YLIMÄÄRÄINEN MAKSU JOSTA "UNOHDIMME" KERTOA

Lauantaina lensimme Manilan kautta Cebuun, jossa ehdimme viettää yhden yön ennen siirtymistä Alona Beachille. Yksi yö riitti meille oikein hyvin. Frank oli aiemmin vuokrannut Cebusta asunnon kuukaudeksi ja kertoi paikan sopivan paremminkin sinkkumiehille, kuin pariskunnille. Tähän tulokseen myös me tulimme. Onneksi varasimme hotellihuoneen puhelimitse etukäteen (tämä onnistui Coronista ostamallamme sim-kortilla johon latasimme huikeat 2,5€ puheaikaa), sillä Cebusta on kuulemma vaikeampaa löytää halpaa majoitusta ruuhkaisena aikana. Meidänkin hotelli oli täynnä, mutta onneksi oli varaus. Hotellille saavuttuamme lähdimme väsyneinä etsimään ruokapaikkaa ja lopulta lukuisien videoke- ja bikinibaarien jälkeen sellaisen löysimme. Näimme silmiinpistävän paljon pariskuntia, joissa länsimaalainen yli 50-vuotias mies oli löytänyt itselleen oman rakkaan parikymppisestä filippiiniläistytöstä. Cebusta varmasti löytyy paljon mielenkiintoistakin nähtävää, valitettavasti meillä ei niistä mitään kerrottavaa ole visiittimme ollessa näin lyhyt. Aamulla otimme taksin satamaan ja menimme pikalautalla Boholin saarelle (8€/hlö).

Boholissa ajattelimme ensiksi mennä Panglao-saaren Alona biitsille (vaikka Lonely planet paikan haukkuikin) ja miettiä sen jälkeen tarkemmin minne suuntaamme. Alona beach osoittautuikin aivan erilaiseksi, minkä kuvan olimme oppaista saaneet. Hintataso ei ollut lainkaan niin paha, mitä kuvittelimme ja niinpä jumituimme tänne koko viikoksi. Toisaalta tähän vaikutti ajan puutekin, sillä Boholin saarella voisimme kuvitella helposti viettävämme kuukauden ja nyt oli käytettävissä vain 6 päivää. Rannassa hintataso vaikuttaa kovalta hotellien maksaessa 50 eurosta ylöspäin, mutta pienellä vertailulla ja kyselemällä löytää todella laadukasta ruokaa (ateria 1-2€ juomineen) sekä majoitusta 10€/bungalowi.

Sunnuntaina lepäilimme matkaväsymyksiä pois ja harkitsimme hotellin vaihtoa, sillä Bohol diving resortin bungalowi oli hiukan epäsiisti hintaansa nähden. Maanantaina aamulla etsiskelimme sopivaa hotellia ja löysimme Alona Bamboo Housen, joka on lyhyen kujan päässä kalliiden resorttien välissä. Täällä yö maksaa 9€ ja bunga on tosi hyvä (iso, puhdas, uusi, kaapelitv, jääkaappi, jne.) Illalla kävimme snorklailemassa ja varasimme seuraavaksi päiväksi sukellusretken. Näkyvyydet olivat snorklatessa melko hyvät, joten innolla odotimme seuraavan päivän sukelluksia. Hinnat 2 sukellukselle täällä olivat 50 euron luokkaa melkein joka koulussa, mutta paikallisesta Reef Divestä saimme 2 sukellusta 30 eurolla.

Yleensä sukelluskoulun puitteet antavat osviittaa hinnasta, yritämme siis yleensä löytää kaikkein kämäisimmän koulun, joka yleensä on myös halvin. Seuraavana aamuna Reef divessa Sonjalla tosin meni puoli tuntia etsiessä sopivaa pitkää märkäpukua. (What you pay is what you get, kuten Thaimaassa sanotaan). Lopulta sopiva pukukin löytyi ja muutkin kamat olivat ihan ok kunnossa. Vesi on täällä vain 27 astetta, joten pitkä puku on ehdoton ettei palellu kuoliaaksi ;) Halvimpien sukellusfirmojen kanssa on myös se hyvä puoli, että yleensä olemme ainoita, jotka heidän palvelujaan uskaltavat käyttää. Olimme siis jälleen kahdestaan divemasterin kanssa veneessä. Muissa näkemissämme veneissä saattoi olla jopa yli 10 sukeltajaa. Sukellukset olivat todella hienoja näkyvyyden ollessa lähes 30 metriä. Näimme mm. kilpikonnan, Clown triggerfishin, Anchor fishin ja suurimmat Jackfish- ja Barracudaparvet tähän asti.

Keskiviikkona vuokrasimme mopon ja lähdimme jatkamaan viisumejamme sekä tutustumaan lähialueisiin. Viisumit saatiin helposti jatkettua, vaikka aluksi säikähdimmekin toimiston sisäänpääsyvaatimuksia. Pitkät housut ja umpikengät eivät nimittäin sattuneet mukaan. Lopulta saimme paikan pomolta luvan tulla sisään säädyttömissä sandaali/shortsi -yhdistelmissämme. Luvan helppo saanti selvisi, kun maksun aika koitti. 7 päivän viisumin jatkosta köyhdyimme lähes 50€/hlö. Toisaalta rajalla 21 päivän viisumin saa helposti ja ilmaiseksi, joten maksu ei niin paljoa harmittanut. Eli jos joskus myöhemmin tänne tulemme uudestaan niin järkeilimme, että maassa kannattaa olla joko alle 21pv tai sitten todella reilusti yli ;) El Nidossa tosin kuulimme, että joku oli ottanut 22 päivän reissun kun ei ollut tullut ajatelleeksi koko viisumiasiaa..

Viisumienkin kanssa törmäsimme samaan täällä niin tutuksi tulleeseen ilmiöön.. annettakoon sille vaikka nimeksi: ylimääräinen maksu, josta "unohdin" kertoa siinä vaiheessa kun myin sinulle palvelun. Viisumeihin siis tuli joku expressmaksu, joka oli 15€/hlö ja tältä emme pystyneet välttymään, vaikka sanoimme ettemme moista palvelua tarvitse. Jostain blogista aikaisemmin luimme, että aina kun maksat Cebussa jotain, niin sinua on kusetettu. Ilmaus on aika kärjistetty, mutta voi siinä olla jotain perääkin.. Summat eivät ole kovinkaan isoja meidän mittakaavassamme, mutta periaatteessa ärsyttää maksaa ylimääräistä, kun jo kerran hinta on sovittu ja maksettu. Esim maksoimme snorklausretkestä tinkimisen jälkeen 15€ ja saimme sitten kuulla snorklauspaikalle tullessa, että pitäsi maksaa 3€/hlö jostain ihmeen Lifeguardista joka meloo vieressä kanootilla, koska ollaan suojelualueella, vaikkei asia niin lainkaan ole.

Yleensä nämä vedätykset huomaa siitä, että perustelut maksuille ovat jokseenkin hataria, eikä kuitteja ole tarjolla. Snorklausretkenkin tapauksessa ilmoitimme, ettei meillä ole ylimääräistä rahaa ja niinpä pääsimme 5 minuutin neuvottelun jälkeen matkaan ilman Lifeguardia. Monet tyytyvät kohtaloonsa ja maksavat kiltisti, sillä tilanteet vedetään aika tappiin ja maksuilta välttymisen eteen joutuu tosissaan tekemään töitä. Lähtiessämme snorklaamaan huomasimme, että osa veneistä jotka snorklaajia toivat, menivät suoraan poijuköysiin ilman mitään "virallisia" Lifeguardeja, joten saimme varmistuksen epäilyillemme. Osa näistä ylimääräisistä maksuista on ihan virallisiakin ja päämme on jo aika sekaisin siitä, mitkä on virallisia (joista ei ole kerrottu myydessä) ja mitkä itsekeksittyjä (joista ei ole kerrottu myydessä). Helpoin tapa olisi tietenkin aina maksaa kun rahaa kysytään, mutta jostain kumman syystä ei oikein kummaltakaan moinen luonnistu. Toisaalta kiltisti maksamalla noiden maksujen määrä lisääntyy lisääntymistään ja sekään ei ole mukavaa, sillä turisteja ruvetaan vedättämään vielä entistä enemmän.

Viisumien saannin jälkeen lähdimme McDonaldsiin syömään lohturuokaa, joka auttoi todella hyvin ;) Edellinen mäkkärikäyntimme oli Kutalla, joten nautimme ateriamme ilman tunnontuskia. Ruokailun jälkeen matkamme jatkui kohti Tarsier Sanctuarya. Tarsierit ovat maailman pienimpiä kädellisiä ja niitä esiintyy ainoastaan Filippiinien eteläosissa ja Indonesian pohjois-osissa. Kyseessä on äärimmäisen uhanalainen laji ja sukupuuton todennäköisyys seuraavan 10 vuoden aikana on yli 20%. Puistossa tarsierit olivat luonnollisessa ympäristössään vapaana. Ne elelevät omalla reviirillään ja ovat yleensä samassa puussa, joten oppaan kanssa ne löytyivät helposti. Löysimme kaikkiaan 7 tarsieria, jotka olivat päiväunilla, tai muuten vain raukeita yön metsästysretkistä. Muutamaa pääsimme tutkimaan aivan lähietäisyydeltä ja kyseessä on kyllä Omituisten otusten kerhon valioyksilö. Paikkaan oli pääsymaksu (0,25€/hlö), joka oli naurettavan halpa. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka, sillä joissakin muissa paikoissa tarsierit ovat häkeissä, joka ei ole kovin mukava tapa ihailla noita hassun näköisiä isosilmäisiä kummajaisia.

Puiston jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Chocolate hillssejä, jotka ovat yksi Filippiinien ykkösturistikohteista. Matkaa mopolla kertyi noin 50km, joka tuntui aivan riittävältä. Onneksi tiet olivat päällystettyjä ja todella hyvässä kunnossa. Suklaakukkulat ovat pyöreitä kukkuloita, joita riittää silmänkantamattomiin joka suuntaan. Kukkulat on ihan kiva päiväretkikohde, mutta jos muuta asiaa ei Boholiin ole niin välttämättä ei niiden takia tarvitse tulla, sillä muuallakin täällä olemme vastaavia kukkuloita nähneet. Kuinka ollakaan oli kukkulan juurella jälleen pääsymaksun kerääjä. Suklaakukkuloiden jälkeen alkoi 70 kilometrin loppurutistus, jonka jälkeen varmistuimme siitä, että mopoilu riittää tältä erää. Matkalla ihailimme kauniita maalaismaisemia maanviljelöiden tehdessä päivän viimeisiä askareitaan auringon laskiessa. Kotiin selvisimme vasta kun ulkona oli pilkkopimeää ja yhteensä päivän aikana kilometrejä kertyi noin 140.

Torstai kului lippuostoksia ja matkavalmisteluja tehdessä. Soitimme Donsoliin ja valashaikausi on kuulemma päällä. Tämä oli hyvä uutinen, sillä Filippiiniläisten tapa ylipromottaa omaa maataan ja nähtävyyksiään voi aiheuttaa joskus sekaannuksia. Boholiin tulimme katsomaan mm. vasarahai-parvia, koska Boholia esittelevillä internetsivuilla kerrottiin, että niitä on täällä joulukuusta tammikuuhun. Paikalliselta sukelluskoulun opettajalta kumminkin kuulimme, että viimeksi niitä on täällä nähty 1999. Kyse ei siis varmaan ole päivitysongelmista. Nyt siis on kaikki sormet ja varpaat ristissä, että niitä valashaita on oikeasti nähty Donsolissa, eikä tarkoitus ole saada meitä tulemaan paikan päälle todetaksemme, että havaintoja ei vielä tältä vuodelta ole.

Perjantaina kävimme snorklaamassa Baligasac-saarella. Sukeltaen paikka on hienompi, mutta saimme kumminkin bongattu 5 kilpparia, joten ei reissu hukkaan mennyt J Tulomatkalla pysähdyimme Virgin Islandilla, joka on todella hieno saari. Olimme ainoat turistit saarella ja 10 minuuttia tunnin pysähdyksestä meni yli-innokkaan helmimyyjän hätistelyyn. Saari on vajaan kilometrin pituinen muodostaen hiekasta hevosenkengän keskelle merta. "Saari" on päädyistään vain noin 10m leveä hiekkadyyni keskellä merta, joka tekee siitä todella erikoisen.

Huomenna suuntaamme siis kohti Donsolia. Vähän harmittaa jättää Bohol taakse, sillä täällä olisi ollut vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa. Ennen kun selviämme lentokentälle, on edessä tricycle-, vene- ja taksikyyti. Toivottovasti kaikki menee putkeen, sillä pelivaraa ei ajan suhteen kauheasti ole. Toisaalta olemme kaikki välit jo aiemmin menneet, eikä aikaa pitäisi tolkuttomasti tuhrautua. Jos yksi unelmamme toteutuu, niin seuraava päivitys alkaa valashain kuvalla ;)