Novosibirsk

Privet!

Seuraavaa blogipäivitystä ei suositella anonyymeille alkoholisteille, Päivi Räsäsen kannatusyhdistyksen jäsenille saati muille nillityksen ystäville johtuen etanolin ylettömästä käytöstä.

Oltiin varattu omasta mielestämme, jälleen, riittävästi aikaa asemalle siirtymiseen ja netistä varattujen junalippujen vaihtamiseen oikeisiin lippuihin. No matkahan oli hieman pidempi, kuin miltä se kartalla näytti. Arviolta kahden ja puolen kilometrin tienoilla Risto kirosi meidät alimpaan helvettiin, kun ei oltu otettu taksia. Puoli tuntia aikaa ja jotain evästä oli junaan saatava ja liput vaihdettava. Tästä vielä puuttui, että väkijuomavastaavamme Toivo hajotti reppuunsa junaan haartaasti säästämämme karhuviinapullon.

Epätoivo iski retkikuntaan, kun pääsimme asemalle ja huomasimme järjenvastaiset jonot tiskeillä. Löydettiin ensimmäiset englanninkieliset lippuautomaatit Venäjällä, mutta nekin olivat meidän tuurillamme paskana. Meidät ohjattiin johonkin admin-tiskille, jossa kirjoitettiin lappu junaemäntää varten, jotta päästäisiin rekisteröimättömillä lipuilla junaan. Tätäkään toimenpidettä ei olisi tarvinnut normaalisti suorittaa, mutta koska Venäjän VR:n sähköinen lippujärjestelmä on yhtä toimiva kuin demokratia valtiomuotona, niin en saanut rekisteröityä lippuja verkossa. Päästiin onneksi kyytiin muutaman minuutin marginaalin turvin. Joka helvetin kerta meillä on tullut kiire, vaikka oltaisiin varattu kuinka paljon aikaa.

Törmäsin jollain väliasemalla yliaktiiviseen venäläiseen kiipeilijäjannuun, joka oli hyvin todennäköisesti myös juoppo. Tavattiin tämä samainen tapaus myöhemmin ravintolavaunussa yksin juomassa votkaa ja hän pyysi meitä istumaan pöytään. Kaverilla oli uskomattoman paljon asiaa, vaikka englannin kieli taipui välttävästi. Jossain vaiheessa vaunu rupesi kansoittumaan näistä etanolin suurkuluttajista ja meininki oli kuin eläintarhassa. Äijät kävivät vuorotellen kertomassa meille vähintään kymmenen minuutin monologin venäjäksi ja me jouduimme vain nyökytellä ja heilutella käsiä.

Kiipeilijä lähti hakemaan meille tulkiksi kahdeksan vaunun päästä jotain loossikaveriaan, joka puhuu sekä venäjää, että englantia. Hänen palattuaan perässä tuli kuitenkin ihan eri sälli. Mukana oli brasilialainen Phillip, joka oli yhtä hämillään kuin mekin. Kaveri ei ollut ihan mikään eilisen teeren poika mitä reissaamiseen tulee. Hän oli kiertänyt yli kymmenen maata mukaanlukien Länsi-Euroopan maita kahdentoista euron päiväbudjetilla liftaten, telttaillen, sekä aina itse ruokansa valmistaen ja tarkoituksena oli olla tien päällä vielä määrittelemätön aika. Mielenkiintoisia tarinoita olikin äijällä kerrottavana. Siinä vaiheessa koin kuitenkin tarpeelliseksi painella omaan vaunuun takaisin, kun eräs mursuviiksinen juoppo halusi hyvinkin määrätietoisesti vaihtaa kanssani t-paitoja. Pidin kuitenkin omaani siinä määrin hienompana, että jätin tämän vaihdantatapahtuman suorittamatta.

Perillä päästiin tähänastisen reissumme ylivoimaisesti parhaaseen majoitukseen, joka oli ihan keskustan liepeillä lyhyen kävelymatkan päässä Lenin Squarelta. Jokaisessa Venäjän kaupungissa tuntuu olevan jokin paikka, metroasema, katu tai ihan mikä vaan, joka on nimetty tämän bolsevikkivallankumouksellisen mukaan.

Otettiin ensimmäinen ilta ihan rauhassa suorittaen henkilökohtaisia huoltotoimenpiteitä ja pyykinpesua. Näiden välttämättömyyssuoritteiden jälkeen Tervanpolttajankadun kasanoova Karhula hankki Couchsurfing.orgista meille kauniin nuoren naikkosen näyttämään paikkoja ja pitämään seuraa. Treffit sovittiin huomisillaksi.

Ajan rakenne taipui jälleen liiaksi ja saavuimme treffeillemme tyylikkäästi kaksikymmentäviisi minuuttia myöhässä. Pyörittiin Lenin Squarea ja oopperataloa ympäri mutta ei löydetty ketään tuntomerkkeihin sopivaa. Risto onnistui nappaamaan yhteyden wifiin oopperatalon nurkalta ja saatiin selville, että kontaktimme oli odottanut kaverinsa kanssa melkein tunnin Lenin Squarella.

Kate ja Lena ovat parikymppisiä alkuperäisiä Novosibirskiläisiä, jotka molemmat opiskelevat yliopistolla historiaa. Meille ilmoitettiin hyvinkin nopeasti, että Novosibirskissä ei ole mitään nähtävää, joten pyydettiin heitä viemään meidät johonkin missä itse tykkäävät istua iltaa. Olimme tästä oikeastaan salaa tyytyväisiä, sillä kansallisuudellemme tyypillinen sairaalloisen epäsosiaalinen mielenlaatu kaipasi tuopillista jos toistakin jään lopulliseen murtamiseen. Paikka oli ihan miellyttävä, mutta törkeän hintainen. Olin ruveta hyperventiloimaan, kun näin tuopin olevan seitsemän euron hintainen. Kotopuolessa suhteellisuudentaju on niin hukassa, että moinen summa ei tuntuisi missään. Asiaa on joutunut kuitenkin ruveta pohtimaan hieman uudesta perspektiivistä, kun tuopillinen imaisee neljänneksen vuorokauden reissubudjetista.

Tyttäret osoittautuivat hyvin nopeasti mainioksi seuraksi. Iästään huolimatta he olivat hyvinkin tietoisia maansa tilasta ja mielipiteet olivat suorasukaisia. Meille oli jäänyt vajaassa parissa viikossa varsin positiivinen kokonaiskuva Venäjästä, vaikka oltiin nähty myös sitä nurjaa puolta. Sanoi Hurstin soppajonossa valittavat mitä tahansa, niin Suomessa ei vastaavaa köyhyyttä ole, mitä olemme mm. lukuisissa epämääräisissä aaltopeltihökkelikylissä nähneet. Hehkutimme tietysti hyviä kokemuksiamme heille ja molemmat olivatkin sitä mieltä, että Venäjä on todella mielenkiintoinen maa matkustaa, mutta täysin paska maa asua. Hinnat ovat korkeat ostovoimaan nähden. Ollaan mietitty kaupassa, että miten helvetissä esim. opettajan keskimääräisellä n. 500 euron kuukausiliksalla maksetaan lähes Suomen hintaiset sapuskat ja vuokrat. Työtön saa valtiolta tuhat ruplaa, eli n. 23 euroa kuussa. Sukulaissuhteet tuntuvat olevan Venäjällä huomattavasti tiiviimpiä. Jos joku jää esim. työttömäksi niin häntä autetaan koko suvun voimin. Molemmat tytöt haaveilivatkin valmistuttuaan muutosta ulkomaille.

Budjettirajoitteen vuoksi päätettiin vaihtaa ravintolaa. Matkalla Lena esitteli meikäläiselle ja Ristolle vankkaa yleistietämystään ja jopa turhankin spesifiä tietoa eri eläinlajien fallosten keskimääräisistä mitoista. Hänen mukaansa tämän kaltainen informaatio voi olla hyödyllistä yllättävissäkin tilanteissa. Jonkin aikaa pohdiskeltuamme emme tarpeeksi yllättävää tilannetta keksineet.

Uusi ravintola oli todellinen nappomiehen taivas. Mallas ja tisle oli halpaa kuin saippua. Siinä tilanteessa ei auttanut kuin aloittaa matka kohti korkeampaa tietoisuuden tasoa. Seuralaistemme alkuperäisenä suunnitelmana oli vain saattaa meidät paikan päälle, koska aamulla oli aikainen herätys kouluun. Hommahan kusahti heidän osaltaan heti alkuunsa, kun maljaa alkoi virrata pöytään tuhdilla tahdilla. Toisaalta lähes mahdotontahan heidän oli muutenkaan lähteä, kun seurana oli kolme helleeniveistoksen kaltaista verbaaliakrobaattia.

Viihtyminen jatkui aina aamunkoittoon asti majapaikassamme. Illanviettoomme osallistui täysin siemauksin myös hostellin respan työntekijä. Kieltoyhteiskunnan kasvattina Venäjällä vallitseva piittaamattomuus turhanpäiväisistä säännöistä aiheuttaa lähinnä kateutta. Tarjottiin venäläisille snapsit Salmaria ja Toivo laittoi myös Fazerin supersalmiakit kiertoon. Lenan mielipide kansallisherkustamme ei ainakaan jäänyt pahemmin arvailujen varaan: "miten voitte syödä tällaista paskaa?". Jonkinlainen vaurio suomalaisten genetiikassa täytyy olla, koska salmiakkia ei tunnuta siedettävän missään muualla.

Seuramme olisi ollut kuulemma toivottua vielä seuraavanakin päivänä, mutta meillä oli heti aamulla luvassa lähtö 31:ksi tunniksi junaan. Toivon kanssa suunniteltiin lippujen perumista, mutta tämä aiheutti aikatauluvastaavassamme Ristossa äärimmäisen vahvan, lähes psykoosiin johtaneen vastustusreaktion. Koska reissumme olisi mennyt kuulemamme mukaan tämän vuoksi kokonaisuudessaan peruuttamattomasti vituiksi, päätimme lähteä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kohti mystistä Baikaljärveä.