BUTANDING

Ehdimme Tagbilaranista lähteneen laivan kyytiin, vaikka tricyclekuskin mopo oli luokattoman hidas ja jatkuva tekstiviestien kirjoittaminen hidasti matkantekoa entisestään. Murphyn laki toimi jälleen käsittämättömän hyvin, sillä aina kun meillä ei ole kiire, niin kuskit ajavat hullun lailla. Kuinka ollakaan satamassa laukkujen punnituksessa olleet miehet syynäsivät painot tarkkaan ja kun ylipainoa ei tullut, niin jostain keksittiin 60 peson ylimääräinen veneeseenkantomaksu. Tarkemmin kyseltyämme saimme perustelun 20 pesoa/laukku, joten summa ei oikein meidän matikkapäällä täsmännyt ja lopulta miehetkin lopettivat rahan kinuamisen. Laiva lähti 10 minuuttia myöhässä, joten lennolle ehtiminen alkoi hiljalleen tuntua varmemmalta. Satamassa saimme kamalan väännön jälkeen mittarillisen taksin ja matka kentälle alkoi. Taksi maksoi huikeat 2,20€ ja pääsimme kentälle klo. 12, joten aikaa checkinnin sulkeutumiseen oli vielä ruhtinaalliset 25 minuuttia ja ehdimme kuin ehdimmekin lennolle (joka muuten Cebulle tyypillisesti lähti 25 minuuttia etuajassa). Luppoaikaa ei siis liiemmin jäänyt, sillä tunnin kuluttua siitä, kun astuimme laivasta ulos olimme rullaamassa jo kentällä.

Legazpiin saavuttuamme meidät yllätti kylmä ja pilvinen sää. Sadekin tuntui olevan tuloillaan, mutta onneksi ei tullut kuin muutama tippa. Tricyclellä suuntasimme kohti bussiasemaa, josta minibusseja Donsoliin lähtee aina, kun kyyti on täynnä. Edellinen bussi lähti nenämme edestä, joten saimme tilaisuuden ostaa evästä ja juotavaa. Nautimme lounaaksi todella hyvät munajuustohampurilaiset (30snt/kpl ;)). Bussimatka taittui reilussa tunnissa ja lopulta vielä yhden tricyclekyydin jälkeen löysimme itsemme bungalowikylästä keskeltä ei mitään Donsolista. Varsinaisesta sesongista ei voi kyllä puhua. Jouduimme pulittamaan Amor-resortin bungalowista 14 euroa, mutta vaihtoehdot olivat melko vähissä, joten tyydyimme kohtaloomme ja onneksi ainoa aukioleva ravintola on oman "resorttimme" yhteydessä. Aluksi tunnelma oli aika samanlainen, kuin suomessa 80-luvun nousukaudella rakennetussa lomakeskuksessa, jossa olet ainoa asiakas.

Onneksi iltaruoan aikaan huomasimme, ettemme olleet ainoita asukkaita ja itseasiassa huomasimme viihtyvämme paikassa oikein hyvin. Valashaiden perässä tänne oli tullut sekalainen seurakunta porukkaa akselilta Saksa, Hong Kong, Englanti, USA, Hawaiji ja Australia. Ilta kului rattoisasti halvan oluen parissa kunkin kertoessa matkojensa kohokohtia ja kauhunhetkiä. Edellisenä päivänä Austaralialaistyttö oli ollut veneessä ja nähnyt 2 valashaita, joista toisen kanssa oli snorklaillut 15 minuuttia. Sovimme lähtevämme seuraavana päivänä porukalla veneeseen, jolloin se tuli myös halvemmaksi (12€/hlö) Täällä on myöskin sukelluskoulu, mutta sukellusretken maksaessa 70 €/hlö emme ajatelleet mennä sukeltamaan. Joku oli kuullut, että iltapäivä on parempaa aikaa, joten päätimme lähteä kymmeneltä aamulla.

Aamulla heräsimme jälleen kukkojen kiekunaan. Keli oli vaihtunut kirkkaaksi ja tyyneksi edellispäivän nuhjuisesta säästä. Kukkoja on Filippiineillä paljon ja ne ovat todella äänekkäitä. Aikaisemmin oletimme, että kukot kiekuvat auringonnousun aikaan, mutta täällä se on lähinnä kaukainen toiveuni. Yleensä kiekuna alkaa kolmelta yöllä ja epäilemmekin vahvasti kukkotappeluiden aiheuttaneen kukoille jonkinasteisia aivovaurioita, joka sitten on sekoittanut niiden sisäisen kellon. Onneksi useamman kuukauden oleskelu Kaakkois-Aasiassa on tehnyt meidät immuuneiksi kiekunalle, kuten myöskin yöllisille koirien välienselvittelyille. Kukkotappelu on varmaankin yksi maan kansallislajeista ja täällä televisioidaan niitä aivan nyrkkeilyotteluiden tyyliin. Tappelusta näytettiin hidastuksia ja kommentaattorit analysoivat kukkojen tekniikkaa, tasapainoa yms. Yleinen näky kadulla on mies iltakävelyllä kukko sylissään. Donsoliin tullessamme näimme bussikuskillamme jonkun kukkotappeluyhdistyksen paidan ja rinnuksessa luki isolla: I Love My c*** ;)

Nautittuamme runsaan aamupalan menimme toimistolle, josta reissut lähtevät. Vajaan tunnin epämääräisen varuste, yms. säätämisen jälkeen ja vastaamme tuli aamun ryhmä, jotka olivat nähneet useita valashaita. Ryhmä oli todella innoissaan ja meitä rupesi jo aika paljon jännittämään. Veneessä saimme tarkat ohjeet, kuinka valashaiden kanssa toimitaan. Oppaamme sanoi, että turvaetäisyys valashaista tulisi olla vähintään 3 metriä ja pyrstöstä mielellään 5 metriä. Tämän jälkeen tuli kommentti, että näkyvyys tosin voi olla melko huono, joten etäisyyksistä joudutaan ehkä hiukan tinkimään, jos valashaita nähdään. Veteenmeno tapahtui hyppäämällä liikkuvasta veneestä ja kuulosti melko vaaralliselta ottaen huomioon, että snorklaajia oli 7 ja kaikkien piti hypätä veteen lähes samaan aikaan.

Tämän jälkeen lähdimme haravoimaan lähivesiä kaikkien 5 miehistön jäsenen tähystäessä valashaita. Sen jälkeen alkoi piinaava odotus (tässä vaiheessa meillä oli jo maskit päässä ja räpylät jalassa.. ihan vaan varmuuden vuoksi). Noin 15 minuutin jälkeen alkoi tapahtua. Tähystäjä näki valashain varjon pinnalla ja suuntasimme veneen sellaiseen paikkaan, että snorklaajat pääsivät veteen valashain oletetulle kulkureitillä. Tässä sitten odotimme muutaman sekunnin ja sitten valashai lipui verkkaisesti noin metrin syvyydessä altamme. Näky oli mykistävä ja näkyvyyden ollessa muutamia metrejä valashai tuli todella puskista ja säikähdys oli ensimmäisellä kerralla aikamoinen. Sen jälkeen lähdimme snorklaamaan valashain rinnalla. Vauhti oli sen verran kova, että rinnalla ei jaksanut polkea 50 metriä enempää, joten nousimme veneeseen ja ajoimme uuteen sopivaan paikkaan.

Tätä jatkui sitten kolmisen tuntia ja sinä aikana näimme ainakin 5 eri valashaita (useimmat moneen kertaan) isoimman ollessa ainakin 12 metrinen. Homma oli snorklaamiseen tottumattomille aika raskasta ja hiljalleen porukkaa jäi veneeseen enemmän ja enemmän. Lopulta oli jäljellä enää Sonja, Heikki ja opas. Tässä vaiheessa valashaitkin olivat huomattavasti rauhallisempia, koska vedessä ei ollut niin paljon pärskettä. Olimme oppaan kanssa kolmestaan vakashain reitillä ja oli käsittämätön tunne katsoa tyhjyyteen ja yhtäkkiä huomata 2m leveä hain suu ammollaan muutaman metrin päässä tulossa suoraan päin. Valashai kulki yleensä suoraan altamme muutamien kymmenien senttien päästä. Onneksi vältimme pahemmat kolarit, emmekä joutuneet ammottavaan kitaan.

Vedessä oli paikoitellen näkyvyyttä haittaamassa järkyttäviä määriä pieniä muutaman millin mittaisia grillejä, joita valashait ahmivat kitaansa. Ne tosin haittaavat näkyvyyttä ja aiheuttivat meduusan riekaleiden tyyppistä pistelyä. Tämä sai muutamat tytöt pysymään veneessä ensimmäisten snorklausten jälkeen. Siinä vaiheessa kun olimme lähdössä pois oli molemmilla puolilla venettä valashai pinnassa ja itsellämme olo kuin olisimme olleet keskellä National Geographicin Valashaidokumenttia. Olo oli snorklausten jälkeen upea. Usean vuoden jahtaaminen saatettiin päätökseen ja vieläpä useammalla eri yksilöllä.

Illalla kertailimme päivän tapahtumia ravintolassamme ja muutaman drinkin jälkeen painuimme yöpuulle. Hotelliimme tuli uusi asukas, jonka kanssa sovimme menevämme aamulla veneretkelle. Aamulla seuraamme liittyi vielä yksi ylimääräinen tyttö, joten meitä oli nyt ainoastaan neljä veneessä oppaiden lisäksi. Oikeastaan retki seurasi samaa kaavaa, kuin edellisenkin päivän, mutta nyt grillit olivat tiessään ja näkyvyys paljon parempi. Emme ehtineet edes rannasta kunnolla lähteä, kun jo ensimmäinen hai paikannettiin. Retken ehdoton kohokohta oli se kun seurasimme noin 10-metristä valashaita ja yhtäkkiä toinen samanlainen ui vastaan. Menimme näkemästämme niin sekaisin, että jäimme paikallemme, emmekä tienneet kumman valashain perään jatkaisimme. Aamu-uinnillamme huomasimme myös, että valashait olivat rauhallisempia, kun ryhmä oli pienempi. Perässä pysyminen ei tuottanut suuriakaan ongelmia ja välillä pystyi rauhassa jäämään paikalleen ja ihailla hain verkkaista lipumista ohi.

Valashait pystyy helposti erottamaan toisistaan kokonsa ja tuntomerkkiensä ansiosta. Valitettavasti nämä tuntomerkit ovat yleensä veneiden jättämiä arpia niiden selässä. Veneiden potkurit jättävät todella rumia jälkiä haiden selkään ja täytyy ihmetellä, että jotkut yksilöt ovat yleensäkään enää elossa. Yhden näkemämme hain selkäevästä, sekä pyrstöstä oli lähtenyt vajaa puolet pois ja selässä oli kunnon viillot potkurista. Tosin nämä arvet olivat selvästikin vuosia vanhoja. Valashai voi elää satavuotiaaksi ja se pystyy lisääntymään 40 vuoden välein, tai näin meille ainakin kerrottiin. Myöskin uintityyli on yksilöllistä ja olimme havaitsevinamme eri persoonallisuuksia olemuksessa. Jotkut uivat koko ajan lähes pinnassa ja toiset käyvät välillä viidessä metrissä ja tulevat takaisin pinnan tuntumaan.

Valashaiden seuranta on Donsolissa valvottua. Veneiden määrää on rajoitettu ja yhtä valashaita voi kerrallaan seurata vain yksi ryhmä. Vieraita Donsolissa käy vuosittain 16000. Valashaille varmaankin aiheutuu jonkin verran stressiä ympäröivistä snorklaajista, mutta tilanne on ainakin parempi kuin 90-luvulla, jolloin nykyään oppaina toimivat miehet vielä kalastivat niitä. Me olimme melko onnekkaita, sillä olimme ensimmäisiä tänä vuonna, jotka näkivät näin paljon valashaita. Ensimmäiset yksittäiset havainnot olivat kuulemma kuun vaihteesta. Sesongin ollessa pahimmillaan on veneitä liikenteessä enimmillään 30 ja jonot veneen saamiseksi ilman etukäteisvarausta ovat pahimmillaan 4-5 päivää. Oppaat ovat todella ammattitaitoisia ja vähintäänkin yhtä innoissaan valashaiden näkemisestä kuin mekin. Voimme kyllä lämpimästi suositella Donsolia kaikille uimataitoisille ja valashaista yhtään kiinnostuneille, todella unohtumaton kokemus.

Nyt olemme Legazpissa, jonne lähdimme tämän päivän snorklausten jälkeen. Huomisaamuna matkamme jatkuu aamuseitsemältä Cebun siivillä Manilaan. Jay, johon tutustuimme Palawanilla, tulee hakemaan meidät kentältä autollaan ja innolla odotamme millaista ohjelmaa hän on keksinyt 3 päivän pikavisiitillemme. Itse emme ole kerenneet uhrata asialle ajatustakaan todella pahasti överiksi menneen valashaivouhotuksemme takia.Tässä päivityksessä sana valashai esiintyi noin 32 kertaa ja paikalliset käyttävät siitä nimitystä Butanding :)