Päivän virsi -Guts- "And the Living is Easy"

http://www.youtube.com/watch?v=59wbr_Vquxs

Saavuttii El Nidoon polvet suussa minibussilla pitkin Palawanin töyssyistä itsemurhasuoraa. Kohtuu ahtaan matkan jälkee iskettii leiri pystyyn Cliffside Cottagen bambumajaan. El Nidon kylä ei itsessään tarjoa mitää ihmeitä. Perinteinen rauhallinen ja sympaattinen filippiinokylä. Sen sijaan mantereen edustalta löytyvä, järjenvastaisen hieno, Bacuit Archipelago, (tämäkin ehdolla yhdeksi maailman uudesta seitsemästä ihmeestä) on jotain mitä ei kenenkää Filippiinitravellerin pitäis jättää väliin. Merestä nouseva karstikivivuorien muodostama saaristo loi täydellisen ympäristön meidän seuraavan 1,5 viikon harrastuksille.

Kimmolla edessä oli kolmen päivän alkeis- ja kahden päivän jatkokurssi scubailun ihmeelliseen wonderlandiin. Ite kävin sukelluskurssit ensimmäisellä Filippiinien reissulla 2006, joten enää ei oppitunteja tarvinu, vaan märkäpuku niskaan, betonikengät jalkaan ja pohjaan! Ekan sukelluspäivän ohjelmassa oli kolme suklausta. Käytiin mm. valtavilla vedenalasilla kivimuodostelmilla ja makeilla koralliriutoilla. Ympärillä hengaili koko arsenaali värikynän kyllästämiä mölliäisiä. Raukkamaisesti porukalla kimppuun hyökänneet minimeduusat aiheutti sen verran kuumotuksia, et lärvi punotti vielä pari tuntia sukelluksen jälkeeki.

Kuten PADI:n opetusvideokin kertoo: "Scuba divers are always happy". Ja eihän tossa elämässä paljoa valitettavaa ole. Aamukasilta lähetään porukalla liikenteesee ja ajetaan veneellä ekalle spotille. 40-50 min pinnan alla, jonka jälkee kahvitauko ja yleistä herjanheittoa. Sen jälkee uudelle tontille ja toisen diven jälkee ankkuri autiolle rannalle ja lounastauko. Ruokailun jälkee vielä siirtymä päivän viimiseen kohteeseen, jonka jälkee n. klo 16-17 takasin tukikohtaan bisselle. Sukeltaminen on jotain sellasta, jota toivoisi jokaisen ihmisen pääsevän joskus kokeilemaan. Tunne on aika epätodellinen, eikä pelkästään sen takia mitä silmät näkee. Paras fiilis on lillua 30 m syvyydessä pää alaspäin painottomana ja hengittää täysin normaalisti. Kurssit täällä maksaa n. 500 euroa(Suomessa varmaan tuplat), mutta on sellanen sijotus, mitä tuskin kukaan on katunu. Suosittelen!

Seuraavana päivänä Kimmolla opinnot jatku, joten mulla ja Jyrkillä oli aikaa puuhastella El Nidon toista tunnettua aktiviteettipläjäystä, island hoppingia. Paikalliset travel agencyt järjestää erilaisia koko päivän kestäviä venekierroksia lähisaaristoon. Veneellä kierretään saarelta ja biitsiltä toiselle ja välillä pysähdytään riutalle tai laguunille snorklailemaan. Hauskaa puuhastelua ja vaikka retkestä joutuukin maksamaan n. 10 euroa, ni ehdottomasti kokeilemisen arvonen juttu. Illalla rannalla järjestettiin El Nidon vuosittainen megaboomblastwhoopwhoop -beach party, joten pakkohan se oli käydä tsekkaamassa. Ensin estradille asteli paikallinen rumpuryhmä tulitanssijoineen. Mun puolesta saa Safri Duo pyöriä haudassaan ihan vapaasti, sen verran mallikkaasti bongot pauhasi Palawanin tähtitaivaan alla. Jatkoa seurasi muka hauskan drag queen -esityksen ja beach discon merkeissä. Ja, jotta tulee Filppareista sanottua jotain huonoakin, ni onhan tää näitten musiikkimaku ihan perseestä! Kaikkialla tuntuu soivan samat kolme, viiden vuoden takasta, billboardhittiä ja äänen laadulla ei tunnetusti ole väliä, kuhan se soi kovaa! Meidän "railakkaasta" illanvietosta kertoo jotain se, että mun lipitellessä rauhassa olutta lippani alla piilossa, mietti Jyrki samanaikaisesti Rubikin kuution seuraavia vaativia siirtoja :) Tällästä tää sit on ku lähtee insinöörin kanssa maljalle! :D

Seuraavana päivänä Jyrkillä oli edessä paluu Manilaan ja sieltä eteenpäin takasin Suomeen. Joten terveisiä vaan Jyrki-boylle, kyllä se kevät siellä kohta tulee! Itellä sen sijaan trooppinen keuhkopuhuri hakkasi rintakehää jo toista viikkoa, joten pari päivää meni täysin lepäillessä ja mystisestä yskästä toipuessa. Tiistaina olo korjaantu ja pääs Kimmon ja muun remmin mukaa taas sukeltelemaa. Käytii mm. vedenalaisella metsällä, jossa vastaan tuli muutama, hiljaista kunnioitusta herättävä, myrkyllinen stingray. Päivän suklausreissulla oli muuten messissä yks muodikkaasti pukeutunut saksalaiskaveri, jolle olis voinu heittää vanhan legendan: "Jätkäl on siistit shortsit, mul on samanlaiset kalsarit :) "

Loppuaika El Nidossa suju island hoppingin ja kajakoinnin merkeissä sekä Kimmon sukeltajan sertifikaattia juhlistaessa. Nyt on kuitenki aika jättää Palawanin pääsaari ja siirtyä napsun verran pohjoseen Busuangan saarelle ja Coronin kaupunkiin, jonka edustalla sukellukset jatkuu. Tiedossa toisen maailmansodan aikasia japanilaisia sotalaivoja, joten kuulostaa lupaavalta. Matka siis jatkuu vanhan, tutun ja turvallisen reissukumppanin, lungismitutkija Kimberlyn kanssa kahdestaan, joten jännä nähä miten tässä käy... Hipidihei!

P.S. Jos jollain on synkän talven jäljiltä itsetuhoisia ajatuksia ja haluaa kuolla nauruun, ni suosittelen tsekkaamaa, kuinka japanilaiset turistit snorklaa :D Kaverit vetää kaikki vaatteet päällä 30 cm syvyydessä naama kiinni hiekkarannassa, ja ihmettelee, ku ei täällä näy mitään... On se vaan hupaisa kansa! Nöyrä kumarrus ja arigatoo...

T. Hattori Hanzo