Profile
Blog
Photos
Videos
Morot pöytään ystävät!
Nyt on mahtavat 10 päivää takana eloa Filippiineillä ja tämä aika on ollut mahtavaa. Jouluna riitti vilinää ja vilskettä täällä talossa. Paikalla oli vajaat parikymmentä tyyppiä, serkkuja, setiä, tätejä jne. joten äksöniä riitti! Pari päivää meni, ennen kuin muistin kaikkien nimet. Hieman erilainen joulupöytä oli tänä vuonna, mutta oikein herkullista ruokaa oli tarjolla. Joulupäivänä käytiin pyörii Manilan ruuhkissa ja puistoissa, mihi jengi tulee viettämään ko. päivää . Porukkaa riitti!
28. päivä lähdettiin käymään pohjoisempana Baguion kaupungissa, joka on suosittu kohde etenkin paikallisten parissa. Kaupunki sijaitsee vajaan 1500 metrin korkeudessa eli etenkin iltaisin on selkeästi viileämpää. Pyörittiin serkun opastuksella kaupungissa ja tehtiin muutaman tunnin ratsastusretki ympäri laaksoa. Loppureissu toi hieman haastetta sillä köpöteltiin liikenteen seassa loppumatka. Hevoset eikä me ratsastajat oikein tykätty tästä, mutta muuten ihan mukava tapa tehdä sightseeing-kierros! Oli tarkoitus viipyä yksi yö lisää, mutta sukulaismajoituksessa tuli ongelmia, joten päädyttiin ottamaan ottamaan yöbussi jo lauantaiyönä sunnuntaiyön sijaan. Tuli jotenkuten torkuttua bussissa ja perille "kotiin" päästyämme uni maittoi ihanasti.
Uutenavuonna suurin ohjelmanumero oli reilun 50-kiloisen possun laittaminen ruuaksi. Hommat alko teurastuksella ja karvojen poistolla, johon itsekin osallistuin. Kun possu oli nakuna, se suolestettiin ja työnnettiin metallitanko persiistä suuhun, jonka varassa kaveria grillattiin notskilla n. 5-6 tuntia. Lopputuloksena aivan mahtavan herkullista luomupossua! Eritoten nahka oli herkullisen rapsakkaa popsittavaa!
Illalla paukkuivat raketit ja pommit hullunlailla. Korvatulpat tulivat tarpeeseen, jotta pystyi samalla nauttimaan rommikolaa ilman kuulon menettämistä. Paikallinen iso pullo (750ml) rommia maksaa muuten vajaat 2 euroa. Kyllä kelpais juopotella, jos siihen ois taipumusta. Myös vanhempani pääsivät mukaan paikalliseen juhlahumuun Skypen välityksellä, joka oli mukava lisä hienoon päivään.
Paikallinen ladyboyparturitäti/setä (ihan miten haluaa asian nähdä) teki myös hienoa työtä hiusten kanssa. Hinkutti varmaan vajaan tunnin verran rajojen yms. kanssa. Reilun euron hintaan kuului myös tupeen pesu sekä pieni hartia-/selkähieronta, ja jälleen kelpasi!
Muuten välipäivät on menny hengailun tai urheilun merkeissä. Salilla on tullut jumpatessa kyllä aivan valtava hiki tässä kuumuudessa ja kosteudessa. Yhtenä iltana käytiin pelaamassa Filippiinien kansallisurheilua, koripalloa. Ei ole vähään aikaan tullut pelailtua ja pallo tuntuikin suht vieraalta esineeltä. Toivottavasti pääsisi useammin pelailemaan! Taikka beachvolleyta. Paikalliset rannat taitavat vaan olla sen verran rauhallisia, ettei peliseuraa välttämättä löydy, Boracayta lukuunottamatta varmaankin.
Tänään käytiin tutustumassa mahtaviin nappisilmiin eräässä lasten hoito-/orpokodissa, jossa oli noin 30 pientä taaperoa. Tämä paikka on Annin ystävien perustama ja oli mukava nähdä, miten hyvää huolta ja hienot tilat heille on rakennettu sponsorien tuella ja avustuksella. Vietiin lapsille tuliaisiksi värityskirjoja ja makeisia. Kaikki uppoutuivat innolla lahjojen ja makeisten maailmaan, kun saatiin ne jaettua. Surullisimpana tarinana oli parin aliravitun lapsen lisäksi eräs pieni tyttö, joka oli syntynyt insestin seurauksena. Isä 17v veli ja äiti 14v sisko, kun hän syntyi. Miten sairaita ihmisiä voi olla! Kuvia täältä en kuitenkaan sopimuksen mukaan nettiin valitettavasti voi laittaa.
Ilta huipentui vielä kunnon hikireenillä salilla, jonka jälkeen "palkkariksi" syötiin ruuan lisäksi porukalla muutama ankansikiö eli balut. Maku oli hieman kananmunaa muistuttava, joskin koostumas ja ulkonäkö oli selkeästi irvokkaampi! Söin kuitenkin itsekin jopa kaksi sikiötä suolan kera! Aina pitää olla avoin uusille ruokaelämyksille ja maistaa kaikkea (tai ainakin lähes kaikkea) mitä tarjotaan.
Huomeniltana on lento Puerto Princesaan, Palawanille, josta tulee hissukseen valuttua kohti pohjoista paikallisia mahtirantoja tutkaillen. Couchsurfing-paikan onnistuin myös hommaamaan PP:sta, joten paikallistuntemusta ja hyviä vinkkejä pitäisi saada ainakin. Puerto Princesaan saapuu myös edelliseltä reissulta tuttu Kaisa, joka oli lähistöllä reissailemassa myös. Hänen kanssaan reissataan tällä kertaa tovi ympäri Filippiinien mahtisaaria.
Nyt siis tiet eroaa tällä erää kanukkikaverini kanssa, mutta oli todella mukava reissata hänen kanssaan nämä 2,5 kuukautta läpi Venäjän, Mongolian, Kiinan ja Vietnamin. Tämä jakso huipentui tänne mahtavan perheen pariin, jossa sain viettää unohtumattomat joulun ja uudenvuoden! Nyt kohti uusia seikkailuja ja mahtavia paikkoja!
Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille! Seuraavat kuulumiset jostakin päin Palawania!
- comments