Kuka se äsken mainitti. Kasvukivuista?

Ihan perseestä tää elämä ku saa vihdoin kohata ne asiat mitä on ite toisille antanu. Nyt on se hetki, ku omat kehitystä kaipaavat ja muuten narsistiset piirteet on läväytetty päin naamaa. Ja ainoa tapa päästää irti on käsitellä ne. Mennä siitä kakasta läpi. Osan nielemällä, osan ulos sylkimällä.

Hapanta ja kitkerää. PTHYI.

Vain silloin kun pysähtyy. Ajatteleen ja oppiin. Edes pieneksi hetkeksi.
Eikä vain juokse ettien elämälleen tarkoitusta joka puolelta.
On tämä kaikki kasvu ja sen tuomat kivut arkea.

Kun kehollisesta murrosiästä selviää ja luulee, että elämä on helppoa tästä lähtien. On kaikkivoipainen ja luulee, että aikusena tietää mitä haluaa ja kuka on. Siitähän se ilo vasta irtoaa ku psykologinen murrosikä alkaa. Ja ne elämän läpi jatkuvat aikuisuuden kriisit.

Simply, Ou jee.
Ja tsemppiä! Itte kullekki.

Hyvä ystävä, yksi heistä, joka minut parhaiten tuntee, sano kerran mulle.
- Jenny, kato miten sie käyttäydyt. Vietät aikaa jonku tärkeän ihmisen kanssa ja kun näköpiiriin tulee uusi mielenkiintoinen ihminen, hyppäät hänen ja pian jo seuraavan luo. Muista ajatella, taaksesi jääneitä ihmisiä, vaikka elätkin elämääsi täysillä.

Kvittu.

Vaikka, en pahat mielessä sitä tee.
Tuo lause pysäytti silloin.
Ja sama ääni kaikuu taas mielessäni.
Oon mukava. Ja avoin. Kaikille ja kaikelle.

Ja joskus se paska vieköön tarkoittaa sitä, että loukkaa toista.

Toinen tärkeä ihminen täällä Lapissa huomautti vastikään mulle,
että se saattaa ärsyttää toisia ku oon niin mukava.

Aivan, kolikossa aina kaksi puolta!

Johtopäätös. Persiistä siis. Tää laiffi.

Tuo ensimmäinen hyvä ystävä sanoi mulle myös yhdet kauneimmat kuulemistani sanoista, kun viimeisen kerran halattiin Uudessa-Seelannissa kyyneleet silmissä.
- Jenny, kosketat kauniilla tavalla jokaista kohtaamaasi ihmistä.

Ja tuo toinen tärkeä ihminen Lapissa sanoi juuri oikealla hetkellä.
- Jenny oot ihanin tyttö, jonka tiedän. Ihanaa ja samalla musta tuntuu tosi pahalta.

Kuinkakohan monta särkynyttä sydäntä sitä on ite matkansa varteen jättäny?
Kuinka montaa sielua hajottanut ja mieltä raastanut?

Not my problem. Kuitenki hyvä tiedostaa, silloin kun ite ei saa unta.
Ja kierii omissa kasvukivuissaan.
Aamutuntien mietteet on viime aikoina ollu syviä.
Reilut kolme viikkoa oon käyny suurta muutosvaihetta läpi.

Kaksi ihanaa ihmistä olleet kylässä.
Toissapäivänä saunottiin ja pyörittiin lumessa

-mikä parasta, oikean koivuvihdan kera!

Eilen visiitit Särestöniemen museoon taiteen ja omien juurien maailmaan
sekä Lainion Loistokkaaseen Lumikylään.

- suosittelen!

Mieleeni palaavat sanat Kälviän seikkailuohjaaja kurssilla
tapaamani naisen kanssa.
- En lähe vielä Lappiin, käyn ensin läpi kotikonnun polut.
Niitäkin on vielä monta koluamatta.

Nainen oli MetsäMörriohjaaja Vaasan seudulta.

Vaan kyllä joskus on myös käytävä kaukana nähdäkseen lähelle.
Matka Uuteen-Seelantiin oli unelmani, jota en vaihtaisi pois edes matkaan kuuhun. Se hetki kun istuin lentokoneessa matkalla maailman toiselle puolelle takataskussani menolippu, on yksi elämäni edelleen hienoimmilta maistuvista asioista.

Hymy leviää naamalleni. Kaiho kaivertaa mieltäni. Ehkä vielä joku päivä…

Jokainen tietää ite miten elämänsä kitaraa näppäilee.
Sävelet laulaa.
Runonsa kirjoittaa.
Leipänsä voitelee.
Ihmisensä rakastaa.

Ja Tanssinsa tanssii.

Joka päivä kysyn, jos en ite niin kuka sitten?
Mulla on kaikkiin kysymyksiin vastaukset. En vain tiiä niitä kaikkia.
Vielä.
Sehän se tästä niin jännän tekkeeki.

Tanssien läpi..
Jenny

tuo kummallinen Lapin TaikaMaahan elämää ihmettelemään laskeutunut lumihiutale. kaunis ja erilainen. niinkuin Sinäkin.