Viisi yötä pääkaupungin hulinassa ja veitsellä leikattavassa ilmassa riitti meille, joten oli aika aloittaa varsinainen seikkailu - siis suunnaksi Oaxaca.

Mutta palataksemme vielä viikonlopun "el dia los muertosiin". Kyseessä on siis suomalaisittain pyhäinpäivä, mutta täällä juhlatraditiot olivat jokseenkin erilaiset. Tänä viikonloppuna kuolleiden ja elävien maailmat kohtaavat kahden päivän ajan intiaaniperinteen ja kristinuskon iloisessa sekamelskassa. Näiden päivien aikana kaupunki täyttyy koristeista, suitsukkeiden tuoksusta, "uhrialttareista" ja erinäisen tilpehöörin kauppaajista. Ennestään hehkuttamamme hostellin sijainti osoittautui turhankin keskeiseksi. 22 - 28 miljoonan ihmisen kylässä moinen viikonloppu vetää puoleensa melkoisen määrän kaduntallaajaa hieman kaukaisimmistakin sopukoista. Osalla näistä peräkylien ystävistämme tämä olimme todenäköisesti ensimmäinen elävätodiste skandinaavisista gringoista - näin ollen kadulla liikkuminen aiheutti turhankin paljon huomiota.

Viikonlopun hulinasta väsyneinä käytimme sunnuntain kulttuuriaktiviteettien parissa - lue nälkäisenä museon kiertäminen ja sitä seurannut ravinnon haaliminen. Massiivinen ja uskomattoman kattavan katsauksen intiaanikulttuureihin tarjoava antropologinen museo oli siis tämä mainittu kulttuuririento (3,5 euroa sisäänpääsy = sen arvoinen) Ja se ruoka! Sen kerran kun löysimme paikallisten suosiman ja edullisen tankkauspaikan oli se tietysti kiinni, kun nälän kalvamina hoipertelimme paikalle. Pettynyt ja nälän sumentama tajuntamme ohjasi meidät lähimmäiselle turistiterassille. Ja tämä oli hyvä muistutus siitä, miksi em. puljuja tulisi viimeiseen asti vältellä ja suosia paikallisen perus-jampan hyväksi havaitsemia keittiöitä.

Kaikenkaikkiaan el dia los muertosista huolimatta Mexico City oli paljon ennakko-odotuksiamme helpompi, siistimpi ja turvallisempi. Tosin on huomioitava. että kaupungista kunniallinen selviytyminen edellyttää sen paljon puhutun maalaisjärjen käyttöä. Tosiaankin tänä vuonna täällä on tapettu n. 4300 ihmistä erinäisten jengien välien selvittelyissä. Sanomattakin siis selvää, että kerjää keklusta keuhkoon koluamalla sivukujia, laitakaupunkia ja keskustaakin yöaikaan. Mutta tämä holhoavista varoituksen sanoista ja palataan hämyisiltä kujilta aurinkoiseen tähän päivään ja uuteen osoitteeseemme.

Sijaintimme tällä hetkellä siis on Oaxacan osavaltion pääkaupunki Oaxaca de Juavez. Kaupunkihan oli pari vuotta sitten suomessakin otsikoissa väkivaltaisiksi yltyneiden opettejien lakkoilujen takia. Mellakka-aidat on kuitenkin viety pois, katukivet asetettu paikalleen ja propaganda julistukset seinistä maalattu piiloon (suurimmaksi osaksi). Mexico Cityn väsyttämälle matkaajalle tämä vaikuttaa turvasatamalta. Matka tänne sujui kivuttomasti kiitos pääkaupungin loistavasti organisoidulle bussiasemalle ja ykkösluokan (joojoo... porvari menoa) linja-autolle. Matka maksoi 25 euroa per läpi ja kesti 7 tuntia. Surkeiden dubattujen Hollywood-pätkien ansiosta pystyimme antamaa maisemille niiden ansaitseman huomion. Vuoristot on mahtavuutta!

Oli mukava saapua kaupunkiin, jossa rinkka selässä käveleminen bussiasemalta hostelliin ei ole mahdoton rasti. Tänään hostellimme (Mezkalito 6 euroa yö dormissa) mainion aamiaisen nautittuamme oli aika ottaa uusi kaupunki haltuun. Väentungoksen vähyydestä hämmentyneinä tassuttelimme ympäri keskustan katuja. Kolutessamme päämäärättömästi puistoja sekä kujia havaitsimme yhtäkkiä seisovamme keskellä kananjalkojen, kankaiden ja mausteiden täyttämää kauppahallia. Intiaanirouvan myymät paistetut heinäsirkat olivat "must have" hankinta ja sirkuttajat osoittautuivatkin oivallisiksi raksuiksi vaikkapa oluen kera nautittuna. Hallista löytyi myös ravinteliosasto, josta saatu vasikanleike punaisella salsalla olikin tähän astisesta ravinnosta ehdotonta eliittiä.

Maittavaa sapuskaa kauniissa kaupungissa helteen helliessä = ei valittamista. Mitenkäs suomessa??