Kenia-blogi jatkuu, eli nyt ollaan siis jo Tansanian puolella menossa.

Musoman kaupungissa lähdimme kohti Serengetin kansallispuistoa. Edelliset päivät oli satanut joka päivä, joten toivoimme auringon jo edes vähän pilkahtavan esiin. Toisaalta eläimet ovat juuri tämän pienen sadekauden (lokakuu-helmikuu) aikana näkyvillä suurempina laumoina ja helpommin kuin kuivaan ja aurinkoiseen aikaan, mikä kannattaa muistaa. Suuri sadekausi kestää maaliskuusta toukokuuhun, ja silloin sataa jo oikein kunnolla!

Tässä vaiheessa mainitsen, että majoitusmuotomme oli "participatory camping", joka siis tarkoitti sitä, että meidät oli jaettu pieniin neljän hengen ryhmiin, jotka päivittäin auttoivat pienissä asioissa, kuten tiskien tiskaamisessa ja kuivaamisessa, kokkaamisessa tai rekan puhdistamisessa. Kaveriporukat oli hajoitettu eri ryhmiin, joten tämä oli erittäin hyvä tapa oppia tuntemaan kanssamatkustajia (yhteensä meitä oli seitsemisentoista). Työt eivät vieneet koskaan kymmentä minuuttia enempää/pvä, ja olivat helppoja. Isoimman homman hoitivat aina matkanjohtajamme, kokki sekä autonkuljettaja. Kokki-Kioko oli entinen opettaja, mutta halusi nähdä Afrikkaa työssään, ja täytyy sanoa, että kokkina hän oli aivan loistava!

Serengetin portille päästyämme Kioko loihti meille voileipälounaan. Puissa asui iso määrä "sinimuna-apinoita", kuten paikalliset niitä kutsuivat. Nimityksen alkuperä lienee selvä...

Apinat olivat erittäin kiinnostuneita lounaastamme, ja tulivatkin aivan liian lähelle välillä. Kaukaa hauskalta näyttävät apinat alkoivat ärsyttää aika nopeasti. Apinat ovat vielä ilkikurisia: jos ne ärsyyntyvät nälissään, kiipeävät ne puuhun ja yrittävät pissata ruokien päälle. Niinpä niitä yritettiinkin häätää suurin voimin pois paikalta (turhaan).

Serengetin puistomaksu kattaa kerrallaan vain enintään 20 tuntia puistossaoloa, niinpä kolmen päivän oleskelumme siellä olikin varsin aikataulutettu. Portilta ajoimme kohti ensimmäistä leiripaikkaamme, jossa meidän piti olla ennen pimeän tuloa.

Meillä oli onnea matkassa. Sateen tihkuttaessa ikkunaan eläimet tulivat ulos piiloistaan, ja näimmekin ison liudan eri eläimiä jo heti ensimmäisenä Serengetin päivänä. Erilaisia antilooppeja, gnuita, seeproja, paviaaneja, pahkasikoja... suurimman vaikutuksen tekivät kuitenkin norsut.

Rekka hidasti, sillä norsut olivat tulleet isona, monikymmenpäisenä laumana aivan tien viereen, muutaman metrin päähän meistä. Lauman "johtajaisoäiti" tarkkaili tilannetta muiden rientäessä pariviikkoisen vauvanorsun suojaksi. Alfanaaras tarkkaili meitä hiljaa. Osa norsuista siirtyi sivummalle, ja vauvanorsun sukulaiset jäivät myös tien viereen tarkkailemaan meitä. Matkanjohtaja kehotti meitä olemaan hiirenhiljaa, sillä norsu on elikoista ainoa, joka voisi päihittää myös painavan rekkamme. Saimme ison liudan mahtavia norsukuvia, ja etenkin vauvanorsu oli maitoa juodessaan ja hieman haparoiden löntystellessään hellyyttävä!

Lopulta potentiaalinen vauvanorsun isä (?) heilutti syöksyhampaitaan ylöspäin, ja John, kuskimme, katsoi parhaaksi lähteä pois paikalta. Onneksi norsu sentään antaa aina varoituksen ennen hyökkäystään. Norsu lähti juoksemaan peräämme varsin nopeaan tahtiin, mutta ajoimme rauhallisesti pois kohti leiripaikkaamme.

Olimme leiripaikallamme hieman myöhässä, ja tästä johtuen teltat piti koota nopeasti, sillä hämärän suojissa eläimet pyörisivät ympärillämme joka paikassa. Tässä vaiheessa täytyy mainita joka safarinkokijan tärkein varuste: otsalamppu (huom! allekirjoittaneella tällaista ei ollut). Otsalampulla kun näkee hyvin joka paikkaan (ja myös lautasella olevan iltaruoan), toisin kuin tavallisella taskulampulla. Safarille lähtijät: muistakaa siis otsalamppu!

Ensimmäinen yö Serengetillä pelotti varmaan jokaista. Leirintäpaikkamme ympärillä kun ei todellakaan ollut mitään aitoja tai muita vastaavia esteitä, vaan eläimet pääsisivät jaloittelemaan ympärillämme aivan vapaasti. Leijonat ja hyeenat yrittivätkin ruokamme pariin jo heti ensimmäisenä iltana, silmät kiiluivat ympärillä olevassa pusikossa. Myös norsu yritti tulla tervehtimään meitä, mutta se oli ajettava pois. Yöllä mieleen tulikin kuva telttoja tallovasta sokeahkosta norsusta...

Matkanjohtajamme kertoi myös värikkäitä juttuja rekan alla nukkuvista leijonista (joskus aamulla Intrepidin ryhmä oli herännyt siihen, että leijonat aamutorkkuivat rekan alla) ja käärmeistä, jotka märällä ilmalla kuivattelevat telttojen alla.... aargghh! Nukahdimme kuitenkin nopeasti hyeenojen ulvontaan ja saimme oikein makeat yöunet.

Meitä oli kehotettu ottamaan lämpimiä vaatteita mukaan, ja kehotus oli hyvä: Serengetin yölämpötila lähenteli nollaa ja märkä ilma varmaan alensi yhä edelleen lämpötilaa. Tämän vuoksi myös kolmen vuodenajan makuupussi on otettava mukaan, silkkimakuupussi täytyy valitettavasti jättää kotiin.