Puuhkista, aikamoinen hiki ollut päällä viimeisen viikon verran, sillä lämpötilat painaa reilusti yli 30:ssä lähestulkoon yötäpäivää. Utilan jälkeen napattiin saksalaisten kanssa bussi San Pedro Sulaan asti, jossa vietettiin yksi yö. Aamulla meidän seurue lähti jatkamaan matkaa toiseen suuntaan kohti Guatemalan rajaa. Matka oli suhteellisen lyhyt, mutta kaikkine pysähiksineen ja kiertelyineen tuli köröteltyä noin viitisen tuntia. Rajan jälkeen päätettiin ottaa suunnaksi Puerto Barrios, jonne huristeltiin collectivo-pakun kyydissä Hondurasin rajalta.

Perillä odoteltiin tovi veneen lähtöä kohti Livingstonia, jonne ei vie ollenkaan tietä, vaan ainoa keino päästä sinne on veneellä. Livingstonissa kukoistaa garifunakulttuuri, joka on ajautunut Karibialta (Roatanilta, Hondurisista) mantereelle (Honduras, Guatemala ja Belize). Täällä hengailtiin pari yötä pyörien kylällä ja lepäillen. Jälkimmäisenä iltana kävin huvituttamassa vähän paikallisia lapsia puistojumpan merkeissä lasten leikkipuistossa. Innokkaasti oli nappulat kokeilemassa taas erilaisia juttuja miun esimerkin jälkeen. Pari korismatsia tuli myös läpysköissä läpsyteltyä, mutta hauskaa oli! Illallinen maistuikin urheilun jälkeen loistavasti, kuten myös paikallinen juoma Coco Loco (kookospähkinä, josta päällisosa leikattu pois ja sisään kookosveden sekaan kaadetaan rommia, nams!)

Seuraavana aamuna lähdettiin veneellä jokea pitkin kohti Rio Dulcea, matka oli mukava ja maisemat hienoja. Pysähdyttiin mm. pulahdukselle kuumaan lähteeseen joen varrelle. Perillä Rio Dulcessa nautittiin maittavat mansikkabanaanipirtelöt ja jatkettiin bussiin, jonka kyydissä painettiin nelisen tuntia ja loppumatka jälleen pakun kyydissä. Päätepisteenä oli Floresin sijaan (jonne useimmat Tikalille matkaavat yöpyvät) El Remata, leppoisa kylä kirkasvetisen järven rannalle. Kamat hostellille ja äkkiä syömään, sillä nälkä oli kohtuullisen kova jälleen. Ravintolasta avautui hienot maisemat järven ylle. Seuraavana päivänä lepäiltiin ja ladattiin akkuja rankan matkustuspäivän jälkeen ja otettiin brunaa ja polskittiin lämpimässä järvessä. Kun tämä kävi liian rankaksi käytiin nauttimassa jäähileiset limejuomat. Hyviä päiviä!

Lauantai tulikin olemaan pitkä päivä, sillä oltiin varattu kyyti Tikalille klo 5.30. Eli herätys oli todella varhain. Edellispäivänä oltiin ostettu eväät päivää varten viimeisillä quetzaleilla ja möngittiin pakettiauton kyytiin kohti Tikalin kansallispuistoa ja maya-raunioita. Perillä lähdettiin ensiksi syrjäisemmille temppeleille. Oli hienoa katsella apinoiden kiipeilyä ja kuunnella luonnonääniä keskellä viidakkoa ja nauttia aamupalaa maya-temppelin juurella. Päivä oli hieno, mutta raskas ja hikinen. Rauniot olivat mielenkiintoisia ja pyöriskely ympäri viidakkoa oli mukavaa. Nähtiin paljon erilaisia eläimiä ja lintuja (kuvissa joitain).

Tikalin jälkeen koetti paluu klo 14. Napattiin rinkat hostellilta ja lähdettiin läheiseen risteykseen odottelemaan kyytiä kohti Melchoria ja Belizen rajaa. Pian collectivo-paku saapuikin, jonka kyytiin hikiset turistit nousivat. Reissun toiseksi viimeinen rajanylitys kävi nopeasti, sillä jonoja ei ollut. Viimeisistä quetzaleista saatiin juuri ja juuri vaihdettua tarvittavat taksirahat San Ignasioon. Pari päivää oli aika pennosten laskemista, sillä El Rematessa ei ollut automaattia ja viimeiset taalatkin oli jo vaihdettu quetzaleiksi. Toisaalta hätävarana olisi vielä ollut euroja, mutta onneksi niihin ei tarvinnut puuttua. Oli kivaa täyttää San Ignasiossa lompakko jälleen Belizen dollareilla! Tänne pysähdyttiin siksi, että haluan käydä pelaamassa frisbeegolfia läheisellä 9-väyläisellä radalla (todennäköisesti Väli-Amerikan ainut rata) ja täältä jatkamme matkaa varmaankin kohti Caye Caulkeria ja Karibian lämpimiä vesiä! Sieltä sitten todennäköisesti seuraavat kuulumiset.