http://www.youtube.com/watch?v=TS--r7BY-no

Tarina jatkukoon. Meni tossa muutama paiva pienimuotoisesti sairastaessa, mut nyt on taas mies kuosissa. Pari viikkoa tuli lopulta Varkalassa latauduttua. Jottei ihan pelkaks makoiluks olis menny koko loppuaika, ni yhtena paivana kaytii mun uusien reissukamujen kanssa vaha raidaamassa massiivisilla norsuilla. Ne on kylla todella kunnioitusta herattavan kokosia otuksia. Viimeistaa jalkovaliin vilkastessa skrodempiki protskubodari valahtaa kateudesta valkoseks ja tajuaa painivansa ihan eri sarjassa. Pelkastaan silla meisselilla ois voinu ratsastaa koko meian porukka tuntitolkulla. Lopuks kaverit viela popsi 5 kg banaaneja palkkioksi ja kaikilla oli hyva mieli.

Kertaalleen kaytiin myos paivaretkella Ponmudissa. Paikka sijaitsee kolmen tunnin ajomatkan paassa Varkalasta vuoristossa. Korkeutta ei varmaan ollut kun 2 km, mutta hienojen maisemien ansiosta oiva paikka muutaman tunnin relaamiseen ja paskanjauhamiseen. Paluumatkalla tutustuttiin myos muutamiin mauste- ja teeplantaaseihin ja kaytiinpa myos ihan oikeassa teetehtaassa kierroksella tsekkaamassa, et kuinka sita teidan muumimukeissanne lilluvaa Liptonia oikein valmistetaan. Rakennus naytti ulkomaalaisen silmiin joltain toisessa maailmansodassa pommitetulta, kaikki maholliset vauriot karsineelta, varastorakennukselta, mutta siella ne aijat paino hihnaa niska limassa aamusta iltaan. Tehtaan johtaja puhu ehka kaikkien aikojen huonointa englantia, joten suurin osa viiksiaijan luennosta kuitattiin kohteliaasti nyokyttelemalla. Jotain kuitenki opittiin tastaki hommasta. Homma alko 6 paivan teelehtien kuivatuksella, jonka jalkeen seurasi liukuhihna toisensa peraan erilaisia vaiheita aina pilkkomisesta ja kuumentamisesta, jauhamiseen ja jaahdyttamiseen. Lopulta viimiselta hihnalta sakkeihin tippui pikku hiljaa kuutta erilaatuista mustaa teeta. Muy Intressanta!

Lopulta oli kuitenki edessa lahdon hetki ja paluu tien paalle. Jatkettiin matkaa Chrisin ja Bryonyn kanssa Intian etelaisimpaan karkeen, Kanyakumariin. Jotain tasta paikallisesta junaliikenteesta kertoo se, etta meilla meni vaivaiseen 120 km matkaan 5 h aikaa, joten aikaa saa varata reilusti ennen ku taalla lahtee hosumaan. Toisaalta suomalaisillehan moinen matka ei ole mitenkaan uutta, silla VR olisi takuulla saanut samaiseen matkaan kulumaan helposti toiset 5 h lisaa

Kanyakumari on todella pieni 20 000 asukkaan kaupunki, mutta siella kay vuosittain yli miljoona turistia, joista suurin osa intialaisia. Syy tahan paattomaan ryntailyyn lienee rannikon edustalta loytyvista kahdesta Forssan kokoisesta saaresta, joissa aikojen alussa keksittiin meditointi. Tata maailmanhistorian merkkipaalua oli kunnioitettu rakennuttamalla saarille komea temppeli ja 20-metrinen patsas, joita voi kayda venekyydin paatteeksi ihastelemassa. Kanyakumari on myos siita mielenkiintonen paikka, et taalla voi nahda kolmen eri meren yhtymakohdan. Intian etelakarjessa nimittain yhdistyy niin Bengalinlahti, Arabianmeri kuin Intian valtamerikin. Taa on myos kuulemma ainoita paikkoja maailmassa, missa voi nahda samanaikaisesti moonrisen ja sunsetin..?? Tieda sitte onko toi totta, mutta niin ne vaittaa.

Kanyakumarista Chris ja Bryony jatko matkaa Kochiin, joten itsella oli taas paluu arkeen. Olo oli vapautunut ja vaikkei reissukavereissa mitaa vikaa ollukaa nii, tuli kuitenki parin viikon yhdessa hengaamisen jalkee sellanen fiilis, et nyt paasee taas lonely rideriksi omille teilleen. Mulla tiedossa oli taas lisaa ihanaa intialaista junaseikkailua. Edessa 15 h kohti Intian neljanneksi suurinta kaupunkia, Chennaita. Sleeper-paikat oli varattu tayteen, joten ei muuta kun kansan syvien rivien sekaan kakkosluokkaan painimaan elintilasta. Valitettavasti matkatavaroille varatut hattuhyllyt(ne on ne kakkosluokan parhaat) oli jo keretty tayttamaan, joten ei auttanu ku kayda penkille istumaan. Siina tiukassa intialaisessa sandwichissa ei tietenkaan nukkumaan pystyny, joten 15 h tuntu jokseenkin pitkalta. Toisaalta taas palasi viimevuotiset Shanghain junamatkat mieleen ja oli hauska seurata, kuinka hommat toimii. Junaloossi oli 2m levea ja 3,5m pitka ja siina tilassa matkusti mun lisaksi 19 muuta. 3 ylahyllylla, 9 istumassa ja 7 lattialla. Siihen kaarmeliemeen ku lisaa viela valiasemilta mukaan hypanneet uudet paikanetsijat ja kaikki mahdolliset ruoka- ja juomakauppiaat ni ihmeteltavaa riitti. Kaaoksessa piilee lopulta aina jarjestys!
Sen verran rankka matka oli kuitenki takana, et perilla tuli kuitattua kevytta kuumeilua ja snadia hedaria, joten ajattelinki poistua hetkeksi Aasiasta. Buukkasin itteni vahan parempaan hotellihuoneeseen kattelemaan Steven Seagalin tositapahtumiin perustuvia toimintaelokuvia ja lepailemaan rauhassa. Sorruin myos noyryyttavasti kuumehoyryissani hakemaan Pizza Hutista ja KFC:sta uppopaistettua rasvaa iltapalaksi olonkorjaamiseen. Rakas Vishnu, anna anteeksi tama helvetillinen syntini!

Nyt on siis mies taas rivistossa mukana ja ma jatkan viela muutaman paivan taalla riksakuskien kanssa tappelua ja jatkan sen jalkee rauhallisemmille mestoille. Ja riksakuskeista puheen ollen, loppuun viela pieni tunteenpurkaus. MIKA PRKL NOITA INTIALAISIA MOPOKUSKEJA OIKEEN HITSAA!!??? Ensimmaista kertaa on oikeesti tehny mieli polttaa noi aijat mopoineen paivineen. Ne on pahempia ku giardiakarpaset ja talidomit yhteensa. Ma tiedan et ne elaa selviytymistaistelua ehka maailman haastavimmissa oloissa, mutta niin taalla elaa sadat miljoonat muutkin ihmiset. Aivan jatkuva kusettaminen kaynnissa. Ei auta, vaikka varmistat moneen kertaa hinnan ja kirjotat sen paperille ja varmistanu jopa et varmasti puhutaan rupioista. Silti perilla puhe onki ollu euroista tai dollareista tai jostain onki pompannu nolla hinnan peraan. Todella kiusallista ja arsyttavaa! Ma nyt jatkan taalla mun paattymatonta taistelua giardiakarpasia vastaan ja jatkan pian matkaa. Next destination: Mamallapuram... Hip hei!!!