Kiinan taival alkoi haikealla mielellä, kaipuu takaisin Filippiineille oli kova. Polte Kiinan matkailuun ei ollut enää voimissaan, kiitos kiinalaisten turistien käytöksen, jota oltiin ihmetellen seurattu Taiwanissa ja Filippiineillä. Hetkittäin olimme jopa pohtineet Kiinan skippaamista kokonaan. Etenkin, koska meitä oli varoitettu Tiibetiin pääsyn mahdottomuudesta. Halusimme kuitenkin kokeilla onneamme Tiibetin suhteen.

Hongkongista lähtiessä emme vielä edes tienneet minne päin Kiinaa olimme suuntaamassa. Juna-asemalla päätimme ostaa junaliput Guiliniin. Hongkongissa Hunghomin juna-aseman lippuluukulla meidät jostain syystä käännytettiin toiselle myyntipisteelle. Toisella luukulla meille sanottiin olevan saatavilla ainoastaan soft-sleeper -lippuja (kallein ja paras junien lippuluokka Kiinassa, 4 petiä kahdessa kerroksessa yhdessä hytissä ja ovi). Yleensä riittää astetta alempi hard-sleeper -lippu (6 petiä kolmessa kerroksessa, tila avoin käytävälle). Liput olivat huomattavan arvokkaat, mutta vaihtoehtoja ei tuntunut olevan.

Juna-asemalta matkasimme metrolla Shenzheniin, joka on Hongkongin rajakaupunki Manner-Kiinan puolella. Juna Guiliniin oli määrä lähteä Shenzhenistä 2h rajanylityksen jälkeen. Metrolta kävellessämme kohti juna-asemaa viereen tupsahti Davidiksi esittäytynyt kiinalaismies. David alkoi jutella meille ja kysellä mihin oltiin menossa. Hän ihmetteli miksi oltiin menossa Guiliniin ja miksi meillä oli kalliit soft-sleeper -junaliput. Niin tajusimme tulleemme koijatuksi jo Hongkongin lipputiskillä. David totesi lippujen olevan palautettavissa, vaikka meille oli toisaalla sanottu muuta. David tuntui olevan huolissaan siitä, ettemme maksa tietämättöminä liikaa. David ehdotti bussikyyditystä Yangshuohon, jossa hänen mukaansa oli paljon enemmän nähtävää. Bussikyyti olisi halvempi ja nopeampi. David halusi välttämättä lähteä mukaamme selvittämään lippuasiaa. Hetken punnittuamme koijauksen mahdollisuutta päätimme lähteä hänen mukaansa.

David hoiti lippuasiat kätevästi ja sutjakkaasti ja niin meillä oli bussiliput kourassa. Rahaakin säästyi junalippujen palautuksen jälkeen. Lisäksi David antoi meille käyntikorttinsa ja kertoi auttavansa mielellään jos me tai kaverimme tarvitaan myöhemmin lisää apua Kiinassa. Jälkeenpäin ihmeteltiin, mistä hän oikein siihen tupsahti. Usko Kiinaan ja kiinalaisiin oli palautunut. Aurinkokin paistoi Shenzhenissä, mikä ei ole itsestäänselvyys Kiinassa, kiitos saasteiden.

Bussiin päästäksemme meidän piti mennä paikallisbussilla bussiasemalle. Bussi oli luonnollisesti tupaten täynnä ja rinkat ym. tavarat oli otettava mukaan sisälle. Rinkat selässä, reput sylissä sekä eväs- ja juomakassi kädessä oli ahtauduttava seisomaan käytävälle. Bussikuski paljastuikin yllättävän sadistiseksi, jonka kaltaisiin ei edes härmän syksyssä törmää. Kuski yritti joka jarrutuksella saada meidät ym. länsimaalaiset matkailijat rinkkojensa kanssa kaatumaan, katsoen samalla peilistä ja nauraen edessä seisovien paikallisten kanssa. Siinä samalla kun yritti epätoivoisesti roikkua käsikahvasta seuraten ruokakassin sisällön leviämistä pitkin bussin lattiaa ja ihmisten jalkoihin, oli taas usko koetuksella. Tervetuloa Kiinaan!

Tuskaisen bussimatkan jälkeen saimme pelastettua bussin lattialta suurimman osan eväistä. Olimme saapuneet bussiasemalle. Ennen Yangshuon bussiin nousemista eräs länsimaalainen matkailija varoitti sleeper-busseissa esiintyvistä ötököistä, jotka menevät ihon alle ja kutisevät järjettömästi. Liioiteltua tai ei, luteet tuoreessa muistissa vedettiin pitkiä housuja jalkaan bussin edustalla. Ei haluttu ottaa MITÄÄN riskejä. Menopeli osoittautui tosiaan sleeper-bussiksi. Sisällä odotti onnettoman pienet ja ahtaat makuutilat, ylä- ja alapedit. Käytävällä mahtui kävelemään ainoastaan sivuttain. Bussi oli "täynnä" lähtiessä eli kaikki makuupaikat käytössä. Tämä ei Kiinassa suinkaan tarkoita, etteikö matkustajia voisi ottaa vielä lisää. Matkan saatossa käytävät täyttyivät nukkuvista kiinalaisista. Ja lämpöä riitti.

Yangshuossa vietimme vain yhden yön, jonka jälkeen matka jatkui Xingpingiin, pieneen kaupunkiin Etelä-Kiinassa. Xingpingissä maisemaa hallitsevat jylhät kalkkikivivuoret. Eräänä päivänä suuntasimme kävellen maisemareitille, johon mukaamme liittyi saksalainen ja kiinalainen matkaaja. Keskustelua heräsi myös Taiwanista. Saksalainen kysyi tarkentavasti kiinalaiselta, kuuluuko Taiwan Kiinaan, johon kiinalainen vastasi myöntävästi. Tämä osoittaa, kuinka Kiina olettaa Taiwanin kuuluvan Kiinalle. Tietääksemme myöskään Suomi ei ole tunnustanut Taiwania itsenäiseksi valtioksi.

Matka Xingpingistä jatkui Guilinin kautta paikkaan nimeltä Dragon´s Backbone Rice Terraces, joka on valtava riisipeltokeskittymä vuorten rinteillä. Pellot nousevat jopa 1000m korkeuteen. Dazhai oli nimeltään maaseutukylä, jossa majoituimme. Onneksi jokin ääni pään sisällä suositteli jättämään rinkat Guilinin hostelliin säilytykseen ja ottamaan mukaan pelkät päiväreput, koska matka bussipysäkiltä majapaikkaan, joka sijaitsi vuoren huipulla, oli pelkkää nousua kiviportaita pitkin. Bussipysäkillä oli toki odottamassa kantajia korit selässä ja nykimässä hihasta. Kantajat olivat meitä 30-40 vuotta vanhempia naisia, mikä olisi ainakin meille eettinen syy olla käyttämättä tätä palvelua. Myös muut länsimaalaiset matkailijat kantoivat itse omat tavaransa, toisin kuin kiinalaiset turistit, jotka surutta laittoivat kaikki kantamuksensa, jopa vesipullonsa ja sipsinsä näiden naisten kannettavaksi. Maisemat riisipelloilla olivat vaikuttavat. Ihmeteltiin sitä valtavaa työnmäärää, mitä sadon eteen tehdään joka vuosi, istutus keväällä seisten sääriä myöten kylmässä liejussa ja sadonkorjuu aika syksyllä, kun nostavat riisin pellosta ja kantavat riisisäkit alas vuoren juurelle. Bongattiin myös käärmeitä vetisissä riisipelloissa ja muutamia poneja. Kävellessämme eräänä päivänä pitkin peltoja, tapasimme amerikkalaisen miehen, joka kysyi samantien olemmeko Suomesta. Kertoi käyneensä Suomessa ja ihmetelleen jo tuolloin, kuinka suomalaiset edes ymmärtävät toisiaan, koska kyseessä on niin outo kieli. Vastasimme ettemme aina ymmärräkään.

Riisiviljemiltä palattiin takaisin Guiliniin. Olimme lähtiessä käyneet kysymässä junalippuja Chengduun. Luukulla sanottiin, että ainoastaan hard-seater -lippuja oli saatavilla. Tällä lippuluokalla istutaan koko matka 6 hengen loosseissa. Lisäksi vaunut täyttyvät yleensä myös massoittain seisovista ihmisistä. Tästä meillä oli kokemusta edelliseltä Kiinan reissulta, jolloin vaunussa leijaili myös vahva savupilvi tupakoijien toimesta. Ajatus 24h istumisesta hard-seater -luokassa tuntui järjenvastaiselta, joten liput jäivät ostamatta. Yritimme lippujen hankintaa nyt uudelleen. Jollain ihmeen tuurilla nyt olikin saatavilla hard-sleeper -paikkoja seuraavalle päivälle. Kyllä nyt hymyilytti ja läpyjä lyötiin yhteen!

24h junamatka Guilinista Chengduun sujui tuskattomasti. Päätarkoitus Chengduun saapumisella oli selvittää mahdollisuus päästä toteuttamaan suurta haavettamme, matkaa Tiibetiin. Hostellissa asiaa alettiin järjestellä heti. Ensin meistä lähetettiin tiedot Lhasaan ja odotimme Tiibetin erikoislupien saamista. Luvat myönnettiin, mutta lähtö Lhasaan oli mahdollista aikaisintaan kaksi viikkoa myöhemmin. Mietimme miten saamme aikamme kulumaan Chengdussa. Myöskin Chengdu sijaitsee kohtuullisen kaukana kaikkialta, joten matkustus muualle vie paljon aikaa ja lomasesongin takia oli vaikea saada junalippuja. Chengdussa lähdimme kiertelemään kamerakauppoja, tosin epäilevästi, koska meitä oli varoitettu kopioiden valtavasta määrästä. Jättimäisessä elektroniikkamarketissa oli myös kamerakorjaaja ja päätimme kokeilla onneamme rikkinäisen kameran suhteen. 1,5h seurattiin korjaajan yritystä saada kamera toimimaan ja täytyy todella nostaa hattua kaverin pitkälle pinnalle. Lopulta kamera saatiin kuntoon, uskomatonta kyllä. Oltiin todella iloisia, kun saatiin hyvä kamera taas käyttöön.

Chengdussa kävimme kansainvälisellä lääkäriasemalla tutkituttamassa Ollin korvaa. Tulehdus oli parantunut, mutta jäätiin vielä seurantalinjalle korvan tukkaisuuden vuoksi. Eräs lääkäriaseman hoitaja kysyi olemmeko Suomesta, vastasimme myöntävästi. Takahuoneesta ilmestyi toinen kiinalainen hoitaja, joka alkoi jutella sujuvalla härmänkielellä: "Mä opin suomea, kun mä asuin Lohjalla..." ja niin tarina jatkui mm. ilmaston kylmyyttä manaamalla". Molemmat oltiin ihmeissään tapahtumasta. Kiinassa harvemmin tapaa edes englantia puhuvia paikallisia ja nyt törmättiin sujuvaan suomen kieleen.

Chengdussa kävimme tutustumassa jättipandojen tutkimuskeskukseen, jossa saatiin seurata niiden touhuja melko luonnonmukaisissa oloissa. Pandat olivat niin suloisia! Kävimme myös Chengdun People´s park:ssa seuraamaassa paikallisten vapaa-ajanviettoa. Oli jumppaa, tanssia, pallopelejä, lautapelejä ym. Pääsimme aitiopaikalta seuraamaan ja Olli pääsi osallistumaan kiinalaiseen taiteenlajiin, jossa taiteilijat maalaavat vedellä ja isoilla siveltimillä tekstiä laattoihin. Hostellissa tutustuimme australialaisiin Andyyn ja Sarahiin, jotka olivat intoa täynnä Kiinan matkailusta. Heidän innostuneisuus tarttui myös meihin ja nähtiin Kiina jälleen uusin silmin.

Eräänä päivänä päätimme nelistään lähteä Huanglongxin vanhaan kaupunkiin, jossa on kuvattu Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme -elokuva, mutta päivä ei mennyt ihan putkeen. Bussiasemalla ostimme bussiliput pariskunnittain peräkkäin. Lippuja vertaillessa huomattiin olevamme eri busseissa. Andyn ja Sarahin bussin oli määrä lähteä samaan määränpäähän 5min meitä ennen. Sovittiin, että he odottavat meitä perillä. Tunnin bussimatkan jälkeen (jossa bussi kulki enemmän vastustajien kaistalla, kuin omallaan) perillä asemalla ei aussipariskuntaa näkynyt missään. Odoteltiin 20min, jonka jälkeen päätettiin hypätä vanhaan kaupunkiin vievään bussiin, koska ajateltiin heidän menneen jo sinne. Seuraavan kerran tavattiin illalla hostellissa. Andyn ja Sarahin bussi olikin mennyt aivan eri paikkaan. Kuulemma bussissa oli käyty kiinaksi neuvonpito matkustajien kesken bussin uudesta määränpäästä, länsimaalaisia luonnollisesti huomioimatta. Illalla naurettiin asialle, vaikka kaikkia oli erkaantuminen kovasti harmittanut.

Seuraavana päivänä pelattiin varman päälle ja ostettiin neljä lippua kerralla. Lähdettiin katsomaan Kiinan suurinta Giant Buddha-patsasta. Mukaan liittyi myös italialainen Lara, joka oli opiskellut Kiinassa ja osasi mandariinia. Larasta olikin suuri apu toimiessaan tulkkina. Buddha-patsas oli todellakin valtava, 71m. Kuten monet muutkin paikat Kiinassa, oli tämäkin täynnä vierailijoita. Tämä ajankohta on ollut melko huono Kiinan matkailun kannalta. Eletään high-season -kautta ja kiinalaiset matkustaa paljon. Junaliput on kiven alla ja hinnat katossa.

Andyn ja Sarahin kanssa kävimme myös katsomassa paikallista Sichuan operaa, jossa oli luvassa kasvojenvaihtoa, laulua, tanssia, nukkeja ja tulenpuhaltamista. Esitys oli hyvin mukaansa tempaava, monipuolinen ja dramaattinen. Varsinkin näyttelijöiden akrobatia ja ilmenäyttely jäivät vahvasti mieleen. Poistuimme salista esityksen jälkeen oikein tyytyväisinä. Hostellilla opeteltiin pelaamaan perinteistä kiinalaista Mahjong-peliä, jota näkee paljon pelattavan puistoissa. Andy ja Sarah olivat ostaneet omat pelipalikat kotiin vietäväksi ja niillä nyt harjoiteltiin sääntöjä hostellilla kiinalaisten vieraiden avustuksella, vaikka säännöt tuntuivatkin vaihtelevan provinssien mukaan.

Kun rahaa tuntui palavan jo Tiibetiin matkaan lahjakkaasti, saatiin lisäerä kuluihin ylimääräisellä Hongkongin reissulla. Double-entry -viisumin ensimmäinen kuukausi oli loppumassa ja maasta oli poistuttava ennen seuraavaa viisumikuukautta. Hongkong tuntui olevan ainoa järkevä vaihtoehto viisumivapautensa vuoksi. Suunnittelimme matkalla poikkeavamme myös muissa maakunnissa. Junalippujen saaminen riittävän ajoissa oli kuitenkin mahdotonta, joten oli lennettävä. Lennot ostettiin Shenzheniin ja takaisin Chengduun. Lähtöyönä Ollilla alkoi piinaavan agressiivinen mahatauti ja joka paheni tunti tunnilta. Lentokentän vessassa ollessa kaksinkerroin alkoi olo jo tuntua siltä, että täytyy hakeutua sairaalaan, mutta onneksi oli sairaanhoitaja mukana ja tropit kunnossa. Päästiin koneeseen ja perille ilman sotkua tai tajunnanmenetystä. Mutta varustelistaan lisäys aikuisvaipat, sinulle, joka haluat tuntea olosi varmaksi. Aika Shenzhenissä meni lepäillessä. Hongkongissa kävimme vain rajalla kääntymässa ja napostelemassa tähtipukissa (starbucks) croisantit.

Vaikka tällä kertaa Kiinassa tiesimme jo mitä on vastassa, osaa Kiina silti aina yllättää niin hyvässä kuin pahassa. Yhä edelleen monet asiat ja tavat ärsyttää eikä pysty ymmärtää, mutta paljon ollaan silti opittu. Meidän on kuitenkin muistettava, että ollaan vieraana toisessa kulttuurissa eikä voida tuomita paikallisia tapoja. Paljon olemme pohtineet myös Kiinan ruokakulttuuria. Vaikka alkuun ällötti ajatus, mitä kaikkea kiinalaiset syövät ja mitä lihatiskillä näkee, on se todellista hyötykäyttöä. Teuraseläimestä ei paljon hukkaan heitetä. Kiina kehittyy valtavaa vauhtia ja jättää samalla myös paljon peruuttamatonta tuhoa jälkeensä. Mandariinikiinaa ei tälläkään reissulla osattu, mutta silti ollaan pärjätty. Kiinan matkailussa säästäisi kuitenkin aikaa, rahaa ja hermoja, jos osaisi paikallista kieltä edes välttävästi. Nyt edessä on yksi tämän matkan odotetuimmista kohokohdista, olemme junassa matkalla kohti Lhasaa, maailman kattoa.