On perjantai 13. päivä Jumalan selän takana Lavenan syrjäisessä kylässä Taveunilla. Päivä on lämmin, mutta pilvinen. Aallot pauhuavat rannassa, joka on vain muutaman metrin päässä majapaikkamme ikkunasta. Majoitumme Lavena Lodgessa, joka on pieni ja alkeellinen neljän huoneen majatalo. Parihuoneemme lattia on betonia, osa ikkunapaneeleista on hajalla ja välikatosta kuuluu aamuöisin rottien sudittelu. Suihkusta tulee ainoastaan kylmää vettä. Sähköä on saatavilla vain noin kuuden jälkeen illalla, kun generaattori on päällä tunnista muutamaan tuntiin - miten se milloinkin toimii. Lavenan pieni kylä on aivan majatalon kupeessa. Ihmiset ovat ystävällisiä ja kaikki tervehtivät meitä aina iloisesti. Lavena on yksi syrjäisimmistä kolkista, missä olen koskaan käynyt.

Lähdimme Savusavun merenrantatalostamme maanantaina haikein, mutta odottavin mielin. Edellinen päivä meni pakatessa, päivitellessä blogia ja suunnitellessa Fidzin viimeisiä viikkoja. Tekemistä oli lopulta niin paljon, että ehdimme nukkua vain nelisen tuntia ennen lähtöä. Matka Taveunille alkoi jo seitsemältä aamulla. Ensimmäinen kolmen tunnin osuus matkasta taittui bussilla, joka ajoi noin 10-30 kilometrin tuntivauhtia. Kapea hiekka- ja soratie kiemurteli läpi kylien välillä merenrannassa, välillä keskellä viidakkoa. Jossain vaiheessa tie oli jyrsitty ihan kyntöpelloksi, ja bussi joutui ajamaan sellaisessa kulmassa, että luulin sen kaatuvan ympäri. Matkan varrella pysähdyimme välillä paikallisten naisten tienvarsikojuihin, joissa myytiin kaikenmoista syötävää. Ostimme Jaakon kanssa valtavat samosat, jotka olivat superherkullisia ja maksoivat vain 30 eurosenttiä kappale. Myöhemmin harmitti, että ostimme niitä vain yhdet.

Lopulta bussi saapui rantaan, josta johti kapea tie pienelle laiturille. Se oli "satama", josta Taveunille menevä vene lähtisi. Bussi peruutti tien päähän veden ääreen, jossa odottelimme veneen saapumista tunnin verran. Otin siinä välissä nokoset. Veneen saavuttua lastasimme itsemme kyytiin matalakattoiseen paattiin. Keinuva venematka Taveunille kesti parisen tuntia. Kun pääsimme satamaan, kyselimme ihmisiltä tietä lähimpään kylään eli Naqaraan. Saimme sinne lopulta kyydin. Ostimme kaupasta ja tienvarsikojuista ruokaa Lavenaa varten, koska siellä ei ole kauppoja. Ostosten jälkeen oli aika odotella bussia, joka lähtisi ehkä kolmelta, ehkä neljältä tai viideltä. Kuitenkin jossain vaiheessa. Fidzillä aikatauluilla ei ole niin väliä. Niinpä suuntasimme bussiasemalle pelaamaan korttia.

Noin neljän tunnin kuluttua bussimme viimein lähti - väärään suuntaan. Luulimme jo olevamme väärässä bussissa, kun paikallinen pikkupoika selitti meille bussin kiertävän ensin noin puolen tunnin lenkin toiseen suuntaan. Matka Lavenaan kesti lähes kolme tuntia. Bussi oli avomallinen ja tupaten täynnä paikallisia. Välillä satoi vettä, joten vedimme bussin sivuilla olevat pressut alas suojaamaan sateelta. Ajelimme pieniä kärrypolkuja merenrantaa ja viidakkoa seuraillen. Bussissa soi koko ajan leppoisa musiikki. Jossain vaiheessa luulin matkan tyssäävän kokonaan, sillä bussin edessä näkyi leveä joki, joka virtasi sillan yli vauhdilla mereen. Kovaa virtaava vesi ei taveunilaista bussikuskia kuitenkaan haitannut, sillä tämä vain kaasutti talla pohjassa virtaavien kuohujen yli. Loppumatka oli mäkinen ja pomppuinen, mutta pimeän tullessa viidakkomaisemia ei voinut enää ihastella. Valojakaan ei näkynyt missään, sillä sähkö ei ole Taveunilla itsestäänselvyys. Iltaseitsemän maissa saavuimme vihdoin Lavena Lodgeen, joka oli bussin päätepysäkki. Huoneen saatuamme vaivuimme samantien uneen.

Noin 12 tunnin yöunien jälkeen heräsimme virkeinä valmiina lähtemään Lavenan rannikkokävelylle, joka kesti useamman tunnin. Saimme oppaaksemme fidziläisen Peteron, joka johdatti meidät reitin päässä olevalle kaksoisvesiputoukselle. Suurin osa reitistä mukaili aivan merenrannan tuntumassa kulkevaa metsäpolkua. Kuljimme myös pienten kylien läpi, ylitimme suuren riippusillan ja muutaman puron, joissa sandaalit kastuivat läpimäriksi. Näimme matkan varrella myös valtavia aaltoja, myrkkykäärmeen, kavaviljelmiä ja muita paikallisia kasveja sekä "Return To The Blue Lagoon" -leffan rannan. Putouksille päästyämme jätimme tavaramme kauempana oleville kiville ja lähdimme uimaan vastavirtaan kohti putouksia. Niiden viereen ei päässyt kuin uimalla eikä kiviltä nähnyt kuin toisen putouksen. Virta oli kova ja vesi todella kylmää, mutta pääsimme vihdoin putouksille. Ainoa paikka niiden ihailemiseen oli lähes pystysuora ja liukas kallioseinämä, jonka alaosaan kiipesimme siinä olevien kolojen ja ulokkeiden avulla. Ihastelimme putouksia aikamme, kunnes uimme virran mukana takaisin kiville. Paluumatka Lavenaan taittui nopeammin kuin menomatka. Ilta Lavenassa meni rattoisasti pelaamisen merkeissä, kunnes valot sammuivat.

Seuraavana päivänä aioimme lähteä Vidawan sademetsävaellukselle, mutta tulimme lopulta toisiin ajatuksiin. Halusimme lähteä noin seitsemän tuntia kestävälle retkelle kymmenen maissa menevällä aamubussilla, jotta ehtisimme takaisin ennen pimeää. Bussi lähti lopulta lähempänä puoltapäivää, joten unohdimme koko reissun ja päätimme tehdä sen seuraavana päivänä. Otimme loppupäivän rennosti pelaillen aulassa korttia. Kävimme visiitillä myös Lavenan kylässä, joka oli todella alkeellinen. Kyläläiset asuivat pienissä peltihökkeleissä sun muissa murjuissa. Pienistä asumuksista huolimatta perheet olivat isoja, sillä monilla pariskunnilla oli ruokittavanaan kymmenpäinen lapsikatras. Pyykkiä roikkui naruilla siellä täällä. Kaikki hymyilivät meille. Kyläläisillä oli onnenpäivä, sillä balolo-madot olivat nousseet viime yönä merenpintaan kutemaan. Niiden kuteminen tapahtui vain kerran vuodessa, jolloin kyläläiset olivat valmiina pyydystämään satapäin matoja ruokapöytään. Balolo-matoja näkyikin kattiloissa ja padoissa ympäri kylää. Erään hökkelin edustalla istui mummo nurmikolla lappaen sinistä matosoppaa lusikalla suuhunsa. Myös meille tarjottiin balolo-matoja, mutta kieltäydyimme niistä kohteliaasti.

Torstaina lähdimme jo aamuviiden bussilla Vidawaan. Majatalon "respassa" oleva nainen oli luvannut valmistaa meille lounaan, jotta jaksaisimme vaeltaa seitsemän tuntia. Olimme vielä sängyssä, kun bussi kurvasi pihaan etuajassa. Puimme nopeasti ja juoksimme ulos, mutta lounasnaista ei näkynyt missään. Bussikuski odotti jo kärsimättömänä, kun kysyimme kyläläisiltä naisesta. Tämä oli vielä nukkumassa, mutta toi meille muutaman minuutin päästä lounaskassimme. Hyppäsimme nopeasti bussiin. Matkalla huomasimme, että nainen oli pakannut meille mukaan vain pari keksipakettia. Hän oli ilmeisesti unohtanut lounaan. Ei paljon naurattanut, sillä seitsemän tunnin vaellus trooppisessa ilmastossa ylös vuorelle keksipaketin voimalla ei kuulostanut hyvältä.

Saavuimme pian Vidawaan ja tapasimme oppaamme Makarion. Selitimme hänelle tilanteemme. Hän sanoi, että tarjolla oli myös puolen päivän vaelluksia. Hinta oli kuitenkin sama. Saimme kuitenkin sovittua sellaisen diilin, että kävelisimme vain viitisen tuntia, minkä jälkeen nauttisimme lounasta kylässä. Lounaan jälkeen opas veisi meidät vielä Tavoron vesiputouksille, jonne alkuperäinen seitsemän tunnin vaellus olisi päättynyt. Hinta ei taaskaan muuttunut, mikä oli outoa. Hinta oli sama, otimme lounaan tai emme, kävelimme kaksi tai seitsemän tuntia. Muutenkin tuntuu, että Fidzillä hinnoitellaan oudosti. Jos vaikka kilon pussi riisiä on euron, kahden kilon pussi riisiä on kolme euroa eikä niin, että suuri ostos olisi halvempi. Miksi kukaan edes haluaisi ostaa sitä kahden kilon kalliimpaa pussia, kun samalla hinnalla saisi kolme kiloa riisiä pienemmissä pusseissa.

Lähdimme vaeltamaan ylös rinnettä tyytyväisin mielin. Kun olimme kävelleet vehreän, kostean pusikon läpi puolisen tuntia, totesi oppaamme viljelysmaiden loppuneen ja viidakon alkavan. Katsoimme Jaakon kanssa toisiamme, sillä jo siihenastinen matka oli ollut aikamoista viidakkoa. Maa oli niin kosteaa, että sammakkoja pomppi siellä täällä ja piti varoa, ettei liukastunut. Oppaamme oli todella mukava ja taitava. Hän kertoi meille tarinoita esi-isistään ja heidän elämästään sademetsässä. Hän ei kuitenkaan tyytynyt pelkkiin tarinoihin, vaan näytti meille monet asiat ihan käytännössä. Makario näytti, miten viidakosta voi löytää ja valmistaa lääkettä kuumeeseen, ja miten ihmiset peseytyivät ennen saippuoita ja pesuaineita. Hän myös rakensi toimivan ansan ja avasi meille tuoreet, juotavat kookokset viidakkoveitsellään. Ne olivat superherkullisia! Tarkkailimme myös lintuja ja näimme jopa pari erikoisempaa lajia. Vaellus sademetsässä oli kaikin puolin todella antoisa.

Kun palasimme Vidawan kylään, meitä odotti herkullinen kasvislounas. Juttelimme vielä hetken kyläläisten kanssa, ennen kuin lähdimme rannan kautta Tavoron vesiputouksille. Vesiputouksia oli yhteensä kolme, mutta päätimme käydä vain ensimmäisellä, joka oli kaikkein suurin. Edessä oli vielä viiden kilometrin kävely takaisin Lavenaan, joten voimia oli säästettävä. Kävimme siis virkistävällä uinnilla Tavoron suurimmalla putouksella. Korkean vesiputouksen takana oli noin nelimetrinen kieleke, jonka päältä pystyi hyppäämään alas veteen. Hyppelimme kielekkeeltä alas useamman kerran vesiputouksen pauhuessa vieressä. Oli ihanan virkistävää uida viileässä putouksessa pitkän kävelyn jälkeen.

Uintihetken jälkeen hyvästelimme Makarion ja kiitimme häntä ihanasta päivästä. Matka takaisin Lavenaan taittui sinne vievää kapeaa kivitietä kävellen. Näimme matkalla tien varressa laiduntavia eläimiä ja merenrannalle aidattuja sikoja sekä pieniä possuja. Kaikki vastaantulevat kyläläiset tervehtivät meitä iloisesti, lapset tervehtivät useampaan otteeseen. Kun lopulta pääsimme takaisin Lavenaan, olimme aivan poikki koko päivän kestäneestä kävelystä.

Tänään aiomme vain rentoutua ja nauttia Lavenan kylän leppoisasta tunnelmasta. Huomenna menemme snorklaamaan Waitabu Marine Parkiin. Sunnuntaina jätämme Lavenan taaksemme ja suuntaamme Taveunin länsipuolelle.