Ideaalitilanteessa reissaaminen on parasta arkea. Mullon ollut koko ensimmäisen viikon joku flow, eikä sitä tunne yhtään olevansa ulkomailla. Nyt kun kaupastakin alkoi löytyä lemppari safcaa (tahini, falafelit, pähkinät jne) massu kiittää. Oon jo tottunut meikittömään naamaan ja nopeammin likaantuviin hiuksiin, tosin mun tapauksessa letti on vaan entistä kiharampi. Muutaman vaatteen valikoima ei kyllästytä ja musta on ihan ok syödä lounaaksi jäätelöä.
Muut tytöt tykkää somesta 24/7, yllättäen Reetta ei niinkään. Puhelin meni vahingossa takalukkoon puk-koodille jo lentokentällä ja tässä pikkuhiljaa sekin ehkä aukeaa joku päivä. Nettiinkin pääsee jos wifi ei ole liian ruuhkainen - yleensä se kyllä on.

Otimme suunnaksi Bondi Beachin. Kyseessä on siis Sydneyssä oleva Rantojen Ranta. Alku meni niinkin lupaavasti, että noustiin väärään junaan ja päätepysäkillä herätessä ympärillä oli lehmiä. Piti näimmä käydä tsekkaamassa kunnon offarihoodit. Tytöt oli tehnyt hostellivarauksen ennen mua, joten välissämme oli yksi kerros ja minä majoituin viiden miehen kanssa. Herranen aika, ihan kun naista ennen näkemättömät inttijäbät olisi koottu samaan koppiin. Sitä saa mitä tilaa.. ja ette ikinä usko mitä yöllä tapahtui?? Sain nukkua ihan rauhassa koko 8h :)

Oon käynyt lenkkeilemässä auringonlaskun aikaan. Merentuoksu, viileä tuuli ja maisemat tekevät touhusta täydellistä viihdettä. Eilen, puolessa välissä rundia, kiipesin niin korkealle kalliolle kun pääsin. Kaukana vasemmalla näkyi ranta täynnä surffaripoikia. Mun katse hakeutui kuitenkin oikealle: kaikissa turkoosin väreissä välkkyvä meri, joka jatkui loputtomasti horisonttiin. Rahtilaivan silhuetti siinsi kaukana ulapalla. Aallot paiskautui kohti kallioita ja oli niin vahvoja, että ne olisi vienyt mut mukanaan. Meren pauhu vaimensi täyttä kurkkua laulavat kaskaijat, muuta ei sitten kuulunutkaan. Oli vain minä ja se hetki. Sinä päivänä en tarvinnut mitään muuta.