Hyvaa iltapaivaa Suomi!

On vahan jaanyt taas yllattaen tama kirjoittelu! Kuvittelin, etta kun saa oman minilapparin ostettua niin voi sitte paivitella kuulumisiaan vaikka joka paiva, mutta taalla on ollut niin mukamas kiire koko ajan. Seli Seli! Nytkin passitin Mikan kavelylle, etta saan tuotettua edes muutaman sanasen!

Siis voi menna tovi, koska paivitettavaa on kohtuu paljon. Viimeksi olen siis kirjoitellut Vietnamista, Hoi Anista. Sielta suuntasimme sitten Nha Trangin rantakaupunkiin sormet sukellusinnosta syyhyten. Nha trang ei ollut kylla muuten mitenkaan maailman leppoisin ja mukavin kaupunki, mielestani ehka jopa ei niin turistisoitunut kun odotin. Kaupungin vetonaulana toimii todella pitka ranta, mista olimme hyvin innoissamme, olihan se ensimmainen kunnon ranta reissullamme!

Yhtena missiona oli loytaa meille rantapyyhkeet ja aikamoinen missio siita sitten lopulta tuli! Jatin Mikan rannalle lukemaan kirjaa ja lahdin rantapyyhemetsalle. Kavelin ainakin 15km joka suuntaan kaupunkia, valilla istuin moottoripyorataksin perassa ja loysin itseni joltain paikalliselta markkinapaikalta, missa oli todellakin ainoa valkoihoinen yli 180cm pitka ihminen. Kaiken kavelyn ja metsastyksen paatteeksi totesin vaan, ettei tassa rantakohteessa myyda rantapyyhkeita ja marssin hanta koipien valissa jo punaiseksi palaneen Mikan luokse...

Sukellusta tuli harrastettua Nha Trangissa pariinkin otteeseen. Ensimmaiset sukellukset teimme paikallisen sukellusliikkeen kanssa, joka oli meille pennin venyttajille sopivasti halpa. Sukellukset olivat ihan ok, nakyvyytta pinnan alla ei ollut hyvin pitkalle, mutta paasimme silti homman makuun ja kokeilemaan uutta kameraamme. Tosiet kaksi sukellusta teimme toisen sukellusliikkeen kanssa, koska suoritimme nitrox-kurssin, joka tarkoittaa erilaisella kaasuseoksella (Pullossa enemman puhdasta happea typen sijaan) sukeltamista. Jo ennen kun Aiti hermostuu, etta nyt ne siella sitte sukeltaa kaiken maailman kaasuilla, niin voin kertoa, etta sen kayttaminen tekee sukeltamisesta jopa turvallisempaa. Hyva kurssi ja saimme kaupan paalle sukellusopettajalta hyvia vinkkeja vedenalaiseen valokuvaukseen.

Tutustuimme myos hotellimme vieressa pienta ravintolaa pitavaan vietnamilaiseen mieheen, joka oli varsinainen Suomi-fani! Tama mies oli joskus aikoinaan aloittanut pienen bisneksensa suomalaisen miehen avustuksella, joka oli ostanut talle Vinh-herralle jaakaapin, jotta saisi myytya asiakkaille kylmaa juomaa. Aika jalomielista sanoisin! Vinh oli nhalunnut opetella suomea, joten han oli kirjoittanut itselleen suomi/vietnam-sanakirjankin! Paabisneksenaan tama mies ja hanen poikansa vetavat moottoripyoraretkia ympari Vietnamia, vieraskirjasta luimme erittain ylistavia kommentteja, myos suomeksi!

Yhtena paivana vukrasimme Mikan kanssa tandempyoran ja pyoraileimme uskokaa ja alkaa hyvassa sovussa laheiseen kylpylaan ottamaan mutakylvyt. Oli oikein mukava kokemus jopa Linerin mielesta, silla ihomme oli hieman karventynyt Nha Trangin auringossa. Matkalla takaisin kaupunkiin pyorasta puhkesi kumi. Renkaiden puhkeamisesta on tullut reissullamme varsinainen teema...Paikallinen seta kuitenkin korjasi koko renkaan parissa minuutissa!

Nha Trangista suuntasimme sitten sisamaahan ja Dalatin kaupunkiin. Dalat sijaitsee kukkuloiden ja "vuorten" valissa ja siella ilmasto muistutti aikamoisesti Suomen kesan hyvia paivia: paivalla lammin, illalla kylma. Dalatissa teimme yhtena paivan niin sanotun turistikierroksen yhden suomalaisen pariskunnan kanssa. Kavimme kukkafarmilla, katsomassa kahvipuita, tutustuimme silkin valmistukseen, heinasirkkafarmilla ja vesiputouksilla. Silkkifarmi oli erittain mielenkiintoinen paikka, jossa naimme miten silkkia valmistetaan silkkiperhosen toukkien kotelosta. Heinasirkkafarmilla Mika sai kokeilla pitaa skorpionia kadessaan ja mina karvistelin tietenkin sopivan valimatkan takana! Kaikenkaikkiaan oli ihan mahtava paiva kauniine maisemineen. Dalatissa muutenkin ihmiset olivat erittaine aitoja ja kiinnostuneita, parhaimpia hetkia koko reissumme aikana on ollut kavella Dalatin iltatorilla, jossa ihmiset olivat ihan mahtavia meita kohtaan. Halusivat jutella huonosta englanninkielen taidoistaan huolimatta. Parhaiten mieleemme jai yksi poika, jonka aidin kojulle menimme syomaan kookosleivonnaiset ja juomaan jotain ihmeellista ruskeaa juomaa, jonka ensin luulimme olevan kaakaota. Poika osasi ihan muutaman sanan englantia, mutta kerasi silti rohkeutensa ja tuli juttelemaan Mikan kanssa. Poikaa jannitti niin paljon etta kadet tarisivat, mutta silti han halusi harjoitella puhumistaan kanssamme! Taka-alalla pojan isa ja veli ylpeana hymyilivat, isa hampaattomalla suullaan!

Dalatista jatkoimme matkaa maastopyorien paalla kohti Mui Nen rantakaupunkia. Matkaa kokonaisuudessaan oli noin vajaa parisataa, josta pyorailimme 80 kilometria paa-asiassa alamakeen! Pyoraily oli ihan huikeaa mahtavissa maisemissa kaartaen tiukkoja kurveja mukavassa vauhdissa! (Aidille taas: oli meilla kyparat!) Halusimme tehda jotain erilaista, eika aina vaan kulkea paikasta paikkaan bussilla. Suosittelen lampimasti!

Mui Ne on aikamoinen rantakohde Phan Thietin kaupungin vieressa. Lokoilimme yhden paivan rannalla ja sitten vuokrasimme Mikan kanssa mopon ja ajelimme varmaan 45km valkoisille hiekkadyyneille. Todella kaunis paikka!Olimme hyvin innoissamme, koska Mikan vanhemmat Sini ja Jari tulivat seuraavana yona lomailemaan Phan Thietiin. Seuraavana paivan paasimmekin viettamaan heidan kanssaan vietnamilaista uutta vuotta Tetia, joka on vietnamilaisille suurin juhla vuodesta. Illalla marssimme kaupungin keskustaan katsomaan aika mahtavaa ilotulitusta. Paikalla oli ihan mahdottoman paljon ihmisia mopoineen kaikkineen! Hieno kokemus! Kaiken kaikkiaan oli todella mukavaa nahda Linereita ja kiitos SUURI heille meidan sponsoroimisestaan!

Mui Nen jalkeen suunnistimme Saigoniin (tai Ho Chi Minh Cityyn, riippuu miten sen haluaa sanoa), josta otimme seuraavana aamuna bussin kohti Rach Giaa. Rach Gia on satamakaupunki, jossa jouduimme yopymaan, koska lautta Phu Quocin saarelle lahti vasta seuraavana aamuna. Ei meinattu ensin edes saada naita lippuja, koska kaikki oli "Fully Booked", mutta jostain hotellimme poika loysi meille mustanporssin tiketit. Eika tarvinnut odottaa muutamaa paivaa, jotta paikka lautalle vapautuisi!

Phu Quoc oli aika mukava saari, joka on kyllakin kovaa vauhtia enamman ja enemman turistisoitumassa. Loysimme ihan alyttoman kivan bungalowin ihan rannan tuntumasta, sinisten vesien aaresta. Teimme Phu Quocilla sukellusta taas paikallisen ja halvimman (!) sukellusliikkeen kanssa. Heidan palvelunsa olivat ihan mahtavat! Mukavaa henkilokuntaa ja muutenkin asiallista palvelua. Erittain mukava, mutta hieman epaselvahkoa englantia puhuva Viet (Paikallinen sukellusopas) halusi valttamatta tarjota meille molempien paivien jalkeen kaljat. Meilla olikin hauskoja hetkia takahuoneessa, varsinikin sen jalkeen kun Mika tarjosi pojille Sinin Suomesta tuomaa salmiakkikossua! Osa porukasta ei meinannut saada tavaraa alas ja muutama pyysi jopa lisaa!

Yhtena paivan vuokrasimme mopon ja seikkailimme Phu Quocin polyisilla teilla koko paivan! Ja reissumme teeman mukaisesti mopon eturenkaasta puhkesi kumi keskella ei mitaan! Onneksi lahelta loytyi taas mukava paikallinen pappa, joka korjasi tamankin murheen! Bungalowille paastyamme naamamme ja hampaamme olivat tiepolysta punaiset!

Phu Quocilta lensimme Saigoniin, jossa vietimme paivan. Kavimme War Remnants Museumissa, eli Vietnamin sotaisasta historiasta kertovassa museossa, joka oli aika hiljaiseksi vetava paikka kaikkine kuvineen ja kertomuksineen... Naimme illalla jalleen Mikan vanhemmat syomisen merkeissa. Kahden viikon aikana Jari tullut siihen johtopaatokseen, etta han ei valttamatta kuulu sinne (Vietnamiin), kuulemma liian kuuma ja liian paljon mopoja!

Saigonista lensimme seuraavan paivana rakkaaseen Kuala Lumpuriin. Pienen sahlayksen jalkeen loysimme tiemme Petronas towersseille, jossa ystavamme Anita oli meita vastassa. Paasimme majoittumaan Anitan ja hanen miehensa Ricin upouuteen kotiin Kuala Lumpurin ulkopuolelle. Pienena selvennyksena siis: tapasimme Ricardon ja Anita viime reissulla, Ric teki Mikan kanssa Divemaster-kurssin Perhentianilla, jossa sitte Anita ja Ric tapasivat ja ovat sittemmin menneet naimisiin, Ricardo on espanjalainen, Anita malesialainen!

Kuala Lumpurissa teimme vahan ostoksia, hankintoihimme kuului muun muassa tama tietokone! Aika Kuala Lumpurissa kului todella nopeasti! Erityisesti hauskaa oli Anitan ystavattaren synttareilla yhdessa hienoimmista asunnoista ikina! Anitan irlantilaisen ystavan "kamppa" sijaitsi pivenpiirtajassa, ylimmassa kerroksessa, ja tassa kerrostaloasunnossa oli itsessaan kaksi kerrosta. Ihan uskomattoman hieno asunto ja Anitan ja Ricin ystavat mita mukavimpia!

Kuala Lumpurista lahdimme seuraavana bileiden jalkeisena paivana Ricardo mukanamme kohti Malesian Borneota. Matkalla Tawaun lentokentalta Sempornan kylaan taksimme kylkeen ajoi kaistapainen mopoilija, jonka aiheuttama kolari viivastytti matkaamme noin tunnilla. Onneksi mitaan pahempaa ei kuitenkaan paassyt kaymaan kummallekkaan osapuolelle. Sempornan kyla/kaupunki ei itsessaan ollut mitenkaan viihtyisa, mutta emme me siella sen viihtyisyyden takia olleetkaan. Sukeltaminen Sipadanin saaren ymparistossa on laskettu maailman kymmenen parhaan joukkoon ja me lahdimme katsastamaan sen paikkaansa pitavyytta. Taytyy vaan sanoa, etta oli ihan mahtavia sukelluksia! Kymmenittain valtavan kokoisia kilpikonnia ja kauniita white tip reef- haita! Niin hienoa!!! Teimme yhteensa 8 sukellusta hymyt naamalla!

Ricardo lahti sukelluksien jalkeen takaisin kohti Kuala Lumpuria ja me suuntasimme kohti Sandakania. Vierailimme Sandakanin lahistolla sijaitsevassa nena-apina keskuksessa, missa paasimme nakemaan naita aika hauskannakoisia Mikaa muistuttavia apinoita, joita loytyy pelkastaan Borneosta. Todella mielenkiintoista paasta seuraamaan naiden apinayhteisojen ryhmadynamiikkaa, joka kaukaisesti muistuttaa Kannarin perheen perheillallistunnelman rajahtavyytta Kuvia tuli napsittya aika urakalla!

Sandakanin jalkeen lahdimme Ranaun kylaan, joka ei kylana ole mitenkaan ihmeellinen, mutta sijainniltaan mita kaunein: Kaakkois-Aasian korkein vuori Mount Kinabalu on sen lahella. talla kertaa Kannari/Lineri expedition ei lahtenyt valloittamaan tata vuorta, joka on kuulemma maailman helpoin yli 4000m korkea vuori kiiveta. Paa-asiassa kiipeaminen kaatui valineiston puutteeseen... Kavimme sen sijaan katsastamassa Poring Hot sprigsseilla sijaitsevan koysiradan viidakon paalla ja lepakkoluolan. Naimme myos maailman isoimman kukan, Raflesian kukkivan!

Nyt olemme Kota Kinabalussa, Sabahin maakunnan paakaupungissa ja innokkaina odottelemme huomisia sukelluksia laheiselle kansallispuistolle. Taalla pitaisi olla muutama paiva, jonka jalkeen suuntaamme takaisin Kuala Lumpuriin, jossa meita odottaa Mikan parturikaynti ja sitte Placebon keikka KL Live stadionilla!!

Ei hassumpaa ollenkaan!!!

Terveisin Elina ja Mika