Lauantaina (12.6) lähdettiin Kutan turistirysästä kohti Ubudia, joka sijaitsee saaren keskiosissa. Matka kesti "shuttle bussilla" pari timmaa, vaikka piti kestää tunnin verran. Meidät luvattiin tulla noutamaan klo 11, mutta äijä kaahasi pihaan vasta puoli kahdentoista jälkeen, joten matkaan päästiin puolisen tuntia myöhässä. "Dösä" oli siis minipaku, vissiin kuudelle hengelle, mutta meitä oli siellä seitsemän ja tunnelma sen mukainen. Ubudiin saavuttiin kahen maissa ja kämppä löyty välittömästi paikallisen sisäänheittäjän "avustuksella". Kämppä oli tähänastisista siistein ja mukavin. 10€ maksettiin yöstä. Toimiva vessa löytyi ja suht ok bunkat. Pihalla oli myös paljon kukkia ja miljöö oli muutenkin miellyttävä. Kyseessä oli yksi tuhansista homestay mestoista, joita täällä tuntuu riittävän. Ko. mestat ovat siis perheiden pyörittämiä majoitusvaihtoehtoja, joissa yleensä on perheenjäsentä vauvasta vaariin, ihan mukavia.

Ekana päivänä käytiin vaan vähän tutustumassa ympäristöön ja tokana lähettiin heti aamusta "monkey forestiin", joka sijaitsi meidän kämpän lähellä. Mesta oli aika magee sademetsä monine apinoineen. Apinoita pällistellessä menikin sitten pari tuntia. Illalla käytiin ziigaamassa paikallinen tulitanssiesitys. Show oli suht arvokas paikalliseen elintasoon nähden, noin 7,5 euroa per perse. Itseäni show ei oikeen napannut, ekat puol timmaa jäbät istu ringissä ja välillä muutama isompi kaveri kävi siinä jotain päälliköimässä ja mölisemässä :) loppua kohden meno vähän parani ja oli muun muassa tulisilla hiilillä kävelyä. Noh tulipahan käytyä ja tuettua paikallisia perinteitä. Show:ssa oli yhteensä varmaan sata esiintyjää, joten korvaus oli siihen nähden ihan kohtuullinen. Tähän(kin) esitykseen, kuten moneen muuhunkin mestaan, oli todella ärsyttävä sisäänheittäjä pihalla kytiksellä. Edellisenä iltana sen kanssa muutama sana vaihdettiin ja ennen esitystä mentiin syömään paikalliseen raflaan. Ilmeisesti ko. akka sitten meidät sieltä bongas safkaamasta ja tuli puol väkisin meille jälleen kauppaamaan lippuja esitykseen. Kelattiin eka, että mitä helvettiä?! Eiks tääl saa edes syödä rauhassa ja ei todellakaan ostettu siltä yhtään lippua. Kerrottiin sille vaan, että halutaan nyt syödä ja katotaan niitä lippuja sitten myöhemmin. Tosta tempauksesta vittuuntuneena meinattiin jo skipata koko show, mutta käytiin sitten kuitenkin se onneks ziigaamassa.

Ubudista jäi kyllä kaiken kaikkiaan hyvä maku suuhun. Turistia sielläkin riitti, mutta meno oli muuten sata kertaa aidompaa kuin Kutalla, "Balilaisempaa". Maanantaina sitten paukattiin Ubudista Padang baihin, joka sijaitsee aivan saaren itäosassa. Padang bai oli aika snadi kalastajakylä, jossa ei juurikaan näkemistä/tekemistä ollut. Käytiin ziigaamassa yks rantsu, "Blue lagoon" nimeltään. Ranta oli ihan kivalla paikalla, mutta oltiin siellä sen verran myöhään, että aurinko ei enää laguuniin paistanut. Hiekka oli myös suht mustaa, johtuen ilmeisesti saarella olevista aktiivisista tulivuorista. Illalla mentiin sitten automaatille, koska mulla alko olemaan fyrkat (käteinen) finaalissa. Oli tarkotus nostaa lisää fyrkkaa jo Ubudissa, mutta se jotenkin jäi. "Saahan sitä muualtakin"... Noh, Padang baissa oli sitten tasan yksi automaatti ja yllättäen se oli paskana. Tai en tiedä oliko rikki, mutta ainakaan yhdelläkään länkkärivisalla ei saanut seinästä rahaa. Mulla oli noin 30euron edestä fyrkkaa ja lähin tomaatti oli jossain puolen tunnin matkan päässä. Oltiin lähdössä seuraavana päivänä kohti Gili islandeja- ja tiedettiin, että niillä on vaan yksi automaatti, jonka toiminnasta ei tietenkään ole mitään varmuutta. Jossulla oli onneks massia jäljellä sen verran, että laskin meidän pysyvän hengissä saarilla 4-5 päivää. Asia silti vaivasi mieltä, jos Gileiltäkään ei saa rahaa mistään ja mesta oliskin kiva, niin vituttaisi lähteä sieltä pois jo muutaman päivän takia ja vain siitä syystä, että käteinen on loppu. Yritettiin vielä myöhemmin saman illan aikana nostaa rahaa molempien korteilla, mutta ei se edelleenkään onnistunut. Sama ongelma oli muillakin länkkäreillä. No money no funny.

Seuraavana aamuna meillä oli lähtö kohti Gilejä ja toivoin, että saisin jostain matkan varrelta nostettua fyrkkaa. Matkan piti alkaa klo 8.30 ihan meidän kämpän välittömästi läheisyydestä, mutta yllättäen ketään ei näkynyt ennen ysiä meitä noutamaan. Ysiltä sitten noutaja saapui ja kuskas meidät satamaan, josta botski lähti kohti Lombokin saarta. Buukattiin siis edellisenä päivänä Padang baista tiketti Gili Trawanganille, joka on Gilin kolmesta pienestä saaresta suurin. Matkasta maksettiin noin 9 euroa, vaikka alkuun pyydettiin 12,5 euroa. Jälleen kerran koitettiin kusettaa siinäkin. Matkan kerrottiin kestävän noin 7 timmaa, mutta loppujen lopuksi siinä meni joku kymmenen. Botski lähti sitten Padang baista joskus puol kybän aikaan kohti Lombokkia, joka on Balista seuraava saari itään päin. Matka kesti joku viis timmaa ja pitkin matkaa bongailtiin delfiinejä polskimassa meressä. Ihan siistiä! Lombokissa meitä venas taas "shuttle bus", jonka oli tarkotus kuskata meidät Bangsalin satamaan, josta pääsee kohti Gilejä. Dösässä venattiin hetki ennen kuin matka jatkui ja siinä kävi toki kaiken maailman kaupustelijaa taas ulvomassa naama punasena. Yleensä en niiltä mitään ostele, mutta tällä kertaa jano oli molemmilla suht kova, joten vettä oli ostettava. Eka kauppias pyysi sitten 1,5 litrasta vettä 10000 rupiaa (1€) ja kerroin, että maksan viisi tonnia. Sama vesi maksaa kaupassa 3000.. Noh kauppias tarjos mulle sitten vaan pikku vesipulloa ja sanoin, että en halua sitä vaan ison, josta maksan sen viisi tonnia. Tästä kauppias sitten suuttui ja sanoi selvällä englannin kielellä "f*** you!" ja lähti pois. Hetken päästä viereen tuli seuraava kauppias, jolta ostin sitten 1,5 litraa vettä siihen viiden tonnin hintaan.

Dösässä oli mukana meidän "matkaopas" (matkanjärjestäjän edustaja) joka vaikutti alkuun mukavalta. Juteltiin siinä niitä näitä ja kyselin siltä myös, että olisko mahdollista pysyhtyä jossain automaatilla, koska fyrkat alkaa olemaan finaalissa. Tämähän sitten onnistuikin ja pysähdyttiin johku pikku kylään (Mataram tms) sitten nostamaan rahaa. Automaattikin toimi ja sekä minä, että Jossu saatiin taas lompakon täydeltä rupioita. Hetken oli taas helpompi hengittää kun käteisongelma oli ratkaistu. Vain hetki tästä pysähdyksestä, niin oli sitten vuorossa (matkanjärjestäjän mukaan) kuulemma 10-15 minuuttia kestävä kusi- ja safkatauko. Samassa mestassa sijaitsi "sattumalta" myös ko. matkanjärjestäjän toimisto, ja hyvä kun autosta kerittiin ulos, niin tää apina oli jo meitä repimässä sisään ja yritti myydä meille paluulippua Gileiltä. Oltiin jo etukäteen päätetty, että me ostetaan paluulippu pois saarilta vasta paikan päällä, koska meillä ei ollut mitään hajua kauan siellä tullaan olemaan ja mihin sieltä lähdetään seuraavaksi. Tää jäbä ei vaan millään sitä meinannut uskoa ja sitkeesti provikat mielessä yritti meille tikettejä diilata, useita kertoja. Meillä alko hermot olemaan jo tiukalla nälän ja väsymyksen vuoksi ja sitten vielä kun tää jätkä kuumotti niskaan koko ajan, niin pinna meinasi palaa molemmilta. Periksi ei annettu (muutamat muut anto) ja paluulippua ei ostettu. Pysähdys kesti muuten yli puoli tuntia.

Vihdoin joskus vähän ennen viittä saavuttiin Bangsalin satamaan, josta botski kohti Gili Trawangania piti lähteä viideltä. Satamassa kun päästiin autosta ulos, niin meitä alettiin repimään sisään johku raflaan ja pyydettiin istumaan. Kelattiin siinä, että ne alkaa meille jotain ruokaa ja/tai juomaa myymään ja sanottiin saman tien, että emme halua ruokaa&juomaa, vaan saarelle mahd nopeesti. Samaan hengen vetoon sama jäbä sano, että ei ole myymässä meille mitään, pyysi vaan istumaan alas ja odottamaan kunnes botski lähtee.. No ei menny ku saatana minuutti ja sama jäbä istu jonku frendinsä kanssa meitä vastapäätä ja yritti jälleen myydä meille väkisin paluulippua pois Trawanganilta! Joku vartti väännettiin niiden kanssa ja niille ei vaan meinannut millään mennä himaan, että me ei osteta mitään. Loppujen lopuksi ne luovutti ja jätti meidät rauhaan. Toinen kaveri heitti meidän botskilipun mun syliin vittuuntuneen oloisena ja toinen kenkäs ohimennessä mun tuolia vihamielisesti. Samat apinat huuteli Jossulle jatkuvasti "spaghetti hair, spaghetti hair!", Ilmeisesti Jossun vaaleiden hiusten vuoksi ja nauroivat paskasesti perään. Meitä tilanne ei naurattanut pätkääkään. Noita nuoria jätkiä vilisi siellä ihan perkeleesti ja jokainen yritti myydä kaikkea mahdollista sienistä lippuihin meille länkkäreille. Tilanne oli muutenkin aika kuumottava ja kelattiinkin, että onneksi ei olla ainoat länkkärit mestoilla. Joku länkkärijäbä muun muassa yhdessä vaiheessa ihmetteli missä hänen kaverinsa on? Yks näistä paikallisista kundeista sitten sano, että "me hakattiin ja ryöstettiin se, tuolla se makaa nyt metsässä" perään kertoi vielä, että tää ei ole mikään vitsi, vaan näin me toimittiin. Tätä(kään) länkkäriä tilanne ei paljoa naurattanut, enkä itse jäänyt myöskään tilannetta enää seuraamaan. Oletan kuitenkin, että tää lokaalijäbä puhu paskaa, toivottavasti. Olis voinut hyvin kyllä niistä tollaista uskoakin. Jossu tossa just kertoi, että tää kaveri kyllä ilmeistyi myöhemmin paikalle :) Multa homma meni vaan ohi. Kävivät hakemassa mopolla paikallista "arak" viinaa, eli jotain riisiviinalitkua. Tästäkin pullosta alettiin sitten vääntämään, että paljon ja kuka maksaa.

Joskus kuuden aikaan sitten meidän botski vihdoin lähti kohti Trawangania ja puolen tunnin suht smoothin ajelun jälkeen saavuttiin saarelle. Alkuun toki alettiin etsimään kämppää. Marko oli tullut mestoille jo päivää ennen. Jonkun aikaa siinä sitten vaellettiin reput selässä hikipäässä kunnes sopiva mesta löyty. Jälleen kerran majoitusta meille tarjoaa paikallinen perhe, eli homestay majoitus. Myöhemmin illalla Marko tuli meitä moikkaamaan ja tänä aamuna se muutti tohon meidän naapuriin. Eilen käytiin vähän ziigaamassa rantsua ja otettiin vähän aurinkoa. Rantsu on suht täydellinen mahtavine maisemineen! Vesi ei paljoa kirkkaampaa voisi olla ja turkoosi väri miellyttää silmää. Tätä on odotettu! :)

Tänään oli tarkotus juhlia Jossun syndejä, mutta sankari makaa sairaana pedissä, joten juhlat taitaa jäädä juhlimatta, tai sitten juhlitaan myöhemmin. Veikkaan jälkinmäistä. Jonkun sortin lenssua ja/tai vatsatautia J:lle puskee. Toiv menee ohi nopeasti, niin päästään kunnolla tutkimaan tätä saarta ja myös lähisaaria. Nämä Gilit ovat siis kolmen saaren rypäs, joista nyt ollaan suurimmalla ja kehittyneimmällä. Länkkäriä täällä riittää jonkun verran, vaikka off season onkin päällä. Miljöö kyllä muuten on hyvinkin miellyttävä. Tossa vieressä on saari nimeltä Gili Meno, joka on näistä pienin ja siellä ei myöskään jengiä hirveesti käy. Se täytyy siis käydä ehdottomasti zekkaamassa myöhemmin! Lisäksi löytyy vielä Gili Air, joka on lähimpänä Lombokin saarta. Mahdollisesti sinne myös myöhemmin. Tota kaiken maailman kusettajaa ja turistin ukottajaa kyllä tuntuu täällä riittäävään, niinkuin aiemmin kertomista jutuista voi päätellä. Monilla tuntuu vaan olevan raha mielessä ja ainut asia mikä kiinnostaa on meidän rahat. Ero on aika suuri verrattuna Sumatraan ja Jaavaan. Turismi on tehnyt täällä siis tehtävänsä. Sumatralla jengi tuntu olevan todella ystävällistä ja Jakartassakin oli mukavaa jengiä. Osittain Balilla myös, mutta täällä missä paikalliset ovat päässeet rahan makuun, niin meno ja suhtautuminen turismiin tuntuu olevan aika erilaista. Tosin ei saa yleistää, esim tämä meidän "homestay" perhe on oikein mukava. Tänään täällä on sähköt ollu poikki vähän väliä, joten oli vähän hankalaa tämä blogin päivitys. Nyt virtaa kuitenkin riittää ja sain tän sendittyä.

Terkkuja!

-Jussi