Luderitzin halpa hostelli ajoi hyvin asiansa, nukuin erittäin makoisat yöunet pitkään aikaan. Ennen yhdeksää lähdimme ajelemaan kymmenen kilometrin päässä olevalle Kolmanskopin kaivoskaupungille. Puoli kymmeneltä alkoi opastettu kierros, mutta meidän opas oli kyllä lievästi sanottuna erikoinen. Hänellä tuntui olevan hirveä kiire johonkin ja reilun puolen tunnin jälkeen mies yhtäkkiä ilmoittikin, että kierros oli nyt tässä ja lähti juosten jonnekin. Ehti hän vähän kuitenkin valottaa Kolmanskopin historiaa. Kaupungin läheltä oli löydetty timanttiesiintymä 1900-luvun alussa ja kaupunki oli nopealla tahdilla kasvanut ja rikastunut. Kolmanskopissa oli asunut parhaimmillaan noin 3000 ihmistä ja se oli ollut yksi Eteläisen Afrikan rikkaimpia kaupunkeja. Kolmanskopissa oli ollut Namibian ensimmäinen röntgenlaite, työntekijöitä kuvattiin, jotta varmistuttiin siltä, ettei kukaan varasta timantteja. 1958 viimeisetkin asukkaat lähtivät Kolmanskopista. Naapurikaupungista oli löydetty kuusi kertaa suurempi timanttiesiintymä ja Kolmanskopin timanttilöydökset olivat jo ehtyneet.

Kolmanskopin sairaala

Kaupunki sijaitsi keskellä aavikkoa erittäin tuulisella paikalla. Hiekkamyrskyjä on usein ja nytkin tuuli puhalsi hiekkaa joka puolelle, vaikka oli vasta aamupäivä. Tuuli voimistuu aina iltaa kohden ja sen takia kaupunkiin pääsee vierailemaan vain aamupäivisin. Kolmanskop oli aika pelottavan kiinnostava paikka, oli hauskaa kuvitella, miten kaupunki oli joskus ollut täynnä elämää. Vierailimme kaupungin sairaalassa, lääkärin talossa, kasinossa, josta löytyi mm. naisten samppanjahuone. Kaupungin kuvatuimpiin taloihin kuuluu arkkitehdin talo, joka on säilynyt suhteellisen hyvässä kunnossa. Kovan tuulen ja aavikon takia kaikki talot ovat enemmän ja vähemmän täynnä hiekkaa ja osa on niin sortumaisillaan, ettei niissä ole turvallista vierailla. Paljon on säilytetty entisellään, mutta osa tavaroista on vain jäljitelmiä, koska alkuperäiset on varastettu. Kaiken kaikkiaan äärimmäisen kiinnostava ja erilainen paikka. Meidän lisäksi oli vain muutama muu turistiryhmä, pääasiassa saksalaisia. Namibiassa on saksalaisia paljon 1900-luvun alun siirtomaahistorian vuoksi. Saksaa osaa kuitenkin harva tummaihoinen paikallinen, mutta 32 % valkoisista puhuu saksaa äidinkielenään. Suurin osa tummaihoisista puhuu afrikaansia.

Kolmanskopista lähdimme ajelemaan pohjoiseen päin, määränpäänä kuuluisat Sossusvlein hiekkadyynit. Ajomatkaa olisi edessä taas reilu 500 kilometriä. Tavoitteena oli ehtiä paikalle ennen auringonlaskua, jotta ehtisimme nähdä auringonlaskun dyyneillä. Matka oli suurimmaksi osaksi hiekkatietä ja ajoimme yhden kansallispuiston läpi. Harvemmin sitä näkee varoituskylttejä seeproista, kirahveista ja villisioista. Perillä Sesrimissä, joka on kylä 70 km ennen Sossusvleitä, olimme puoli seitsemän aikaan. Ehdimme majoitussäätöjen jälkeen lähteä Sossusvlein alueelle etsimään dyyniä, josta auringonlasku pitäisi nähdä. Ajoimme yli 30 kilometriä löytämättä oikeaa paikkaa, mutta nähtiin kaikesta huolimatta hieno auringonlasku, vaikka ihan väärässä paikassa oltiinkin.

Ai ei vai? ;)

Sunset <3

Sesriemissä pohdimme majoitusvaihtoehtoja sähköttömässä ravintolassa. Alun perin meidän piti nukkua teltassa, mutta meille ei ollut tarjota, kuin kaksi patjaa neljälle ihmiselle ja ei lainkaan makuupusseja. Päädyimme siihen, että voimme aivan hyvin nukkua Hiluxissa yön. Ilta oli lämmin, tosin aavikolla yöt voi olla tosi kylmiä, mutta onhan meillä ethiopian airlines viltit taas pelastamassa. Jumituimme baariin juttelemaan paikallisten kanssa ja juomaan muutaman siiderin, lopputuloksena päädyimme nukkumaan vasta kahden jälkeen yöllä. Kello piti laittaa soimaan 4:45, koska olimme menossa katsomaan auringonnousua seuraavana päivänä. Yöunet jäivät hyvin lyhyiksi, eipä siinä auton penkillä kovin hyvin saanut nukuttua ja lisäksi koko ajan joku meistä ramppasi ulkona haukkaamassa happea, Hiluxia ei ole ehkä tarkoitettu neljän ihmisen yömajaksi. Dune 45 oli paras paikka katsoa auringonnousua ja sinne oli parkkipaikalta matkaa 45 kilometriä. Puoli kuuden aikaan olimme dyynin luona ja edessä olisi kiipeäminen dyynille. Puolet jäi tyytyväisenä nukkumaan autoon, mutta minä ja Otto lähdimme kiipeämään. Alhaalla näyttää siltä, että ylös ei ole pitkä matka, mutta kun lähtee kipuamaan, se ei olekaan niin yksinkertaista. Hiekassa tarpominen on yllättävän raskasta, etenkin niillä yöunilla. Puolessa välissä oli pakko todeta, etten ehtisi auringonnousuksi ylös, niin hidasta eteneminen oli. Jäin sitten puoleen väliin katsomaan, mutta upea se oli silti.

Dune 45

Sunrise <3

Auringonnousun jälkeen lähdimme varsinaiselle dyynialueelle. Heti parkkipaikan jälkeen jäimme kiinni pehmeään hiekkaan. Onneksi joku kiva mies tuli työntämään meidät pois ja vähän tyhjentämään Hiluxin renkaita, niin pääsimme etenemään paremmin. Dyynit olivat upeat, uskomatonta, miten kaunista hiekka voi olla. Tyydyimme katselemaan dyynejä alhaalta, kiipeäminen ylös ei enää houkuttanut. Koska olimme aikaisin liikkeellä, dyynit oli nähty yhdeksään mennessä ja tankkauksen ja renkaiden täytön jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa kohti pohjoista ja Swakopmundia. Ongelmana oli se, että kaikki oli niin väsyneitä, ettei kukaan olisi halunnut ajaa autolla. Vaihtoehtona oli nököttää kuumalla parkkiksella tai vain jatkaa matkaa vuorotellen kuskeja. Valitsimme jälkimmäisen ja lähdimme taas keskellä aavikkoa Hiluximme kanssa. Matkalla oli söpö ravintola, johon pysähdyimme syömään. Ajoimme Walvis Bayn kautta Swakopmundiin ja hostellin etsimisen jälkeen päädyimme Desert Sky Backpackersiin, joka oli oikein mukava paikka. Illaksi kaikki olivat piristyneet, matkalla nukkuminen oli auttanut kummasti. Kävimme syömässä Tiger reef-ravintolassa aivan loistavaa kalaa, parasta tähän mennessä. Autossa vietetyn yön jälkeen suihku ja sänky tuntuivat erittäin luksukselta ja unta ei tarvinnut paljon odotella.

Kiinni ollaan!

Rouvat reissussa....

Sossusvlei

Sunnuntaina olisi edessä taas vähän uudenlaista aktiviteettiä, hiekkalautailua. Sielläkin taas sattui ja tapahtui, mutta siihen palataan myöhemmin.

P. S tajusin tänään, että tuun alle kuukauden päästä kotiin, HUI <3