Vallaton viskominen helpotti heti, kun hyppäsin veteen. Meressä oli mukavan tasaista ja henki kulki kivasti happilaitteiden kautta. Koska sukelsin ekaa kertaa, tehtiin aluksi perusharjoituksia ja lähdetiin menemään köyttä pitkin kohti pohjaa. Korvat lumpsi ja olin vähän hitaampi kun muut kokeneemmat sukeltajat, mutta sinne mentiin! Mulla ei siis ole sukelluslisenssiä, mutta laitesukeltamaan pääsee kuka vaan terve aikuinen, jos mukana on ammattilainen.

Riutta oli kaunis, niin kaunis, että oli vaikea keskittyä mihinkään. Piti hallita sukelluslaitteet ja katsella vähintään joka suuntaan yhtäaikaa. Me kierrettiin riuttaa sekä sivupuolelta että yläpuolelta ja nähtiin mua vain hiukan pienempi merikilpikonna. Konna oli parasta aikaa syöpöttelemässä ja kaiken väriset kalat piti sille seuraa. Meidän sukellusope Scott löysi pohjasta jonkun vaarattoman mereneläimen -pehmeä, mutta kova, pilkukas 50 sentin putkilo - (en muista sen nimeä). Se tuntui hassulle kädessä ja kun sen päästi takasin pohjaan sen toisesta päästä purkautui kimaltelevat suomut ja pyrstö. Koralleja oli joka kokoa ja väriä. Niiden väleissä puikkelehti pikkukaloja, langusteja ja kaikkea, mitä en todellakaan tunnistanut kirjojen tai luontodokkareiden kuvista. Mitö lähemmäs riuttaa meni, sitä enemmän näki. Siellä korallien onkaloissa majaili jos jonkin näköistä otusta. Yksi muistutti neulatyynyä. Nähtiin pilkullisia haitakin.

Mun toinen sukellus oli aivan yhtä makee!

Olin ainut, joka halusi myös yösukellukselle. Niinpä pomppasin kolmannen kerran veteen taskulampun kanssa. Me oltiin kaksin Scottin kanssa ja ensimmäistä kertaa reissussa, musta oli todella kiva olla jonkun seurassa: Yösukellus oli nimittäin pelottavin ja siistein juttu, mitä oon tähän mennessä tehnyt. Ensinnäkin, vedessä vallitsi täysi pimeys. Meillä oli toki hyvät taskulamput ja varalamput, mutta silti. Täysin pimeää! Ilman lamppua ei nähnyt pintaa tai pohjaa, saati mitään mihinkään muuhunkaan suuntaan. Koska oltiin valontuottajat kalat ui tosi lähelle, sillä tavoin, että niiden pyrstöt osui välillä mun nilkkoihin. Eikä ne olleet mitään pikku vonkaleita vaan puolentoista metrin mooses jötköjä! Ja rumia kun mitkä.

Riutta oli erilainen verrattuna päiväsaikaan, aivan kun kalat olisi vaihtaneet yövuorolaiset kehiin. Osalla fisuista oli pimeässä hohtavia pilkkuja tai ulokkeita ja selkeästi isommat, saalistajakalat olivat liikekannalla. Ja sieltähän se sitten tuli, Hai. Nähtiin parikin, mutta suurin ja pelottavin oli 2,5 metrinen riuttahai. En myönnä, että mua pelotti aivan tajuttomasti, mutta olisin kernaasti lutkuttanut peukaloa. Riutan hait on kuitenkin vaarattomia - en siis kysynyt asiaa, mutta päättelin. Tai ehkä hai oli vain kylläinen ja sille ei kelvannut kauhusta kankea liha. Scott sanoi, että hai oli sen suurin koskaan näkemä ja heppu oli kuitenkin ollut reilu 3 vuotta sukellustoimissa.

Iltatoimien kautta illalliselle ja sitten meninkin makoilemaan laivan kannelle. Oli jotenkin mahtava olo, olin tekemässä sitä, mistä olin unelmoinut niin kauan. Ja nyt kun en enää voinut pahoin, pystyin taas suunnittelemaan mun tulevaa merirosvon uraa.

Kuvan otti Wilma, koska mullei ollut vedenalaista kameraa.