VAPAASUKELLUSTA TURVALIIVEISSÄ

Matka Sangir -saarille sujui mukavasti yölaivassa, jonka sängyt olivat kooltaan noin 12-vuotiaille suunniteltuja. Toisaalta tunnelma rahvaan puolella oli hyvä ja kokemusta voisi ehkä verrata Titanicin alakerran tunnelmiin. Tarjolla olisi ollut myös VIP-hyttejä yläkerrassa, joissa olisi saanut majoittua kahdestaan omaan hyttiin. Emme kalliimpia lippuja ostaneet, mutta toisaalta ostovaiheessa meillä ei vielä ollut mitään tietoa siitä millaiset eri luokat ovat. Aamulla viiden aikaan olimme perillä ja otimme taksin (mikroletin) saman tien paikalliseen Hotel Nasionaliin.

Matkamme Sangirille meinasi tosin tyssätä alkuunsa, sillä Manadossa pesetimme pyykkiä ja tilasimme pyykit suoraan hotellille, kun kerrankin kuljetus hintaan sisältyi. Kävimme iltapäivällä sopimassa pesulassa, että tuovat pyykit hotellillemme (edelleen ala-arvoinen Celebes) viimeistään viideksi, sillä vene lähti kuudelta illalla. Kun saavuimme hotellille puoli kuudelta hakemaan rinkkoja ja pyykkejä, respan täti ilmoitti, että pyykit olivat kyllä tulleet, mutta hän lähetti ne takaisin, koska luuli, että huoneen 304 asukkaat olivat kirjoittautuneet ulos. Tämä tuntui käsittämättömältä sillä rinkkamme olivat respassa ja huoneemme numero oli kissankokoisilla numeroilla molempien rinkkojen päällä. Olimme varta vasten ennen kaupungille lähtöämme sanoneet respassa, että pyykit tulevat ennen kuutta. Nyt meillä siis oli vajaa puoli tuntia aikaa saada pyykkimme ennen veneen lähtöä, johon liput oli jo ostettu. Onneksi mopopoika, joka pyykkejä oli yrittänyt tuoda oli jättänyt numeronsa. Respan täti soitti siihen ja lopulta sai tiedon, että pyykkejä lähdetään uudestaan tuomaan. Tässä vaiheessa respan täti pyysi korvausta soitetusta puhelusta ja hihamme kärysivät lopullisesti. Tosin kovinkaan suuria perusteluja ei tarvittu, että maksusta vältyimme. Hiukan kuuden jälkeen lähdimme juoksemaan satamaan ja onneksemme laiva oli myöhässä ja ehdimme hyvin kyytiin.

Sangir on saari Indonesian ja Filippiinien välissä ja itse asiassa melko lähellä Joloa, jossa Seppo ja Risto olivat panttivankeina. Sangirilla tosin mitään levottumuuksia ei ole, kristityt ja muslimit elävät sulassa sovussa. Myös Bunakenilla tapaamamme Luke oli tullut Sangirille. Hän oli laivamatkalla tutustunut paikan pormestariin Mr. Tonauun ja ollut 3 päivää tämän kestittävänä. Pääsimme itse myöskin ensimmäisenä iltana juhliin joissa juhlittiin Mr. Tonaun uudelleenvalintaa. Juhlissa oli pistetty parasta pöytään, joten siellä oli possun, kanan ja kalan lisäksi myös koiraa. Heikki kohteliaasti maistoi myös koirakastiketta, joka maistui todella tuliselta, joten varsinaisen lihan mausta ei kovinkaan suuria johtopäätöksiä pystynyt tekemään.

Saarella ei oikeastaan ole turisteja ollenkaan, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki on vaikeampaa. Kukaan ei osaa muuta englanniksi kuin Hellou Misterin, mikä hiukan vaikeuttaa kommunikointia. Oma auttava bahasa indonesiamme osoittautui todella tarpeelliseksi. Olemme ehkä aikaisemmin luulleet, että meitä on tuijotettu, mutta Sangir on tässä suhteessa jotain todella överiä. Kaikki toiminta käytännössä pysähtyi ihmisten nähtyä meidät. Ehkäpä tunne voisi olla vastaava, kuin lähtisi turun keskustaan alasti ostoksille. Tätä tunnetta siivittivät lisäksi jatkuvat Bule-huudot (tarkoittaa turistia).

Toisena päivänä vaihdoimme hotellia halvempaan Bintang Utaraan (10€/yö) ja vuokrasimme mopon. Saaren tiet ovat hyvässä kunnossa ja näkymät vuorien päältä ovat todella hienot. Löysimme mukavan rannan, josta kävimme snorklailemassa. Retkemme sai kuitenkin ikävän päätöksen, sillä jouduimme kunnon rankkasateeseen. Hotellille päästyämme olimme aivan jäässä ja Heikki heräsi seuraavana aamuna hiukan kuumeisena. Pari päivää meni tautia parannellessa ja sitten pitikin lähteä jo Manadoon ja kohti Filippiinejä. Tällä kertaa menimme Bahari Express päiväpikaveneellä, joka oli mukava ja nopea.

Manadoon saavuttuamme pysyimme päätöksessämme, emmekä enää jalallamme astu Celebesiin. Löysimme noin neljässä hotellissa käytyämme Hotelli Centralin, jossa oli tilaa. Manadon hotellit ovat olleet yllättävän täynnä. Hyvin nukutun yön jälkeen teimme viimeiset matkavalmistelut ja suuntasimme kentälle. Lento Jakartaan lähti noin tunnin myöhässä, mutta jatkolentoa ajatellen olimme vielä aikataulussa. Jakartassa ongelmat sitten alkoivat. Vaihtoaikaa meillä jäi vajaa pari tuntia, joka tuntui ihan riittävältä. Terminaaliin tultuamme ja rinkat saatuamme totesimme, että ulkomaan terminaali on jossain aivan muualla ja sinne pitää mennä bussilla. Sukkulabussi, joka ajoi terminaalien väliä oli jostain syystä myöhässä ja jouduimme odottamaan sitä melkein puoli tuntia. Taksia emme viitsineet ottaa, koska pysäkillä ollut virkailija sanoi, että bussi tulee minä hetkenä hyvänsä. Lopulta bussi sitten tuli ja selvisimme Cebu Pacificin tiskille ulkomaan terminaaliin. Tässä vaiheessa aikaa Check innin sulkeutumiseen oli vielä puoli tuntia, joten huokasimme helpotuksesta, mutta liian aikaisin.

Tiskillä nuori ja virkaintoinen virkailija kyseli matkasuunnitelmiamme ja halusi nähdä matkalippumme pois Filippiineiltä. Lento Bangkokista Helsinkiin ei riittänyt todisteeksi siitä, että aiomme poistua maasta. Lippua meillä ei ollut vielä ostettuna. Ilman paluulippua lentokoneeseen ei ollut asiaa, joten tiskivalintamme osoittautui hiukan huonoksi. Nyt meillä siis oli vajaa puoli tuntia aikaa ostaa lippu pois maasta, tai emme pääsisi lennolle. Kysyimme, missä on lähin netti ja juoksimme turvatarkastusten läpi toiselle puolelle terminaalia olevaan hotelliin todetaksemme, ettei heidän yhteytensä toiminut. Myös kaikki lipputiskit olivat kiinni, sillä oli puoliyö. Sitten menimme turvatarkastusten läpi takaisin tiskille kysymään, voisimmeko käyttää heidän takahuoneensa konetta, kun mistään ei ole mahdollista päästä nettiin. Lopulta saimme eräältä pojalta tietää, että kentällä on toimiva Wifi. Onneksi oli oma kone mukana ja ensimmäisellä yrityksellä saimme ostettua liput Manilasta Bangkokiin 10. joulukuuta. Nyt siis uusi yritys tiskille ja koneen näytöltä esitetty e-lippu riitti virkailijalle. Aikaakin sulkeutumiseen oli vielä 10 minuuttia.

Matka tämän jälkeen Jakartasta Manilan kautta Puerto Princesaan sujui varsin kivuttomasti. Maahantuloviranomaisia ei tippaakaan kiinnostanut paluumme ajankohta, tai se oliko meillä lippua, mutta se ei minkäänlaisena yllätyksenä meille tullut. Maahantullessa saa ilmaiseksi 21 päivän viisumin, jota saa helposti jatkettua 59 päivään reilun 30 euron hintaan siihen tarkoitetuissa toimistoissa, joita on ympäri maata isoimmissa kaupungeissa.

Filippiineillä puhutaan englantia ja noin 50 muuta eri kieltä. Yleensä ottaen kaikki asiakaspalvelussa toimivat osaavat todella hyvää englantia. Meille tämä tulee hiukan shokkihoitona, sillä oman englantimme olemme huolellisella harjoittelulla saaneet taannutettua ala-astetasolle tullaksemme ymmärretyiksi muissa aasian maissa. Ihmiset ovat mukavia, eivätkä moikkaile yhtä paljon, kuin Indonesiassa, joka on rauhoittavaa vaihtelua. Olemme myöskin huomanneet, että paikalliset ovat innokkaita sutkauttelijoita. Käytännössä tämä tarkoittaa todella huonoja puujalkavitsejä turistioppailta. Tosin tämä on varmaan aika yleismaailmallinen ilmiö. Myöskin lähestulkoon kaikissa lehtijuttujen otsikoissa on piilotettuna jonkinlainen sanaleikki.

Puerto Princesassa vietimme 2 päivää, joina tutustuimme kaupunkiin ja kävimme saarihyppelyllä Honda Bayssä. Kaupunki vaikutti todella mukavalta ja siistiltä paikalta. Kaupungissa sakotetaan roskaamisesta. Tuntuu todella kummalliselta olla aasialaisessa kaupungissa, jonka kadut eivät lainehdi roskista. Espanjalaisten vaikutus tuntuu edelleen ja tunnelma on paikoin aika samanlainen kuin Meksikossa. Rahannosto osoittautui varsin haasteelliseksi, mutta lopulta löysimme automaatin jossa maksiminosto oli 150 euroa.Normaaleista automaateista pystyy nostamaan 60 euroa kerralla ja tiskillä cash advance on tuntematon käsite (jos pankkiin edes sattuu pääsemään sisälle, sillä ovella on aina pumppuhaulikolla varustautunut vartija joka ohjaa automaatille, vaikka kuinka koittaa kysyä jos pääsisi sisälle kysymään cash advancesta).

Honda Bayn saarihyppely on paikallinen nähtävyys. Saaret olivat kauniita ja maisemat hienoja, mutta vedessä näkyvyydet olivat melko huonot ja ainoassa kunnon snorklauspaikassa ollut turvaliivipakko vei valtaosan ilosta. Nyt tosin ymmärrämme miksi aasialaisten turistien snorklaaminen näyttää siltä, miltä näyttää, sillä turvaliivit vievät kyllä äkkiä mehut kokeneemmaltakin snorkaajalta. Vapaasukellus turvaliiveillä osoittautui varsin haasteelliseksi, muttei suinkaan mahdottomaksi.;)

Filippiineillä liikutaan kaupungeissa tuktukkien sijaan uniikeilla Tricycleillä, joka on isolla katetulla sivuvaunulla varustettu moottoripyörä. Parin kilometrin matka maksaa kahdelta 24snt eli kyyti on puoli-ilmaista. Hinnoittelu on kiinteä (8pesoa/hlö), joten matkustaminen on mukavaa, koska hintaa ei tarvitse aina etukäteen sopia ja tinkiä, vaan riittää että hyppää kyytiin ja ilmoittaa kohteen.

Kolmannen päivän aamuna suuntasimme Jeepneyllä kohti Sabangia, jossa maailmankuulu maanalainen joki sijaitsee (tosin itse joesta luimme ensimmäisen kerran, kun rupesimme suunnittelemaan Philippiineille tuloa). Jeepneyt ovat retrohenkisiä busseja, joista jokainen on omannäköisensä. Matka sujui mukavasti ja maisemat olivat hienoja ja aika erilaisia kuin Indonesiassa. Perillä koimme positiivisen yllätyksen, sillä Sabangin maisemat ovat kuin suoraan Lost -TV-sarjasta. Ainoana erotuksena se, että ranta on hienompi. J Aallot olivat melkein yhtä hyvät kuin Kutabeachillä ja kaikki muilta riennoilta ylitsejäävä aika kuluikin boogieboardilla surffaten. Turisteja Sabangissa oli vain muutamia kymmeniä, joten käytännössä ranta ja meri olivat täysin omassa käytössä. Yövyimme aivan rannan itäpäädyssä Marys cottageissa (8€/yö), jossa hieno näköala korvasi bungalowin puutteet.

Matkalla Sabangiin tutustuimme Manilassa asuvaan Jay:hin, joka osoittautui todella mukavaksi kaveriksi. Menimme Jayn kanssa tutustumaan maanalaiseen jokeen. Menomatka taittui nopeasti veneellä ja takaisin tulimme Monkeytrailiä, joka on noin kahden tunnin trekkausreitti viidakon läpi takaisin kylään. Jokea meloimme oppaan kanssa 1,5 km ylävirtaan ja paikoitellen luola oli todella suuri ja korkeimmalta kohdaltaan yli 60m korkea. Koko reissu maksoi alle 5 euroa ja oli todella kokemisen arvoinen. Jos joelle menee omatoimisesti, täytyy ostaa liput ensin kylän turistitoimistosta. Jay oli tilannut aallot nähtyään oman surffilautansa Manilasta ja vuorokaudessa se tuli perille, joten seuraava päivä meni meressä lillutellessa.

Jayn kanssa kävimme monia mielenkiintoisia keskusteluja Filippiinien kulttuurista, politiikasta jne. ja opimme paljon uutta. Hauskimpina mieleen jäivät Jayn kommentit maan korruptiosta. Kaikki hallinnossa eivät ole kuulemma kauhean korruptoituneita, vaan hoitavat työnsä kunnolla ja ottavat palkkansa lisäksi vain sen verran valtion rahaa, että saavat uuden auton tai asunnon vuosittain. Vanhasen höylätty lautatavara on aika kevyttä kamaa täällä kuulemaamme verrattuna. Esimerkiksi maan presidentti on tällä hetkellä epäiltynä 500 000 000 dollarin varastamisesta valtion varoista. Luonnonkatastrofeihin täällä suhtaudutaan niin, että kaikki on jumalan työtä ja jos jotain tapahtuu, niin oli tarkoitettu. Toisaalta tämä on varmaan ainoa tapa selvitä jatkuvista koettelemuksista. Jay kertoi Manilan tulvista kauhutarinoita ja esim. hänen autonsa oli ollut puoliksi veden peitossa ja korjaus oli maksanut yli 1000 taalaa. Pari päivää sen jälkeen, kun auto oli tullut huollosta oli taifuuni tiputtanut vesisäiliön kerrostalon katolta metrin päähän autosta...

Eilen lähdimme Sabangista El Nidoon, jossa nyt olemme. Tarkoituksemme oli tulla bussilla, mutta rannassa saimme tingittyä veneen 1100 pesoon/hlö. Kaikki muut veneessä olleet olivat maksaneet 2000 pesoa, mutta venemiesten kannatti ottaa meidät kyytiin, koska vene jokatapauksessa oli El Nidoon menossa. Loppujen lopuksi diili ei enää tuntunutkaan niin hyvältä, sillä vene oli pieni ja aallokko paikoitellen rajua. Olimme käytännössä märkiä koko 9 tunnin matkan, jonka piti kestää 6 tuntia. Onneksi sentään tavarat säilyivät ruumassa melko kuivina. Maisemat tosin olivat lukemattomine sokeritoppavuorineen hienoja.

Pakettimatkalaiset ovat löytäneet El Nidon ja hotellit tuntuivat olevan joko kalliita tai kalliita ja huonoja. Lopulta löysimme hassun tanskalaisgubben avustuksella rauhallisen ja mukavan Kalinga-resortin, jossa maksamme hyvästä bungalowista merinäköalalla 8€/yö. Paikka on kylältä kilometrin päässä, Corner-restaurantin ja niemenkärjen takana itäpäädyssä ;) ..ilman gubbea siis emme tänne todellakaan olisi löytäneet. El Nidossa tarkoituksemme olisi snorklata, sukeltaa sekä käydä tutustumassa lähemmin lukemattomiin saariin ja autioihin paratiisirantoihin. Täältä jatkamme jossain vaiheessa Coroniin hylkysukeltamaan ja bongaamaan merilehmiä.