Nelisen päivää vierähti nopeasti Vietnamin suurimmassa kaupungissa Ho Chi Minh Cityssä (Saigon). Saatiin kyyti Mui Ne:sta hotellin respan uudella Land Cruiserilla, joten kuuden tunnin matka sujui leppoisasti ruuhkista huolimatta. Jaettiin kyyti parin jenkkimimmin kanssa, jotka tapasin Halong Bayn risteilyllä ja nyt tapasin heidät sattumalta Mui Nen kadulla.

Seuraavana päivänä lähdettiin porukalla motoäijien kyydissä liikenteen sekaan (mielenkiintoista olla skootterin kyydissä siinä liikenteessä, itse ei tehnyt kyllä mieli ajella!) pyörimään hieman Saigonin markkinoille sekä War Remnants Museoon imemään sotatietoutta sekä katselemaan sodan aiheuttamia tuhoja. Oli surullista nähdä kaikki ne hirveydet, joita sota aiheutti ihmisille. Etenkin Agent Orangen ja muiden kemikaalisten aineiden aiheuttamat kuvat olivat kamalaa katseltavaa ja veti hiljaiseksi. Vaikka sodan loppumisesta on kulunut pian 40 vuotta, vieläkin syntyy silloin tällöin lapsia ikävien mutaatioiden kanssa tai pahasti vammautuneina.

Ilta vietettiin saigonilaistyyliin katujen muovituoleilla edullista ruokaa ja juomaa nauttien. Ilmainen viihdyke on myös samalla järjestetty, kun voit seurata ihmisvilinää kadulla.

Illalla varasin myös yhden yön retken Kaakkois-Aasian suurimman ja tärkeimmän joen, Mekongin deltalle. Vajaan 20 euron retki olikin oikein kattava ja tuli nähtyä paljon kaikenlaista. Ensimmäisenä päivänä tuli seurattua kookosmakeisten valmistusta, maisteltua paikallista hunajaa kookosnamujen lisäksi, kaulailtua pythonin kanssa. Ensimmäinen päivä oltiin yhdessä päiväretkeläisten kanssa ja ryhmä oli iso ja suhteellisen turistimeininki vallitsi.
Illaksi bussi jätti meidät tien varteen, josta motoäijät veivät meidät kotimajoituskohteeseemme, jossa tarjottiin maittava päivällinen perheen/naapurin pikkujannujen huolehtiessa viihdytyspuolesta. Aikainen aamu ja pitkä päivä vaativat veronsa ja uni tuli aikaisin, joka oli hyvä juttu, sillä herätys oli suoraan helvetistä. Maaseudulla ei turhaan nukuta, sillä siitä pitää huolen joka aamu klo 5 alkava paikallisradio, joten tuntia aikaisemmin joutui myös heräämään. Päivä vierähti Vietnamin suurimmalla kelluvalla marketilla seuraten kaupunkäyntiä, jonka jälkeen vierailtiin riisinuudelivalmistamossa ja paikallisella marketilla.

Vietnamin vierailu oli mukava. Useita jääkahveja ja pho-soppia myöhemmin tuli kuitenkin aika vaihtaa maisemaa. Burger King -sikailun jälkeen lähdin motoäijän kyydissä illalla lentokentälle kuluttamaan aikaa. Check-innissä ilmeni seuraavat ongelmat. Ensimmäiseksi he vaativat selvittämään kahden päivän Vietnam-leiman yliaikaa. Ensimmäinen kaveri tullissa vaati aluksi 60 taalaa, joka pienen tinkimisen jälkeen aleni 50 taalaan. En kuitenkaan maksanut tätä heti. Seuraavaksi he vaativat lentolipun pois Filippiineiltä ennen kuin suostuivat checkaamaan lennolle.

Halvin lento oli Clark - Kota Kitabalu, 22 taalaa. Lento taskuun ja tiskille. Tällä kertaa homma selvisi ja laukut koneeseen. Seuraavaksi jälleen rajaselvitykseen. Tällä kertaa äijä vaati alkujaan 500 000 dongia, eli n. 25 taalaa. Olin lainannut 40 Kanadan dollaria. Sanoin surkeena äijälle aluksi, ettei ole rahaa, mutta ilman rahaa ei kuitenkaan pystynyt auttamaan miuta kuulemma. Kaivoin lompakosta 20 Kanadan dollaria ja sanoin, että tämän verran on. Kaveri otti 20 taalaa taskuun ja homma pääsi jatkumaan. Toinen virkailija löi leimat passiin ja homma selvä. Korruptio on hieno juttu! Onneksi säästin sentään 40 taalaa alkuperäiseen vaatimukseen verrattuna.

Reilun 2,5 tunnin lennon jälkeen saavuttiin Manilan lentokentälle, jossa Annin täti ja sukulaispoika olivat meitä vastassa vuokrapakulla. Rättiväsyneenä reilun 24 tunnin valvomisen jälkeen köröteltiin reilu tunnin matka Manilan pohjoispuolelle kaverin perheen luo. Morottelujen ja aamupalan jälkeen pääsi onneksi nukkumaan kahdeksan aikaan aamulla. Viitisen tuntia unta kuuppaan ja elämä jatkuu taas!

Käytiin äsken slummikorttelissa moikkaamassa Annin vanhoja tuttuja ja sukulaisia. Itse olin jälleen ulkomaalaisena jättiläisenä valtavan suosion kohteena, etenkin lapset olivat superinnoissaan ja halusivat pelata ja leikkiä miun kanssa. Ei varmaan kovin montaa ulkomaalaista ole noilla nurkilla ennen käynyt. Äijät tarjos kaljaa ja porukka oli superiloista ja mukavaa! Hieno meininki!

Täällä vietetään perheen parissa joulun pyhät ja varmaan vuodenvaihdekin, jonka jälkeen matka jatkuu kohti etelää ja Palawanin paratiisirantoja. Nyt on vihdoinkin aika rauhoittaa reissaamistahti normaaliksi ja edetä tarpeeksi hitaasti. Kaksi kuukautta on ollut melko hektistä meininkiä, joten nyt aika chillata ja odottaa, että sielu kerkee mukaan.

Oikein mukavaa ja lämmintä joulunaikaa kaikille! Nähtäväksi jää millainen joulupöytä meillä täällä on. Toiveena ainakin on ollut paljon lihaa!