Dilemma taas uus dilemma : )

Se on se, että hengitän maailman puhtainta ilmaa Ylläksellä.

Ja silti oon että jotaki puuttuu elämästä. Kääk.

Huudan APUA! Miksi en voi vain olla rauhassa. Vaan tulee tuo vitun kutina perseeseen, että on pois päästävä. Lähdettävä, pakattava taas kamansa.

Ei oo mitään mikä minua paikallaan pitäis.

Ei oo semmosta voimaa, ankkuria joka minut pysäyttäs. Jymäyttäs.

Muutako ehkä odotus, että voin joskus saada sen mitä haluan. Vaan menemällä läpi tuskan ja paskan voin oppia vain olemaan rauhassa. Enkä säntäileen innoissani joka suuntaan ku joku VITUN SÄHKÖPUPU. !!!

Mutta miks menisin läpi kaiken tuon kivun ja kasvun paikallaan, ku voisin sen sijaan nauttia elämästä enemmän jossain muualla. Rallatellen pitkin vaihtuvia kylän raitteja rakkaan rinkkani kanssa.

Siinä on vaan yks mutta, EN JAKSA ENÄÄ.

En jaksa nyt ainakaan.

Mulle lähteminen on helppoa. Kimpsut ja kampsut kasaan ja good bye vain kaikille. En siltoja poltellen oo koskaan lähteny, henkseleitäki paukuttelen ihan vain ylpeydestä että uskallan ja osaan lähtemisen jalon taidon.

Mulle on helppo lähteä koluaan uusia tuntemattomia kolkkia, tutustua uusiin ihmisiin, ottaa kontaktia, olla aktiivinen. Viettää seikkailijan elämää.

Mulle haaste on jäädä paikoilleen. Tajuta, että nyt on aika pysähtyä. Reflektoida rauhassa. Löytää seikkailuja läheltä. Olla janoamatta kauas pois.

Mulle tärkeää nyt on oppia odottamisen jalo taito. Malttaa hetki jos toinenki. Antaa kelan pyöriä, KOSKA ON ASIOITA KESKEN. Huomaan kasvavani ennennäkemättömällä tavalla, kun tutustun syvemmin ja kauemmin itseeni ja toisiin ihmisiin samassa ympäristössä.

Minun on aika juurtua syvempään. Laskea vuosia sitten kiskomani juuret takaisin Äiti Maan hellään huomaan. Antaa anteeksi itselle. En halua olla niin ankara itelle. En jaksa aina kiivetä niin hullun korkealle. Joskus voin mennä myös sieltä mistä aita on matalampi. Joskus voin vaatia vähemmän. Ja saada enemmän. Keskittyä pienempään. Ja kokea suurempaa.

Mie haluan nähdä joka hetki kauniita asioita arki ympäristössä. Antaa uusi mahdollisuus tutuille asioille ja vanhoille ystäville. Avata sydäntä uusille tuttavuuksille ja uusille tuulille. Sopivassa suhteessa näitä kaikkia.

Mie aion malttaa oottaa aikaa, jolloin voin taas mennä. Jolloin tiedän, että NYT on oikea aika liitää. Ja aion helvetti vieköön muistaa, että Ylläs on yksi elämäni kodeista. Täällä on hyvä minun olla.

Summa summarum. En voi lähteä heti jos ensimmäisen kerran tuntuu että nyt riitti. Oon vielä rikki ja hajallaan edellisestiä reissusta. Reissukrapulaa pukkaa nääs edelleen. Monta reissulla kokemaa asiaa vielä käsittelemättä.

Siis sanon. Ihan hirveää tuollanen seikkailijan elämä, joka on täynnä jatkuvia vaihdoksia, muuttuvia tilanteita, jännittäviä hetkiä, ihania ihmisiä ja epätietoutta tulevasta.

EI EI EI EI.

En halua olla nomadi. En just nyt. Ei minun ole pakko vaikka joskus olenki.

Mulla meinas jäähä nomadilevy päälle.

Nyt painan sen saatana pauselle. Ja miksen myös saman tien stopille. NIIN KERTA PERKELE että helpottaa.

Järkyttävästä ja muuttuneesta kielenkäytöstäni huolestuneille sukulaisille ja opettajille tiedoksi seuraava.

Tiedostan kiroilevani paljon tällä hetkellä. Se on puhistautumista, joka häätyy tehä. Suomalaiset kirosanat purkavat hyvin sisälle kertynyttä aggressiota ja raivoa. Kokeile esim eroa vitun ja f***in välillä.

f***! Tuntuu ku jäis jotain kurkkuun kii, se ei vain tuu ulos!

VITTU!

Vielä uuestaan

VITTU!

VITTU! Kyllä lähtee!

Haistakaa vain paska ihan jokainen Iikka ja koko valtiovalta.

Ja Kiitti vitusti että ootte.