päihteitä kyllä saarilla (varsinkin Gili Trawanganilla) tarjottiin todella avoimesti. Mukava oli kuitenkin huomata, tai oikeestaan olla huomaamatta, että länkkärit ei pahemmin sienipäissään heilunut, vaan enemmänkin paikalliset. Viimeistä edellisenä päivänä tosin Menolla oli joku länkkäri kuollut. Ei ilmeisesti kuitenkaan päihteiden vuoksi. Matka Menolta Balille meni normikaavan mukaan. Buukattiin "shuttle bus" Candidasaan Balille ja matka kesti joku 10 timmaa. Alkuun Menolta lokaalibotskilla Bangsalin satamaan Lombokin saarelle, jossa 1-2 tunnin venailun ja hirveen säätämisen jälkeen matka jatku pikkudösällä kohti Lemparin satamaa Lombokissa. Siellä taas venattiin hetki ennen kuin päästiin botskiin, botskissa nelisen tuntia, jonka jälkeen oltiin Padang baissa Balilla. Sieltä sitten puolisen tuntia Candidasaan, joka sijaitsee Balin itäosissa. Sen verran säätöä oli taas noiden dösien kanssa, että tolla retkellä saatiin shuttle dösistä tarpeeksemme, ainakin hetkeksi. Dösät on aina ihan överi täynnä kaiken maailman haisevaa länkkäriä ja kuskit ei tunnu koskaan tietävän, että kenen kuuluisi olla missäkin dösässä. Säädön määrä on ihan käsittämätön. Jengi vaihtaa dösää ja välillä kamat siirretään toiseen dösään jne. Säädöstä huolimatta päästiin siis loppujen lopuksi jälleen perille. Candidasasta löyty suht kiva kämppä todella vaivattomasti. Kämpän haun jälkeen olikin sitten aika alkaa taas metsästämään automaattia, koska käteinen alko olemaan loppu. Yllättäen Candidasassa ei ollut ainoatakaan automaattia, joten täytyi selvittää mistä sellainen löytyisi. Lähin tomaatti oli kuulemma Amlapurassa, joka sijaitsi jossain puolen tunnin ajomatkan päässä. Päätettiin, että lähdetään sinne seuraavana päivänä (perjantaina 25.6) heti aamusta ja otetaan kamat mukaan, koska oltiin joka tapauksessa menossa Amlapuran lähellä sijaitsevaan Tirta Gangga nimiseen mestaan ziigaamaan "water palacea". Perjantaina heti aamusta lähdettiin selvittämään, mistä saatais kyyti Amlapuraan, ja koska shuttle bussit ei sattuneesta syystä kiinnostaneet, niin päädyttiin ottamaan "bemo", joka on siis paikallinen dösä, jotka ajelee tuolla kaduilla ovi auki ja hinta sovitaan kyytiin mentäessä. Bemo löytykin sitten nopeesti ja sovittiin suht edullinen hinta (puolet halvempi kuin shuttle bus). Vaikka yhteistä kieltä ei tuntunut olevankaan, niin kuitenkin jäbä heitti meidät Amlapuraan automaatille, josta saatiin fyrkkaa taas pari milliä mieheen :) 2 miljoonaa rupiaa (vähä vajaa 200e) on maksimi mitä automaateistä voi täällä kerralla nostaa. Kuski tuntu olevan sen verran asiallinen, että pyydettiin jos se heittäis meidät samalla Tirta Ganggaan asti ja niinhän se sitten tekikin sopivaa korvausta vastaan.

Ganggasta löyty myös kämppä vaivattomasti, tosin hieman ylihintainen (15e) sellainen. Samalla rahalla saatu paljon parempaakin. Mestassa työskenteli mukava iäkäs heppu, jonka kanssa paljon läppää heitettiinkin. Kamat kun oltiin saatu kämpille, niin lähdettiin safkaamaan. Päädyttiin meidän homestayn omaan raflaan joka vaikutti edulliselta. Tilattiin Chicken satay, joka on siis paikallista kanavarrasta ja edellisen (ekan) kerran kun sitä vedettiin Gili Menolla, niin se oli tajuttoman hyvää. Satay tuli pöytään suht nopeesti ja kastike ei näyttänyt todellakaan hyvältä. Jossu kakosteli vieressä "mitä toi on" , mutta mä aloin toki välittömästi nälissäni tavaraa tunkemaan turpaan. Parin haukun jälkeen huomasin, että voi vittu! Pähkinää! Ei auttanut muu kuin jättää safka syömättä ja mennä kämpille huilimaan. Välittömästi antihistamiinit naamaan ja koitin kovasti oksentaa, että olis saanut pähkinät pois kropasta, mutta ihme kyllä laatta ei läntänyt. Yleensä lentää suht välittämästi pähkinän nauttimisen jälkeen. Olo alkoi sitten parin tunnin päästä sen verran helpottamaan, että pääs liikkeelle. Water palace sijaitsi ihan meitä vastapäätä, joten mentiin sitä ziigaamaan. Sisäänpääsymaksu oli 5000 rupiaa, eli 50 centtiä. Ei paha. "Vesipalatsi" olikin näkemisen arvoinen. Tosi magee mesta ja kuvia räpsittiinkin aika reippaasti. Itellä oli vielä sen verran paska olo, että kovin pitkään ei siellä jaksanut olla. Palatsin jälkeen lähdettiin vähän kävelemään lähiympäristöön ja ziigaamaan maisemia. Maisematkin oli upeita! Riisiterasseja silmän kantamattomiin ja jylhyyttä kerrakseen. Jälleen kamera lauloi. Kello oli jo sen verran paljon, että nälkä alkoi olemaan. Edellinenkin safka oli mennyt vituiksi, joten syömään oli päästävä. Kylässä oli tosi hiljasta ja kaikki (harvat) ravintolat oli tyhjillään. Turisteja ei juuri ollut (water palacea lukuunottamatta) joten rauhassa sai olla. Randomisti sitten valittiin yksi rafla jonne nälissämme paukittiin. Alkuun tuli tummaa riisiviinaa pöytään, joka oli ihmeen hyvää riisiviinaksi (tullu joskus juotua :D). Sitten tilattiin pitkästä aikaa spagettia ja odotukset oli korkeella. Noh, oli kyllä naurussa pitelemistä kun safkat tuli pöytään :D Jossu tilas juustospagetin ja sille oli löyty sulatejuustoviipale spagetin päälle ja se oli siinä :D Todellinen juustospagetti siis. Mukana oli myös jäätävän paskaa tomaattikastiketta, joka maistui kohtuuttoman pahalta. Jossulla jäi safka lähes kokonaan syömättä, eikä munkaan kanaspagetti ollut kummoinen. Nälissäni sen skeidan kyllä naamaan vedin, mutta tiukkaa teki :P Juustospagetti kyllä jäi mieleen :D Täytyy varmaan laittaa kuva myöhemmin. Illalla mentiin vielä uudestaan meidän homestay mestan raflaan safkaamaan, koska oli kova sade ja muutkaan paikat ei tuntunu kovin erikoisia olevan. Sieltä saatiin sentään paistettua pottua kanalla, jonka pysty jopa syömään irvistelemättä. Tirta Ganggassa ei water palacen ja riisiterassien lisäksi kyllä ollut juuri mitään muuta nähtävää, eikä varsinkaan tehtävää, joten kelattiin ottaa sieltäkin hatkat heti seuraavana aamuna. Kyseltiin siltä meidän mestan iäkkäältä ukkelilta, että miten päästäis parhaiten pohjois-Balille Lovinaan (nyt oltiin siis idässä) ja ukkeli ehdotti paikallista minidösää. Idea kuulosti hyvältä ja kelattiin ottaa sellainen. Hintakin kuulosti kohtuulliselta ja eipä tarvii lusia missään shuttele bussissa polvet kurkussa länkkärien seassa, vaan lokaalissa seurassa hyvin ilmastoidussa (ikkunat ja ovi auki) ajoneuvossa. Lauantai-aamuna sitten aamupalan jälkeen meidän dösä tulikin ja hypättiin kyytiin. Oltiin itseasiassa vasta pakkaamassa kamoja, kunnes tämä ukkeli tuli kertomaan, että hän pysäytti meidän dösän ja se venailee pihalla. Kamat siis äkkiä kasaan, kiitettiin ukkelia jeesistä ja matka jatkui. Tirta Ganggassa tuli ensimmäisen kerran kuukauteen paleltua. Yölläkin oli jopa kylmä. Mesta sijaitsee vuoristoisella alueella, jossa ei paljoa aurinko paistele ja sadettakin tuli. Normaalin +30c ja auringonpaisteen sijasta olikin sadepilviä ja reilu parikyt lämmintä, joten tuntui kylmältä. Toisaalta ilma tuntui ehkä hieman vilvoittavalta, koska allekirjoittanut on tässä jo yli kuukauden hikoillut kuin sika.

Nyt ollaan sitten täällä Balin pohjois-osissa, Lovina beachilla. Mesta tuntuu olevan hyvinkin rauhallinen ja turistia hyvin vähän. Normaalisti kai on enemmän, mutta kun kesäkuu on vielä off-seasonia, niin rauhassa saa täälläkin olla. Eka yö majoituttiin mukavasti eräässä hotellissa ja huoneesta löytyi jopa jääkaappikin! Mestan omistaja oli kuitenkin täysin mulkku hollantilainen äijä, joten eilen vaihdettiin mestaa. Nyt on ilmastointikin ja oikein mukava sänky. Kämppä on lähellä rantaa ja kustantaa 15 euroa yöltä. Jääkaappia tosin ei ole. Harvemmin kyllä sellaisesta on tullutkaan nautittua. Eilen oli tarkotus viettää rantapäivä, mutta oli todella pilvistä, joten päätettiin vuokrata kuski&auto ja lähdettiin ziigaamaan Gitgit waterfall ja Ulu Watu -temppeliä, joka on yksi Balin vedenpäällä kelluvista temppeleistä. Gitgitin vesiputous oli aika pilattu turismilla, kaiken maailman rättikauppaa ja mausteiden myyntikojua oli aivan perkeleesti ja lähes jokainen koitti jotain puol väkisin myydä. Todella perseestä. Turisteja ei ihme kyllä sielläkään paljoa ollut, en tiedä satuttiinko hyvään aikaan vai johtuuko tämäkin off-seasonista, mutta vähissä oli. Itse putouskaan ei ollut mikään ihmeellinen, korkeutta about 40 metriä ja alkuun piti rämpiä joku puolisen tuntia mäkistä maastoa ylipäätänsä, että päästiin sinne. Samalla täytyi taistella kauppiaita vastaan. Vesiputouksien jälkeen suunnattiin sitten kohti Ulu Watu -temppeliä, joka sijaitsee kaksoisjärvien lähellä vuorien välissä, joten sinne päästäksemme täytyi ajella jälleen vuoristoista maastoa. Parhaimmillaan oltiin jossain parin kilsan korkeudessa ja se laitto kyllä olon aika huonoksi. Ulu Watu on siis kelluva temppeli ja mesta maisemineen oli ihan näkemisen arvoinen. Sisäänpääsy maksoi 10000 rupskua, eli alle euron. Ei ollu hinnalla pilattu. Takaisin Lovinaan päin tullessa vuoristossa alkoi tulemaan taas tosi heikko happi korkeuden ja vuoristoajelun vuoksi. Laatan lento oli lähellä ja hedari melkoinen. Onneks oireet kuitenkin helpotti kun ajeltin pois vuoristosta. Tänään oltiin sitten muutama tunti tossa rantsussa, jossa kyllä oli todella kuuma. Täällä ei oikein tuule, toisin kuin muualla Balilla ja hiekka on myöskin mustaa, joten hikeä puski makoillessa. Merivesi on muuten 30 asteista, joten uidakkin just ja just tarkenee :) Muutenkin auringonotto on täällä ollut melko hikistä hommaa, koska Indonesia sijaitsee lähellä päiväntasaajaa, niin aurinko paistaa kohti suoraan ja on todella polttava. Huominen päivä vielä vietetään ilmeisesti täällä Lovinassa ja ylihuomenna varmaankin on lähdettävä Kutalle, koska meillä on lento takas Jakartaan perjantaina. Kutalla on hyvät shoppailumahdollisuudet, joten siellä olis tarkotus sitten shoppailla ja ottaa vielä vikat auringot.

-Jussi