Latacungaan saavuttuamme suunnitelmamme oli lähteä kiertämään läheisiä vuoristokyliä, mutta totesimme olevamme - markkinoita silmällä pitäen - päivää liian aikaisin liikenteessä. Päivän viivytys osoittautuikin hyväksi käänteeksi, koska torstaina ennätimme ihmettelemään läheiseen Saguisilín vaali- ja markkinatunnelmaa.

Saguisilín markkinoita on ennen pidetty tärkeimpänä Ecuadorin alkuperäisväestön kauppatapahtumana, mutta viime vuosina kaupunginjohto on rajoittanut myyjien määrää, tästä huolimatta vakuuttavat torstaimarkkinat kaikkine myyntiartikkeleineen. Jouduimme myös keskelle Pachakutik -puolueen vaalikulkuetta vain huomataksemme, että nämä muutama tuhat intiaania ja talonpoikaa olikin matkalla suoraan hotellimme (Hotel Central, 16 USD kahdelta) ikkunan alle Latacungaan. Jussi suurena joukkokokousten ystävänä kävi osallistumassa kahdenkin puolueen vaalijuhlaan. Ja kovastihan niissä punalippua heiluteltiin ja vallankumousta tovereiden kesken huudeltiin. (Näin vaalien jälkeen todettakoon, että agitaattorin taidoissa taitaa olla vielä vähän petrattavaa, sillä käsittääksemme Pachakutik -puolue sai ainoastaan yhden paikan maan parlamentista.)

Perjantaiaamuna matkasimme Zumbahuaan täpötäydessä bussissa pinnistellen, todetaksemme kello 12.00 olevan liian aikainen saapumisaika tähän kylään. Meinaan tässä 3800-metrin korkeudessa sijaitsevassa kuoleman hiljaisessa kylässä ei oikeasti riitä päiväksi tekemistä. Pienen lähikukkuloiden valloitusretken jälkeen vetäydyimmekin värjöttelemään peiton alle odottamaan seuraavan päivän markkinoita.

Kylmä aamu, ok. Huono aamupala, ok. Markkinat, ok. Seuraavat kuusi tuntia, ei todellakaan ok! Olimme päättäneet lähteä silmäilemään 14 kilometrin päässä töröttävää Quilotoa -tulivuorta ja sen kraaterissa lymyävää järveä (joka tietysti on myrkyllinen). Milka ei erityisemmin välitä vuorille kipuamisesta (ajatuksi aiheesta voi lukea Nicaraguan tulivuori-ekskursion yhteydestä), pölystä, polttavasta auringosta (silmät - siis silmämunat - voi näköjään myös polttaa) tai julmasta vuoristotuulesta. Ja kaikki edellä mainitut elementit olivat mukavasti edustettuina Quilotoalla. Milkan viihdytettyä laamoja sekä paikallisia talonpoikia laajalla ja joksenkiin kovaäänisellä voimasanojen ryöpyllä, päätimme jättää patikoimisen ja siirtyä bussilla läheiseen Chugchilánin kylään.

Luulimme jo nähneemme täysinäisiä busseja tällä reissulla, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kun jouduimme seisomaan yhdellä jalalla ja nojaamaan perunasäkkiin. Ahtaanpaikankammo ja hapenpuute unohtuivat nopeasti, kun bussi kurvasi tietä alaspäin. Ei taida intiaanin henki paljon painaa, oli meinaan sellainen kuoleman kärrypolku edessä. Milka heitti pyyhkeen kehään ja lapaset nurkkaan, kun bussinrenkaan ja useamman kymmenen metrin tiputuksen välillä oli noin viisi senttiä maanvyörymän raiskaamaa mutatietä. Ei paljon auta kultahampaisen intiaanin olalle taputtelu, kun hyperventilaatio on jo iskenyt.

Nyt siis seisomme edellä mainitun mutatien reunalla ja edessä oli taivallus takaisin lähtöpisteeseen - ylämäkeä tietysti! Vielä muutama vesikauhuinen vuoristovahtikoira tienlaitaan ja miellyttävä patikointi oli taattu. Tunnin raahustamisen jälkeen olimme takaisin Zumbahuaan johtavan tienlaidalla peukku pystyssä ja Milka oli valmis painattamaan "I hate mountains" -T-paitoja. Kiitos vuoristo, kiitos UV-säteily, kiitos eroosio, Milka kuittaa.

Palasimme siis Latacungaan lauantai-iltana.

Sunnuntaina pidimme virallisen välipäivän pitsan ja sipsin seurassa. Oikeastaan mitään muuta ei ollutkaan tehtävissä, koska vaalien takia lähes kaikki oli kiinni. Jopa alkoholin myyminen oli kielletty kolmen päivän ajan! Ja näistä supervaaleista sen verran, että äänten laskenta on vielä kesken, mutta istuva presidetti Rafael Correa julistautui voittajaksi heti uurnien sulkeuduttua ovensuukyselyiden näyttäessä hänelle yli 50% äänisaaliista ensimmäisellä kierroksella. Tosin jotkut oppositiopolitiikot kehtasivat jo valittaa, että äänet pitäisi ensin laskea. Ilmeisen selvää kuitenkin on, että Correa on vallassa vähintään vuoteen 2012.

Toissapäivänä busseilimme kahden tunnin matkan Bañosiin, joka tuli tunnetuksi 2000 -luvun vaihteessa sen viereisen Tungurahua -tulivuoren purkauduttua. Ei ollut laavaa Bañosissa ei, mutta turisti-inferno kylläkin. Kaupungissa kuulemma olisi ollut jos jonkin näköistä aktiviteettia tarjolla, mutta itse keskityimme ruokaan, televisioviihteeseen ja torakoiden tappamiseen. Ei siitä sen enempää.

Tänään saavuimme tänne Guarandaan pitkin Ecuadorin korkeimmalla kulkevaa päällystettyä tietä. Ja pakko sano, että lumihuippuisen tulivuoren (Chimborazo, 6310 m) näkeminen säväyttää aina. Pilven sisällä ajaminen on myös hämmentävää.

Ai niin! Ecuadorissa ei toistaiseksi possulenssua, mutta tuttuja paikkoja kylläkin näkynyt uutisissa. Hmm... parempi pysyä täällä vuorilla.