Aamulla nukuimme tunnin pidempään kuin eilen ja heräsimme kuuden aikoihin. Illalla leiriin palatessamme meitä odotti ikävä yllätys: myrsky oli riehunut leirillämme ja teltat istuivat nyt joen keskellä. Norjalaiset tytöt muuttivat yöksi rekkaan nukkumaan, mutta onneksemme norjalaiset olivat ainoita joiden teltat olivat sisältä märkiä, sen verran laadukasta kamaa ne olivat. Paviaanit kuulemma osaavat avata teltan vetoketjut, joten olivatkohan ne otukset asialla, neljän kerroksen läpi kun sateen ei luulisi pääsevän?

Lounastimme Serengetin portilla, ja käväisimme myös kukkulan huipulla olevalla näköalapaikalla, jossa norsu tarkasteli meitä jälleen muutaman metrin päästä. Kukkulalla viihtyivät myös erilaiset liskot. Valokuvia seuraa...

Lähdimme ajamaan kohti Ngorongoron kraateria, ja matkalla pysähdyimme Olduvain solassa, josta ovat löytyneet vanhimmat ihmisen jäännökset. Solasta löytyneet ihmisapinan jalanjäljet ovat 3,6 miljoonaa vuotta vanhat. Edelleen solasta on löytynyt myös eri ihmisapinakehitysvaiheiden luita. Sola näytti punaisine kivimuodostelmineen vaikuttavalta, ja tuntui oudolta seistä solan laidalla täällä ihmisen "syntykehdossa". Olduvain solaan ei itse noin vaan mennäkään, sillä sinne päästäksemme poikkesimme tieltä ja ajoimme savannia pitkin epämääräiseen, merkitsemättömään paikkaan. Olimme siis tyytyväisiä, että Intrepidin kautta saimme päästä tuohon suojelukohteeseen.

Tyytyväinen olin myös savannilla ajoon siksi, että tie Serengetiltä Ngorongoroon oli huonoin kokemani tie koskaan. Hyppyytystä kesti useamman tunnin ja sisuskalut olivat kuin tehosekoittimen jäljiltä matkan jälkeen. Ajoimme savannia pitkin Masai-heimon kylään.

Masait olivat tyytyväisiä nähdessään meitä vaaleaihoisia Nusunguja, sillä edelliset Nusungut olivat käyneet kylässä useita viikkoja sitten. Itselläni oli hieman outo tunne masai-kylässä, sillä tuntui oudolta käydä tarkastelemassa ja valokuvaamassa jonkun asuinpaikkaa. Masait tanssittivat meitä, ja kävimme myös sisällä masaiden asunnoissa, jotka olivat matalia ja niin pimeitä, että jouduimme ottamaan valokuvia salamalla nähdäksemme, miltä sisällä näytti. Masait ovat moniavioisia, ja ainoastaan ensimmäisellä vaimolla on asunnossaan tuuletusaukko. Taloissa sisällä palaa kuitenkin tuli, joten varsin savuisilta vaikuttivat toisien ja kolmansien vaimojen asunnot. Yksi masaipojista puhui hieman englantia ja kyseli meiltä paljon kysymyksiä maistamme. Muut masait keskittyivät krääsän aggressiiviseen myymiseen.

Masait myyvät tuotteita ja keräävät isot pääsytulot turisteista. Kun lähdimme rekalla, masait kaivoivatkin asusteistaan kännykän ja soittivat kavereilleen, toinen masai taas vilkaisi rolexiaan tanssin aikana. Matkanjohtajamme kertoi meille kuitenkin, että masait eivät käytä rahaa muuhun kuin ruokaan, vaan vaihtavat korujaan ja helyjään turhuustarvikkeisiin. Muita rahoja he kuljettavat koko elämänsä ajan vyöllään, ja kuolevat siis rikkaina.

Ajoimme edelleen kohti Ngorongoron kraateria. Leiriydyimme kraaterin yläpuolella lähes kolmen kilometrin korkeudessa - leiriytymispaikka oli huikean kaunis ja näkymät alas kraateriin sanoinkuvaamattomat. Ilta oli todella kylmä, ja onneksi söimmekin lihapataa ja lämmintä keittoa ennen nukkumaanmenoa. Meillä oli myös (jee!) lämmin suihku käytössämme, ja läheisessä baarissa pystyimme lataamaan kameran ja puhelimen akkuja (kannattaa ottaa useampi kameran akku mukaan, sillä luonnonpuistoissa ei ole mitään mahdollisuutta ladata niitä!).