Chilen itsenäisyyspäivä. Heräsimme aavikkoteltastamme ennen puoltapäivää, Davidin veljen tullessa noutamaan meitä AAMUteelle heidän leiriinsä. Alun perin oli ollut puhetta, että palaisimme Davidin kotiin lounaalle, ennen yhtätoista aamulla. Eivät ne aikataulut nyt niin tarkkoja täällä ole :) Ja kyllä tuo meren rannalla istuskelu tyrskyjä katsellen kelpasi paremmin kuin hyvin. Veljen perheen leiri oli melkoisen lähellä, ja yöllisellä kävelyretkellä olimme käyneet aivan vieressä. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja merituuli piti lämpötilan sopivana. Kivien välistä löytyi pienen pieniä rapuja, todella pelottavan oloisia kavereita...

Veljen (jonka nimi ei mahtunut muistikortilleni) alkaessa paistella kampelaa ja paria muuta fisua, saapui Davidin isä noutamaan retkeilijät takaisin keskustaan. Sortsit käyttöön ensimmäistä kertaa, sillä takapihalle ei tuuli osunut. Kunnon suojakertoimet pärstään taas. Vielä ennen itsenäisyyspäivänateriaa kävimme uudelleen veljen leirillä merenrannassa, sillä jotain oli unohtunut ( ei riittänyt kapasiteetti tajuamaan mitä). Matkalla nappasimme kyytiin erään kaverin, joka muistutti ilmielävästi eilistä bussissa väärällä paikalla raamattua lukien istunutta miekkosta.. Seuraavaksi selvisi, että tämä D:n kaveri opiskeli papiksi!! Hmm, mielenkiintoista. Kehdannut kysyä en, joten asia jäisi kaivelemaan mieltä kenties loppuelämäkseni (heh, jos ei sentään).

Palatessamme oli grilli kuumana, joten osallistuimme grillailuun kärventäen nahkojamme takapihan auringossa. Ihanan lämmin! Herkut napaan ja rannalle. Ensimmäinen kohde oli Bahía Inglesa; valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä. Jostain syystä rantatenniksen peluuseen kyseinen ranta ei paikallisille kelvannut, joten lähdimme vaihtamaan maisemaa. Seuraavan rannan ohi ajoimme hujauksessa (ei selvinnyt senkään vika). Käännyimme hiekkatielle.. oikeastaan hiekkakummuille, vai miten sitä kuvailisi. Töyssyjä oli ja nauru irtosi, auton jousia vissiin lähinnä huudatti kauhusta ja kivusta kuuden hengen istuessa kyydissä. Melkoisen extreme oli tämä reitti, ja taas nähtiin että ne autot ovat tosiaan sitä kulutusta varten.

Kylmä tuuli puhalsi kyseisellä rannalla, joka muodostui pyöreistä vaaleista, lähes identtisistä kivistä. Upeaa. Aaltojen tuoman veden ns. palatessa takaisin mereen pitivät kyseiset kivet hentoa kolinaa. Mahtava ääni! Tutkimukset alkoivat, ja kivien löytyi jos jonkinlaista mielenkiintoista simpukoista "hammaskaloihin". Päivän löytö oli kuitenkin "Niiskuneitisimpukka". Hytisevät tutkijat palasivat lava-auton jousille. Tiivis tunnelma sai nopeasti veren jälleen lämpiämään. Onneksi ei ollut tarvetta vessakäynnille, sillä aavikkotie olisi ollut kenties kohtalokas siinä vaiheessa.

Iltaa lähdimme istumaan veljen perheen leiriin (he siis viettivät ilmeisesti koko vkonlopun telttaillen rannalla). Myös pappiopiskelija liittyi seuraan. Aavikko, nuotio, meri, hyvää seuraa ja Calimochoja, mitä muuta sitä voisi perjantai-iltaan enää kaivata?!