Kun pääsin sukellusreissulta takaisin Cairnsiin, olin aivan hajalla. Niin fyysisesti kuin henkisesti. En kyennyt puhumaan mitään kieltä ja meinasin tilata taksin kilometrin kävelymatkan takia. Raahasin itseni perille ja sammuin samantien kun pää osui tyynyyn. Seuraava päivä oli kamalampi. En voinut juoda edes kahvia piristykseksi, koska olin oksentanut sitä niin runsaasti riutalle mennessä. Koko juoma kuvotti todella vahvasti. Kropan väsymystä pahempi oli kuitenkin fiilis, koska mulla oli ollut aivan liian kivaa. En olisi millään halunnut lähteä jatkamaan matkaa, mutta lennot oli jo varattuna. Niinpä kävelin koko maanantain rantaa pitkin ja rääyin silmät päästäni. Pidin tottakai aurinkolaseja suojana, ettei vaan kukaan huomannut mitään. Olisi kyllä ollut tarvetta aurinkolasien pyyhkijöille, sen verran kosteeta oli meno. Mutta seikkailun on vaan joskus päätyttävä, eihän niitä muuten saa uusia. Ja oikeasti kun miettii, mielummin sitä lähtee silloin kun on kivaa. Ja onhan mulla vielä monta kuukautta reissua edessä, Australian osuus on vaan ohi.

Lennähdin vielä Sydneyhin ja majoituin tanssileirillä tapaamani Pipin luona. Loppuaika meni auttaessa ison Afrikka-tapahtuman järjestämisessä ja siihen osallistumisessa. Lauantaina sentään ehdin käydä jättämässä hyvästit oopperatalolle ja näyttäytyä Salsabileissä, ghettomenoissa ja Dubstep-kekkereissä. Niin ja tietty heittää parit afroworkshopit. Olin saanut myös karseen nuha-kuume-flunssa-taudin Sydneyn ilman takia. (Ja myönnän, en maannut sängynpohjalla vaan painoin menemään.) Oli niin kylmä, että käytin kaksia housuja ja kolmea paitaa sekä takkia. Koska Australiassa talot rakennetaan kesäsäätä ajatellen, ulkoilman ollessa +10, sisällä on puolet vähemmän. Kätevää oli se, että voita pystyi säilyttämään keittiön pöydällä, eikä se ollut edes pehmeää!

Menin lentokentälle maanantaiaamuna oikein tyytyväisenä. Rinkka painoi 16,5kg ja kaikki oli mukana. Maasta lähtö osoittautui yllättävän haastavaksi. Ensimmäisenä passintarkastaja-pappa totesi, että sulla on väärä nimi. No eipä siinä. Meikä on siis elänyt valheessa liki 25 vuotta ja kehdannut vielä esitellä itsensä Reettana. Lisäksi Papparaisen mielestä mun passikuva oli huono - Hmm. Tiedetään kuvassa on hieman juhla-turvotusta jne.

Seuraavaksi se kysyi, että "onko mulla toista passia?" Toista passia? Haloo?!
No varroppa hetki pappapieni, niin kaivan ton mun kakkospassin takataskusta.. 30 minuutin jälkeen olin jo myöhässä aikataulusta, sillä halusin ostaa lentokentältä vesinokkaeläin-avaimenperän. Se jäi nyt tekemättä, mutta minä ehdin rumasta kuvasta ja väärästä nimestä huolimatta koneeseen. Edessä oli yhdeksän tunnin lento, kahdentoista tunnin vaihto ja kahden tunnin lento. Kuullostaa karulle, mutta oikeestaan ei haittaa, halpa ei ole aina hyvää. Ja perillä mua odottaa oikea aarre <3