Lähdimme eilen pois Lavenasta ajatuksenamme mennä pariksi yöksi Vunaan, joka on aivan Taveunin eteläkärjessä. Vaihdoimme kuitenkin suunnitelmaa viime tingassa ja tulimme tänne länsirannikon Naqaraan. Paikka itsessään ei ole kovin kummoinen, mutta tästä on vain kivenheitto Rainbow Reefille eli sateenkaaririutalle, jonne halusimme snorklaamaan. Takeita sinne pääsystä ei ollut, mutta otimme kuitenkin riskin ja asetuimme Chottun kotoisaan motelliin Naqaran kylän pieneen keskustaan. Palataanpa kuitenkin muutama päivä ajassa taaksepäin.

Lauantaina kävimme snorklaamassa ensimmäistä kertaa täällä Fidzillä, sillä Savusavulla saamani korvatulehduksen takia en ole päässyt aiemmin veteen. Otimme bussin Lavenasta Waitabu Marine Parkiin, joka on suojeltu meripuisto seitsemän kilometrin päässä Lavenasta. Puistoon ei pääse ilman oppaita, joten jouduimme ostamaan reissaajille tarkoitetun snorklauspaketin. Retki maksoi kymmenisen euroa hengeltä ja siihen kuului venekyyti, kaksi opasta ja noin tunti snorklausta sekä varusteet. Käytimme pääosin omia välineitämme, mutta saimme sentään huonosti istuvat märkäpuvut käyttöömme. Ensin oppaat sanoivat, että lähtisimme veteen noin kahden maissa. Kello oli silloin 12. Pian oppaat sanoivat, että menisimme veteen yhdeltä. Otimme siis aikamme, kunnes oppaat alkoivat hoputtaa meitä, että nyt pitäisi jo mennä. Kello oli ehkä vartin yli 12.

Venekyyti oli lyhyt, joten olimme tuotapikaa vedessä. Odotimme innolla, mitä kaikkea Waitabun suojeltu riutta pitäisi sisällään. Petyimme kuitenkin pahasti, sillä oppaat vain värisivät kylmästä koko ajan eivätkä puhuneet sanaakaan. He eivät myöskään ohjanneet meitä parhaille paikoille, vaan snorklasivat täysin sattumanvaraisesti paikasta toiseen. Välillä he menivät niin syvälle, että pohja ei edes näkynyt. Jouduimmekin itse etsimään kaikki hienot kalat ja simpukat. Olimme koko ajan kaukana riutan reunalla, joten aallokko oli kova. En tiedä, olisivatko oppaat osanneet tehdä mitään, jos olisimme lähteneet virtojen mukana avomerelle. Noin tunnin kuluttua toinen oppaista avasi suunsa ja sanoi, että aika oli loppu. Palasimme veneelle ja takaisin rantaan hiljaisissa tunnelmissa.

Pyysin henkilökuntaa tilaamaan meille taksin, johon olin varannut oikean summan rahaa. Kun taksi tuli paikalle, pyysi intialainen kuski matkasta lähes kolminkertaista hintaa. Kieltäydyimme kohteliaasti ja lähdimme matkaan kävellen, jolloin kuski tivasi meiltä rahaa siitä, että oli ajanut paikalle. En suostunut, jolloin kuski uhkasi soittaa poliisin. Sanoin, että siitä vaan ja lähdimme kävelemään. Lavenaan oli seitsemän kilometrin matka, mutta poliisisetää ei näkynyt. Loppumatkasta saimme paikallisilta kyydin Lavenaan. Taksikuskin ahneus jäi kuitenkin rasittamaan, sillä tämä varmaan oletti valkoisen ihonvärin olevan tae siitä, että kolminkertainen hintapyyntö olisi aiheellinen. En halunnut tukea huijarin bisneksiä.

Lavenaan päästyämme ilta kului juttelun ja kortinpeluun merkeissä muiden reissaajien kanssa. Tilasimme viimeistä kertaa myös illalliset, jotka nautimme ulkona merenrantapöydässä. Maksoimme koko viikon majoituslaskun, joka oli noin 80 euroa. Kun kyselin ainoan Lavenasta lähtevän bussin aikataulua aamuksi, sain monenlaisia vastauksia - puoli kuudelta, kuudelta ja seitsemältä. Heräsimme varmuuden vuoksi viideltä, ettemme olisi ainakaan myöhässä. Muita busseja kun ei sunnuntaina mennyt. Bussi lähti lopulta 6:45.

Naqaraan saavuttuamme lähes joka paikka oli kiinni, koska oli sunnuntai. Halusimme ruokaa, mutta yksikään ravintola ei ollut auki. Heitimme laukkumme Chottun motelliin, josta saimme kunnon luksushuoneen sähköllä, keittiöllä ja lämpimällä suihkulla. Sänkykin oli tosi pehmeä. Tuntui, kuin olisimme saapuneet viiden tähden hotelliin. Lounaan ostimme kylällä asuvalta intialaiselta perheeltä, jolla oli mainoskyltti ruuasta tienvarressa. Mitään ravintolaa ei ollut, vain omakotitalo ja pihalla telmivät lapset. Kysyimme, onnistuisiko lounas ja muutama samosa jossain vaiheessa. Haimme tulisen lounaan parin tunnin päästä ja sitäkin tulisemmat samosat iltapäivällä. Ilta kului mukavasti vuorotellen vessanpöntöllä istuessa.

Tänään soitimme heti aamusta paikalliseen sukellusfirmaan, josko heiltä löytyisi snorklausretki Rainbow Reefille. Kaikki veneet olivat kuulemma jo lähteneet, mutta firma lupasi hoitaa meille yksityisretken. Otimme sen heti, sillä hinta meiltä yhteensä oli noin 40 euroa. Reilun tunnin päästä olimme jo laiturilla odottamassa kyytiä riutalle. Pian yksi firman työntekijöistä poimi meidät kyytiinsä nopeaan moottoriveneeseen. Meren pinta oli tyynempi kuin koskaan, ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Ajoimme noin vartin verran turkoosin veden yli sateenkaaririutalle. Kohteemme oli Nuku Reef, joka soveltui täydellisesti snorklaukseen.

Retkemme oli täydellinen. Rainbow Reef oli yksi parhaista ellei parhain snorklauspaikka, jossa olen koskaan käynyt. Siellä oli kovia ja pehmeitä koralleja, jotka hehkuivat punaisina, pinkkeinä, liloina, keltaisina ja muina sateenkaaren väreinä. Paikka oli kuin vedenalainen puutarha kaikessa väriloistossaan. Näimme myös paljon kiintoisia kaloja ja simpukoita. Snorklasimme yhteensä lähes kolme tuntia - kävimme välillä vain lämmittelemässä ja syömässä välipalaa veneessä. Veneen kuljettaja heitti meidät aina riutan toiseen päähän, josta oli kovat virtaukset toiseen päähän riuttaa. Myötävirtaan oli helppo snorklata, mutta vastavirtaan oli lähes mahdoton uida. Uskomatonta, kuinka vahvoja virtauksia meressä voi ollakaan, vaikka ne eivät ole mitenkään nähtävissä.

Kun olimme snorklanneet mielestämme tarpeeksi, heitti veneen kuljettaja meidät takaisin rantaan. Aallokko matkalla oli voimistunut, ja tyyni meri oli kadonnut. Vartin venematkan jälkeen kiitimme kuljettajaa mahtavasta retkestä ja kävelimme takaisin motelliin. Suihkuun mennessä havaitsin kunnon bikinirajat ja naamaan piirtyneen maskin. Silloin en kuitenkaan vielä arvannut, kuinka pahasti olin palanut. Aurinkorasva oli nimittäin unohtunut aamulla kotiin, ja palaminen oli vaikea huomata snorklatessa viileässä vedessä selkä aurinkoon päin.

Suihkun ja lounaan jälkeen kävimme Taveunin kansainvälisellä päivämäärärajalla, jossa voi seisoa toinen jalka eilisessä ja toinen tässä päivässä. Päivämääräraja halkaisee Taveunin saaren nimittäin kahtia. Käytännössä Fidzillä noudatetaan kuitenkin vain yhtä aikavyöhykettä, sillä muuten ajan kanssa pelaaminen olisi aikamoista sekoilua. Kuvitelkaa, että esimerkiksi Oulussa olisi maanantai ja Kuopiossa vasta sunnuntai. Siinä olisi työtä myös aikataulujen laatijoille. Niinpä koko Fidzi elää tätä päivää sen sijaan, että osa saariryhmää eläisi vasta eilistä. Kävimme myös katsomassa, millainen on Waitavalan vesiliuku. Se oli pitkä, luonnon oma vesiliukumäki keskellä viidakkoa. Jos paikalla olisi ollut porukkaa näyttämässä mallia, olisimme ehkä kokeilleet hurjaa liukua. Nyt se jäi kuitenkin väliin.

Huomenna jätämme ihanan Taveunin saaren taaksemme ja suuntaamme laivalla Suvaan, joka on Fidzin pääkaupunki. Ostimme tänään liput laivan economy-luokkaan, joten makuupaikoista on turha edes haaveilla. Ei siinä muuten mitään, mutta 18 tunnin laivamatka penkillä istuen ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Budjetti on kuitenkin tiukka. Suvasta jatkamme matkaamme Ovalaun saarelle Levukaan, jonne pääsee bussi-laiva -yhdistelmällä. Joudumme kuitenkin notkumaan Suvassa kamojen kanssa kahdeksan tuntia ennen Ovalaulle lähtöä. Vasta Levukassa on aika levähtää pari päivää ennen pienelle ja eristäytyneelle Caqalain saarelle menoa.