Keskiviikkoaamuna saimme hostellilta ensimmäisen huoneen hintaan sisältyvän aamiaisen koko Afrikka-aikana. Aamupalaksi oli pannaria siveltynä pahanmakuisella margariinilla, mutta kyllä sillä nälkä lähti. Aamupalan jälkeen tilasimme taksin hostellilta lentokentälle, oli muuten aivan törkeä ylihintainen taksi. Olimme lentokentällä jo yhdeksän jälkeen aamulla, aikomuksena vain marssia Budgetin toimistoon varausvahvistuksemme kanssa ja lähteä pian huristelemaan kohti etelä-Namibiaa. Mutta jotta asiat eivät olisi liian helppoja, toimistolla selvisi, ettei varauksemme ole enää voimassa. Autofirmalta oli tullut edellisenä iltana sähköpostia, jossa he pyysivät meitä lähettämään varaajan passin, luottokortin ja ajokortin kopiot, mutta saimme sähköpostin niin myöhään, ettemme enää pystyneet lähettämään vaadittuja tietoja. Kuvittelimme kuitenkin varauksen olevan edelleen voimassa. Muuten asia olisi sujunutkin varmasti hyvin, mutta Namibiassa sattui olemaan keskiviikkona pyhäpäivä ja lentokenttää lukuun ottamatta kaikki toimistot olivat kiinni.

Selvittelimme asiaa aikamme ja soittelimme ympäriinsä, mutta auton saaminen tuntui mahdottomalta. Budget oli ainut firma, jolla oli 4x4 autoja enää jäljellä, joten emme voineet vuokrata autoa miltään muulta yhtiöltä. Parin tunnin päästä alkoi kaikilta jo hyvin pahasti nousta savu korvista, kuvittelimme jo meidän Namibian loman kuluvan tähän lentokenttäsäätöön. Harkitsimme jo yhtenä vaihtoehtona palaamista Windhoekiin tyhjentämään kaljakauppa murheeseen, mutta virkailija sai kuin saikin asian järjestymään.

Sovimme, että vuokraamme auton lentokentältä ja maksamme sen siellä käteisellä. Seuraava ongelma oli, että lentokentän ainoasta automaatista ei saanut kukaan nostettua käteistä. Siinä vaiheessa meinasi oikeasti tulla itku, kaikki mikä voi mennä pieleen, meni pieleen. Virkailija yritti piristää meitä ja kehoitti hymyilemään, kaikki asiat järjestyisivät vielä. Ja niinhän ne järjestyivätkin, kuten aina, tavalla tai toisella. Saimme auton lentokentältä, yksi työntekijä ajoi meidän Windhoekin keskustaan automaatille ja menimme toiselle pienemmälle kentälle maksamaan auton. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta kaikkeen tähän säätöön meni aikaa yli neljä tuntia ja pääsimme starttaamaan matkaan vasta yhden jälkeen. Navigaattoria meillä ei ollut, joten kartan kanssa lähdimme suunnistamaan kohti etelään, Keetmanshoopin kaupunkia, jonne oli matkaa noin 500 kilometriä. Kansallinen pyhäpäivä takasi sen, että teillä oli hiljaista ja saimme ajella suhteellisen rauhassa. Tarkoituksena oli käydä matkalla kaupassa ostamassa vesikanisterit, mutta kaupathan olivat tietenkin kiinni. Onneksi Debonairs sentään oli auki, pitsan avulla jaksoi taas ajaa. Perillä Keetmanshoopissa olimme seitsemän aikaan illalla ja seuraavana edessä oli vielä yöpaikan metsästys. Ihana guesthouse löytyi edullisesti ja huone oli ihan todella siisti, oli ihana nukkua kunnollisessa sängyssä ja käydä kuumassa suihkussa. Aika luksusta sanoisin. Suihkun jälkeen muut lähti kaupungille syömään, mutta minä jäin kirjoittamaan blogia, kun kerrankin oli käytettävissä ilmainen ja toimiva wifi.

Hiluxilla päästeltiin ;)

"Tämä voi olla koko elämämme ihanin päivä, ajetaan hiljempaa"

Hostellin näkymät ;)

Selvittelimme netistä seuraavan päivän ohjelmaa, luulimme hylätyn kaivoskaupungin olevan ihan Keetmanshoopin lähellä, mutta google kertoikin sinne olevan lähes 500 kilometriä. Halusimme myös käydä afrikan suurimmalla kanjonilla, Fish river canyonilla, joka olisi vajaan 200 km:n päässä. Nettiselvittelyiden jälkeen selvisi myös, että kaivoskaupunkiin olisi mahdollista päästä vain 9:30 ja 11:00 opastetuille kierroksille, joten torstaina sinne ei olisi mitään mahdollisuutta ehtiä. Liputkin pitäisi ostaa jostain ravintolasta etukäteen, joten alkoi vaikuttaa siltä, että kaivoskaupunki jäisi kokonaan näkemättä. Olimme kuitenkin jo niin väsyneitä, että päätimme lähteä aamulla ajoissa liikkeelle ja tarkentaa suunnitelmia torstaina.

Aamulla auto starttasi ennen kahdeksaa kohti kanjonia. Kyseessä on Grand Canyonin jälkeen maailman toiseksi suurin kanjoni. Ajomatka sinne kesti vajaan kolme tuntia, 80 % matkasta oli hiekkatietä, joten vähän päästiin ajamaan rallia. Namibia on vielä Afrikan löytämätön helmi, turisteja liikkuu täällä tosi vähän ja vastaantulevaa liikennettä teillä ei ole nimeksikään. Canyonillakin oli vain muutama auto meidän lisäksi, saimme ihailla maisemia ihan rauhassa. Vähän tylsää oli se, että canyonilla oli tosi rajattua kulkeminen, eikä esimerkiksi pohjalle päässyt laskeutumaan ollenkaan. Mutta olihan näkymät aivan mielettömät. Luonto on vaan niin kaunis. Canyonin toimistolta soiteltiin Kolmanskopiin, hylättyyn kaivoskaupunkiin ja selvisikin, että emme tarvitse mitään lippuja etukäteen, joten päätimme seuraavaksi ottaa suunnan sinne eli kohti Länsi-Namibiaa.

Fish river canyon

Matkalla poikkesimme vähän reitiltä katsomaan hot springsejä, jotka olivat kyllä maailman säälittävimmät, mutta kaikella on tarkoitus. Ajoreittimme Kolmanskopiin oli hienoin, jota olen koskaan ajanut. Pientä hiekkatietä vuorien välissä ja joki kulki koko matkan vieressä. Aivan huikaisevan upeat maisemat. Ajoimme Etelä-Afrikan rajaa kohti länttä ja aina kivannäköisissä paikoissa pysähdyttiin kuvailemaan ja välillä syömään. Ipodista soi matkalaulu ja oikeasti tuli sellainen fiilis, että toivoin, ettei matka loppuis ollenkaan.

rouvat reissussa ;)

Namibia on aivan valtavan iso maa ja autoja teillä tuli harvoin vastaan. Suurin osa maasta on aavikoitunutta autiomaata ja asukkaitakin on vain reilu 2 miljoonaa. Matkan varrella näkyikin enemmän seeproja, antilooppeja ja villisikoja, kuin ihmisiä. Maisemat ovat niin karuja, että se tekee niistä ihan mielettömän kauniita. Olen aivan menettänyt palan sydämestäni tälle villille, karulle ja kauniille maalle. Saavuimme länsirannikolle, Luderitzin kaupunkiin illalla myöhään ja tajusimme olevamme atlantin rannalla, aivan järkyttävä tuuli ja KYLMÄ. Löysimme omistajan mukaan Namibian halvimman hostellin, jonne väsyneet matkalaiset pääsivät nukkumaan. Hostellin kylppäri kuhisi muurahaisia, mutta ne nyt ei meitä enää jaksa haitata. Vain luteet ovat epätoivottuja matkakavereita, niitä en halua rinkkaani pesiytymään. Perjantaina lähdimme tutustumaan 10 km:n päässä olevaan kaivoskaupunkiin, mutta siitä tarkempi raportti seuraavaksi.

Dieseliäkin kului kumman paljon muutamassa päivässä ;)

Jouluun on vain viikko, vähän tuntuu oudolta viettää se täällä palmujen katveessa mohitoa juoden, mutta onneksi Team rouvat Koponen, Perämäki & Turpeinen saa varmasti jouluksikin jotain säätöä aikaiseksi, joten tylsää ei tule olemaan. Kuulumisiin rakkaat <3