Nyt ollaan sit Harrin ja Jannen kanssa Khao Lakissa,joka on kyllä aika rauhallinen paikka. Täällä on todella paljon vanhuksia ja sitten lapsiperheitä. Mut se olikin jo ennakkoon tiedossa. Biitsi täällä on hieno. Se on jotain 13km pitkä. Ekaa kertaa, kun kattoo ulapalle ei näy mitään saaria. Yleensä aina ku on katsonut merelle on siellä nähnyt saaria. Täs kohtaa tää maasto on aika tasaista ja varsinki rannan vieressä. Tsunami turvapaikkaanki tais olla pari kilometriä lähimmän tsunami hazard kyltin mukaan. Näit kylttei näkee nyt tsunamin jälkeen niil paikoilla, missä tsunami teki pahinta jälkeä. Täällä niit näkee ja Phi Phillä joka paikassa. Täällä Khao Lakissahan kuoli useita tuhansia ihmisiä silloin tsunamiin. En tiedä ennen tsunamia, mut nykyisin ainakin täällä Bang Niang alueella näkee paljon liiketiloja, jotka on vuokrattavana ja myös maata on myytävänä. Täällä on tsunaminuseo ja se on itseasiassa aika tossa lähellä. Pitää käydä siellä tutustumassa asiaan paremmin.

Eilen ei hommailtu poikien kaa oikein mitään järkevää. Lilluttiin vähä aikaa hotellin uima-altaalla, eka hotelli muuten mulle, jossa on uima-allas, ja käytiin syömässä. Jostain kumman syystä mulla väsytti aivan tajuttomasti ja nukahdin jo kympiltä ja heräsin sit kasilta. Tuntuu uni maistuvan lomalla. Pojat kävi aamulla lenkillä ja mä tyydyin makoilee huoneessa.

Aamupalan jälkeen mentiin pariksi tunniksi meren rannalle makoilee ja uiskentelemaan. Palattiin takas hotellille ja hetki oltiin uima-altaalla. Vuokrattiin sen jälkeen hotellilta pari skootteria pariksi päiväksi ja päristeltiin niillä vesiputoukselle, joka piti olla jonkinasteinen nähtävyys. Tai no päristeltiin niin pitkälle kuin pystyttiin ja sen jälkeen jalkauduttiin. Taas huomattiin, että neuvot on vain suuntaa antavia täällä. Putoukselle piti olla 10-15 min kävely, mut käveltiin 45 min suuntaan ja en oo edes varma oliko se silloinkaan pääte pysäkki. Eka kyltti sanoi, että putoukselle 1km matka ja lähdettiin tallustaa. Ku päästiin sinne asti niin tuli sitten toinen kyltti 100m 1st level ja sen jälkeen 100m 2nd level jne. Maasto ei ollut kaikkein helpointa vaan välillä jyrkkiä kapeita polkuja ylös ja alas keskellä metsää. Pojat luovutti 3 levelillä, koska Harrilla meni hermot kiipeämiseen, kun sillä ei todellakaan ollu pieneen trekkaamiseen sopivat vaatteet. Polveen asti farkkushortsit, liukkaat tennarit ja kilokaupalla aurinkolotionia niskassa. Ja oltiin suöty viimeeksi 6h sitten, niin sekin alkoi vähän painaa jalkaa. Ite kävin nopeeta kiipeää levelillä 5 ja siihen vissiin myös päättyi polku. Ei kyl nähty mitään upeaa vesiputousta. Ainoastaan pieni puro laski kivikkoa pitkin alas. No tuli kuntoiltua ja hikoiltua taas kuin pieni possu.

Nyt pojat on syömässä kahestaan juhlistaen neljättä vuosi päivää. Ite halusin jäädä hotellille, et ne saa nyt rauhassa syödä ja vähä hempeillä.