Lähtö olisi siis viikon päästä perjantaina ja viimeiset pari yötä ovat menneet aika unettomissa tunnelmissa. Tänään sairastuin vielä johonkin flunssapöpöön ja jouduin lähtemään töistä kotiin kesken päivän. Toivottavasti tauti paranee ennen viikonlopun läksiäisiä ja tietenkin haluan terveenä reissuun. Mä tosin lähden, vaikka olisi pää kainalossa :D
Paljon ihmiset kyselee, että miltä tuntuu lähtee ja jännittääkö jo paljon? Valehtelisin, jos väittäisin, että ei jännitä, mutta toistaiseksi ei ole havaittavissa mitään järistyttävää paniikkia. Vielä... Olen innostuneen odottavainen matkaa ja tulevaa kohtaan ja minulla on jotenkin todella luottavainen olo sen suhteen, että kaikki järjestyy tavalla ja toisella. Minua yhtään paremmin tuntevat ihmiset tietävät, että nuoresta iästä huolimatta elämässäni on jo ehtinyt tapahtua aika paljon isompiakin asioita ja kaikesta ollaan selvitty. Yksinhän täällä ei kukaan pärjää ja läheisten, ystävien ja perheen kannustus ja usko minuun on tuntunut ihan mahtavalta. Kiitos teille siitä <3 Äitin ja siskon kanssa on skypet viritetty valmiiksi, jos ikävä pääsee yllättämään.
Ennen reissua on tapahtunut hassuja asioita. Olen nykyään ihanan isoveljeni kanssa läheinen ja hän oli lähes kokonaan poissa elämästäni useita vuosia. Sain myös isäni kanssa asioita selvitetty, viiden vuoden tauon jälkeen. Toki vielä on paljon asioita selvitettävänä, mutta ne odottakoon reissun jälkeen. Uskon vahvasti kohtaloon, mummini tavoin, ja tämä matka on minun kohtaloni. Ehkä sen vuoksi olen tulevan suhteen niin rauhallinen.
Käytännön asiat ovat hyvässä hoidossa. Olen ollut yhteydessä harjoittelupaikkaani ja lähettänyt heille cv:n. Vastausta ei ole kuulunut, mutta eiköhän asiat ratkea paikan päällä. Koululta pitäisi vielä hakea kaksi paperia, toinen lentokenttäviranomaisia varten Suomessa ja toinen Swazimaan viisumia varten. Passista on otettu kopiota ja jätän niistä osan Suomeen. Huomenna asunnon uusi vuokralainen tulee kirjoittamaan vuokrasopparin. Rinkka odottaa eteisessä pakkaamista ja malarialääkkeetkin pitäisi aloittaa jo perjantaina. Muutamalle ystävälle olen jo joutunut sanomaan hyvästit hetkeksi, mutta paljon ihmisiä pitää vielä hyvästellä. Vaikeinta tulee olemaan töistä lähteminen, koska minulla ei ole mitään varmuutta, palaanko Munkkisaareen. Kyyneliltä tuskin voidaan välttyä. Mutta olen jälleen kerran onnellinen, että minulla on niin paljon ihmisiä, joita tulen ikävöimään.
Äiti lupasi viedä minut lentokentälle, mikä on todella ihanaa. 88-vuotias mummini, kokenut Afrikankävijä haluaan myös lähteä saattamaan minua, mikä on todella liikuttavaa. Hän on ollut äärimmäisen kiinnostunut matkastani ja hänen kanssaan on hauska juutella ja kuunnella Afrikkakertomuksia 60-ja 70-luvulta.
Nyt finrexiä naamaan ja flunssaa parantamaan!
TJ 9