APA KABAR? KABAR BAIK!!!

Suomalaiset apinat tapasivat indonesialaiset serkkunsa vihdoin Bukit Lawangissa. Matka Tobalta Bukit Lawangiin oli aika mielenkiintoinen! Ensiksi otimme Samosirin saarelta lautan Parapatiin, josta jatkoimme bussilla Medanin miljoonakaupunkiin. Medaniin saavuttuamme yksi "mister nice guy" otti meitit haltuunsa (siis mikan, minut ja englantilaisen Emman) ja lupasi meille kyydin kohtuu halvalla. Matkan piti taittua yksityisella minibussilla, mutta kappas, niin ei kaynytkaan! Ensiksi ahtauduimme pieneen paikallisbussiin (esim. Samanlainen kuin Thaimaan tuk-tukit), joka jatti meidat taas johonkin, jonka jalkeen vaihdoimme seuraavaan paikkariin. Sitten paasimme perille taas johonkin, jossa hyppasimme riksojen kyytiin, ja vasta niiden jalkeen paasimme taksi/minibussin luo, joka olikin ihan tavallinen julkinen pikkubussi.... Meni hieman hermot tahan helppoheikkiherraan... Olisimme itse paasseet omatoimisesti samanlaiseen bussiin!

Bukit lawang oli ihan kiva paikka. Se sijaitsee ihan viidakon juuressa Gunung Leuser- luonnonpuiston laidalla. Paikan vetonauloina ovat Orangutan-apinat ja viidakkovaellukset. Viidakkovaelluksia meille yritettiin tyrkyttaa koko ajan, ilmeisesti oppaat Bukit Lawangissa ovat alityollistettyja... Mehan teimme Gunung Leuser puiston toisella puolella Ketambessa viidakkoseikkailumme, joten olimme Bukit Lawangissa katsastamassa apinoita. Naimmekin sitten pettymykseksemme vain yhden taman lajin edustajan kera poikasen, erityisella ruokintapaikalla. Onkohan naiden apinoiden suomenkielinen nimi oranki?

Yhtena iltana guesthousemme paikalliset pojat kaivoivat kitarat koteloistaan ja pistivat pystyyn varsinaisen laulusession! Meikalainen oli tietenkin ihan hangonkeksina, en ollut paassytkaan koko reissun aikana kunnolla laulamaan. Se tuli korjattua ihan kunnolla! Loppuillasta siirryimme paikalliseen baariin, missa kaikki halukkaat saavat nousta lavalle. Yhden biisin aikana paikalliset raahasivat minut lavalle melkein puolivakisin ja paasin laulamaan ihan mikrofoniin! Hauskaa!!!

Parin paivan jalkeen lahdimme kohtia Sumatran suurinta kaupunkia Medania. Medanissa asuimme noin kuuden nelion kopperossa, jota voisi kutsua myos meidan hotellihuoneeksemme. Medan on kuuma kuin patsi! Lampotila lahenteli ainakin neljaakymmenta astetta, jonka huomaa siita, etta t-paita liimautuu kiinni selkaan ja otsalta taytyy pyyhkia pois jattimaisia hikikarpaloita. Suihkun voi ottaa (tai siis heittaa alle nelion vessassa kauhalla vetta niskaansa), mutta se ei kuitenkaan virkista kuin muutamaksi minuutiksi, kunnes jalleen hikikarpalot miehittavat ihon. Tuuletin pyoritti ilmaa, mutta ei se kauheasti auttanut siina kuumuudessa... Tama on tata matkailun ihanuutta! Kaiken lisaksi ihana ja halpa hotellimme saannosteli vetta aika reippaasti: vetta ei tullut hanasta kuin muutamaan harvaan otteeseen ja sekin pyytamalla. Onneksi meidan ei tarvinnut viettaa Medanissa kuin yksi yo,eika Medan kaupunkina onnistunut vaakuuttamaankaan meita. Lisatakseni viela huoneemme plussapuolia, ikkunasta nakyi Grand Mosque, josta aika ahkeraan kajahti imaamin kutsuhuutoja islamin uskoisille. Aamu neljan kutsua odotellessa!

Ja sitten seuraavaan paivaan... Yo meni yllattaen hikoillessa ja manatessa omaa pihiyttamme...Emme halunneet ottaa ilmastoitua huonetta, koska se maksoi jopa 1,5 euroa enemman kuin pelkalla tuulettimella varustettu koppi. Aika mitaton saasto...

Viela sananen Indonesiasta, ennen kuin olemme muiden maiden vesilla. Minun on jo monta kertaa pitanyt avautua Indonesian tupakointitavoista. Ensinnakin joka ikinen indonesialainen mies polttaa tupakkaa. Tama tarkoittaa oikeasti sita, etta lahes kaikki aijat notkuvat joka puolella kessu suunpielessa. Eli jos olet ajatellut ketjupolttajan uraa, Indonesia on sinun luvattu maasi! Ja inhottavimmillaan tuon syopakaaryleen sauhuttelu on busseissa ja niinsanotuissa taksibusseissa, missa miehet vetelevat rookia rookin jalkeen, eika ole valia vaikka vieressa olisi aiti sylilapsineen. Jos autossa on ilmastointi, sita ei kayteta, koska kuski ja etupenkin seta haluavat polttaa tupakkaa avoimista ikkunoista, jolloin autoissa on melko hikista. Ja savuista. Yhden taksibussimatkan aikana yritin laskea, kuinka monta kertaa edessani istuva seta sytytti sauhut, mutta menin laskuissa sekaisin, niin monta kertaa se tapahtui!

Indonesialaiset rakastavat musiikkia. Joka paikassa voi kuulla intialaisvaikutteisia rakkauslauluja, jotka soivat tietenkin melko kovalla aanella. Pienissa minibusseissakin (niin sanottu chikenbus), joissa tilaa on muutenkin vahan, tarkeinta on saada mahtumaan valtavan suuri kaiutin tai subbari. Matkustajat voivat sitte istua iloisesti rinkat sylissa ja kuunnella jumputusta tai vaihtoehtoisesti hyvin raastavia rakkausballadeja! Olemme myos tormanneet moneen otteeseen jatkiin, jotka osaavat soittaa todella hyvin kitaraa. Tama tulikin todistettua Bukit Lawangissa.

Olemmesiis kiertaneet Sumatraa kuukauden verran erilaisilla paikallisilla kulkuneuvoilla ja olemme loytaneet vastauksen Jope Ruonansuutakin askarruttaneeseen kysymykseen;Kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen?? Empiiristen tutkimustemme mukaan kyseiseen kiesiin mahtuu yhdella kertaa 21 henkiloa!! Testiryhmaan kuului 19 indonesialaista ja 2 suomalaista.

Talla hetkella istumme siis speedboatilla, suuntana Malesia ja Penangin saari. Koko vene on mukavasti taynna yokkailevia kannssamatkustajia. Paikallisten turistien mahakestavyys kun ei ole sita parasta sorttia.Solidaarisuuden nimissa myos neiti Kannari on erittain lahella liittya Aasialaistenturistien kanssa samaan porukkaan. Saas nahda kuin kay! Maassa maan tavalla. Vai miten se oliJ?

Pienista mahaongelmista johtuen meikalainen sai siis pomolta luvan kirjottaa ensimmaiset ja luultavasti viimeiset kappaleet tahan blogiinJ!!!!

Mahtava Sumatra vaikenee!!!!

Mika ja Elina