päivä 1.
Lähtö Savannahista, omituisia fiiliksiä. Kaveri heitti minut lentokentälle, ja oli ihan absurdia sanoa heipat. Rivien välissä kun luki: mukavaa loppuelämää. Lento Atlantan kautta San Franciscoon sujui mutkitta. Lentokentältä otin taksin hostellille, kun en jaksanut alkaa tutkailemaan halvempia vaihtoehtoja. Ihan hyvä etten lähtenyt seikkailemaan, sillä tämä hostelli on alueella, joka ei ole se kaikista turvallisin. Parin korttelin päässä olevilla kaduilla ei ole turvallista liikkua illalla, ja tälläkin kadulla on kodittomia nukkumassa ja kerjäämässä. Olin hostellilla viiden kieppeillä iltapäivällä, enkä mitään sen kummempia jaksanut enää alkaa tekemään. Kävin hakemassa vietnamilaisesta ravintolasta ruokaa hostellille, suunnittelin tulevien päivien aikataulua ja menin ajoissa nukkumaan. Nukahdin poliisiautojen sireenien ääniin.

päivä 2.
Heräsin aamulla kuuden jälkeen nukuttuani läpi yön kertaakaan heräämättä. Odottelin, että hostellilta sai aamupalaa, minkä jälkeen lähdin kävelemään kohti Golden Gate -siltaa. Parin tunnin tallustelun jälkeen oli edessäni meri ja tuo kuuluisa punainen silta. Komeahan se oli. Aikani istuskelin ja nautin maisemista, minkä jälkeen lähdin taas kävelemään. Kuljin ranta koko ajan näköpiirissäni kohti Fisherman's Wharfia, joka on turistien suosima satama-alue. Oli jos jonkinmoista kojua ja kioskia, kalaravintoloita ja satamalaitureita. Kävin fish&chipsit syömässä yhdessä lukuisista mereneläviin erikoistuneista ravintoloista. Annoksen mukana tullut kastikepussi oli valmistettu Savannahissa. (Asiaankuulumaton sivuhuomio, mutta pisti vaan jotenkin hymyilyttämään. Good old Savannah.) Kaikista eniten turistien kansoittama oli laituri 39. Se oli täynnä kauppoja joka lähtöön: suklaakauppa, vasenkätisten oma kauppa, simpukkamyymälä, maustekauppa... Karusellikyytiäkin olisi ollut tarjolla. Tyydyin vain ottamaan valokuvia ja jatkamaan matkaani. Jälleen pari tuntia kävelyä, ja saavuin Union Squarelle, minkä ympärillä on parhaat shoppailupaikat San Franciscossa. Kävin ostamassa uudet kuulokkeet, ja tsekkailin vähän kauppoja missä aion käydä. En enää sen kummemmin jäänyt shoppailemaan koko päivän kävelyn jälkeen, vaan kävelin vain Financial Districtin läpi ja takaisin hostellille. Illalla Netflixistä ja uusista kuulokkeista nautiskellessani naamaa alkoi kiristellä, ja tajusin, että aurinkorasva olisi ollut ihan tarpeeseen. En olisi uskonut enää palavani, mutta niin se vain suomalainen hipiä ottaa nokkiinsa liiasta auringosta.

päivä 3.
Toinen psykan opiskelija Jklästä oli samassa hostellissa yötä kuin minä, ja sattumien ja pienen viestittelyn summana törmättiin aamupalalla. Anu meni toiseen Hostelling Internationalin hostelliin lopuiksi öiksi, missä hänellä oli kaksi muuta reissukaveria myös. Vietin sitten päivän heidän kanssaan. Kierreltiin vähän kauppoja, minkä jälkeen suunnattiin China Towniin. Käytiin lounaalla kiinalaisessa ravintolassa, joka osoittautui aika kokemukseksi. Minusta on hauska aina kokeilla uusia ruokia ja ruokapaikkoja, mutta aina ei osu valinta oikeaan. Todettakoon, että riisi oli hyvää. Muut tytöt lähti vielä katsastamaan Golden Gate parkin, mutta itse jäin pyörimään ostoksille loppupäiväksi, sillä olin päättänyt viettää vasta seuraavan päivän puistossa.

Illalla hostellilla oli järjestetty tilaisuus, jossa oli puhumassa mies, joka oli jättänyt muutama vuosi sitten työnsä New York Postissa, jotta voisi toteuttaa unelmiaan, reissata ja tehdä maailmasta paremman paikan pieni pala kerrallaan. Hän oli perustanut firman, joka tekee vapaaehtoisprojetkeja kehitysmaissa. Hän puhui seikkailuista, ja siitä, kuinka ne todelliset seikkailut tulee eteen vasta silloin, kun poistuu omalta mukavuusalueeltaan. Riskien ottaminen, ja vasta epäonnistumisen mahdollisuuden tiedostaminen luo mahdollisuuden onnistua. Omien rajojen venyttäminen ja ylittäminen toistuivat hänen tarinoissaan. Omista kokemuksistani päällimmäisenä oli aiemmin päivällä koettu lounas, kun ankka lautasellani ei näyttänyt syötävältä vaikka sitä miten päin käänteli. En todellakaan ollut omalla mukavuusalueellani (ne, jotka minut tuntee, tietää, että liha, jota syön, on oltava todellakin lihaa, eikä jänteitä ja rustoja...). Mutta se oli kuitenkin vain pieni hetki, josta oli poispääsy helposti tiedossa. Viimeiset viisi kuukautta on olleet mulle enemmän tai vähemmän omien rajojeni venyttämistä. Lähteminen kotimaasta ei ollut helppoa, vaikka vaihtoon lähteminen oli ollut aina tavoitteissani. Haaveiden seuraaminen voi olla pelottavaa. Omalla mukavuusalueellaan ei kuitenkaan pitäisi pysyä vain siksi, että kaiken tutun ja turvallisen jättäminen on pelottavaa. Jää muuten ne seikkailut kokematta! Jossain näin joku aika sitten seuraavan quoten: Maailma on kuin kirja. Jos et koskaan matkusta, luet vain yhden sivun kirjasta.

Vaikka inspiroiva puhe olikin, en kuitenkaan innostunut poistumaan hostellilta pubikierrokselle, vaan suuntasin sen sijaan taas ajoissa nukkumaan. Nukkuminen oli muuten yksi tavoitteistani tälle viikolle, pari viimeistä viikkoa Savannahissa kun tuntuivat menevän motolla kuolema kuittaa univelat. Kolmen San Franciscossa vietetyn päivän jälkeen olen kuitenkin vielä hengissä, eikä tämä alue ole pelottava, kunhan tietää mitä katuja välttää (eikä kulje kartta ja kamera kourassa...).